Siirry pääsisältöön
Haku

Kansainvälisen liikkuvuuden edistäminen

body

Tälle sivulle on koottu materiaaleja kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen liittyen. 

main content (4)

Liikkuvuuden tilannekuva

Opetushallitus seuraa kansainvälisen liikkuvuuden kehityssuuntia vuosittain. Etenkin korkeakouluopiskelijoiden pitkäkestoisen liikkuvuuden määrät laskivat merkittävästi vuosina 2016-2019. Keskimääräinen lasku korkeakoulusektorilla oli 25 %. Koronapandemia pysäytti kansainvälisen liikkuvuuden hetkeksi lähes kokonaan, mutta tänä päivänä liikkuvuusmäärät ovat palautuneet pandemiaa edeltäneelle tasolle. Matkaa kansainvälisen liikkuvuuden huippuvuosien lukuihin on kuitenkin edelleen.

Kansallisessa työskentelyssä on pohdittu vuosina 2022-2024 yhdessä keinoja kansainvälisen liikkuvuuden määrien lisäämiseksi. Keinoja on tunnistettu monia. Keskeistä on oikea-aikainen ja riittävä tiedonjakaminen sekä opiskelijoille että henkilöstölle, jotta liikkuvuuden edistäminen on yhteinen tehtävä. Viestinnässä korostuvat vertaistarinat sekä kansainvälisen osaamisen hyötyjen ja arvostuksen vahvistaminen.

Opintojen joustavuus tukee liikkuvuutta: esimerkiksi vaihtoikkunat ja yksilölliset opintopolut mahdollistavat vaihtojaksot sujuvammin. Myös monipuoliset liikkuvuusmuodot, kuten lyhyt- ja monimuotovaihdot sekä harjoittelut, tarjoavat vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteisiin. Lisäksi vaihtoprosessien sujuvoittaminen ja kotikansainvälistymisen kehittäminen voivat lisätä osallistumishalukkuutta.

Liikkuvuuden edistäminen edellyttää korkeakouluilta riittäviä resursseja, henkilöstön kv-osaamisen vahvistamista sekä johdon sitoutumista. Myös rahoitusmallien kehittäminen liikkuvuutta ja kansainvälisyyttä kannustaviksi on keskeistä.

Suositukset korkeakoulujen kansainvälisen liikkuvuuden kasvattamiseksi

Korkeakoulut ovat yhdessä sidosryhmien kanssa laatineet vuonna 2025 suositukset korkeakoulujen kansainvälisen osaamisen ja liikkuvuuden lisäämiseksi. 

Kansalliset suositukset korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisen osaamisen ja liikkuvuuden lisäämiseksi:

  1. Asetetaan kasvutavoite liikkuvuuden lisäämiseksi nykytasolta. Tavoitteet ja toimet voidaan asettaa koulutusalakohtaisesti.
  2. Liikkuvuusmäärien kehitystä seurataan korkeakoulujen tulossopimuksen seurannan yhteydessä liittyen sopimuksiin jo kirjattuun tavoitteeseen ”edistää monipuolista opiskelija- ja harjoittelijaliikkuvuutta erilaiset opiskelijaprofiilit huomioiden”.
  3. Varmistetaan, että keinot liikkuvuuden lisäämiseksi ovat laajasti tiedossa. Valitaan korkeakoulun ja koulutusalan kontekstiin parhaiten sopivat keinot ja varmistetaan tarvittava resurssointi.
  4. Varmistetaan korkeakoulujen johdon sitoutuminen kansainvälisen osaamisen ja liikkuvuuden edistämiseen.
  5. Korkeakoulujen koulutusalat ja akateeminen henkilöstö sitoutuvat kansainvälistymisen edistämiseen. Tämä huomioidaan opetussuunnitelmissa sekä rakenteiden että sisältöjen osalta, ja varmistetaan opintojen saumaton hyväksiluku. Lisätään korkeakoulujen henkilöstön kansainvälistä osaamista korkeakoulu- ja alakohtaiset tarpeet huomioiden. Sitoudutaan opiskelijoiden järjestelmälliseen ohjaamiseen ja kannustamiseen opintojen alusta alkaen.
  6. Viestitään yhtenäisesti kansainvälisen osaamisen merkityksestä yhteiskunnassa ja työelämässä.
  7. Erasmus+ -ohjelman ja muiden rahoitusohjelmien hallintoa ja liikkuvuutta tukevia yhteisiä digitaalisia ratkaisuja  kehitetään käyttäjäystävällisemmäksi ja toimivammaksi. Turvataan opiskelijaliikkuvuuden rahoitus sekä EU-ohjelmien, muiden vaihto-ohjelmien että korkeakoulujen omarahoituksen kautta.
  8. Lisätään tietoa ja ymmärrystä lyhyiden ja/tai monimuotoisten liikkuvuusjaksojen vaikuttavuudesta ja hyödyistä kansainvälisen osaamisen kehittymisen kannalta.

Muita materiaaleja liikkuvuuden tilannekuvasta

—

Ota yhteyttä

Korkeakoulusektorin kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä Opetushallituksen kansainvälisen korkeakouluyhteistyön yksikön asiantuntijoihin.