Ukrainasta paenneiden lasten ja nuorten oppimisen tukeminen perusopetuksessa
body
Päivitetty 9.1.202
Ukrainasta saapuu edelleen lapsia ja nuoria eri puolille Suomea. Osa ukrainalaisista suuntaa Suomesta muualle Eurooppaan, osa muuttaa Suomen rajojen sisällä, osa on löytänyt pysyvämmän asuinpaikan heti tultuaan. Suuri osa paenneista haluaa varmasti palata kotimaahansa mahdollisimman nopeasti, mutta kukaan ei tiedä, millä aikataululla paluu on mahdollinen.
Ukrainasta paenneilla on mahdollisuus hakea tilapäistä suojelua. Tilapäistä suojelua koskevista asioista saa lisätietoa Maahanmuuttoviraston sivuilta. Kun tilapäistä suojelua saava henkilö on oleskellut Suomessa vähintään vuoden ajan ja hänen oleskelulupaansa on jatkettu, hän voi hakea Digi- ja väestötietovirastolta kotikuntaa. Henkilö voi itse valita uuden kotikunnan, mikä voi vaikuttaa kunnissa palvelujen tarpeeseen.
On tärkeää, että Suomeen saapuville lapsille ja nuorille tarjotaan nopeasti mahdollisuus koulunkäyntiin. Koulun jokapäiväinen arki rutiineineen ja vuorovaikutussuhteineen on eheyttävää ja turvallisuuden kokemusta vahvistavaa. Koulu tarjoaa lapsille, nuorille ja heidän huoltajilleen turvalliset, osallisuutta vahvistavat rakenteet ja jatkuvuuden tunnetta arkeen. Koulunkäynti on myönteinen asia jokaiselle. Myönteistä on myös se, että opetuksen järjestäjillä, kouluilla ja opettajilla on ammattitaitoa ja kokemusta järjestää opetus ja reagoida ennakoimattomiin tilanteisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
- Perusopetuksen opiskeluhuolto on koulun hyvinvointityötä ja tukee jokaista oppilasta
- Ukrainalaisten lasten ja nuorten perusopetuksen ja valmistavan opetuksen järjestelyt -webinaari 11.4.2022
- Opetus- ja kulttuuriministeriö: Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vaikutukset opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan)
- Sisäministeriö: Sisäasiainhallinnon toiminta Ukrainan kriisissä (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan)
- Maahanmuuttovirasto: Venäjän hyökkäys Ukrainaan (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan)
main content (11)
Kun lapsella on oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, mutta hänellä ei ole kotikuntaa
Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville lain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppivelvollisuusikäisille lapsille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Säännös koskee tilapäisen suojelun piirissä olevia henkilöitä sekä turvapaikanhakijoita, joilla on oikeus perus- ja esiopetukseen.
Kunnassa asuminen ei edellytä, että kunta olisi myös lapsen kotikuntalain mukainen kotikunta. Riittää, kun lapsen oleskelu kunnassa on sen luonteista, että se voidaan katsoa asumiseksi. Kunnan tulee tiedottaa oikeudesta opetukseen ja kertoa kunnan palveluista sekä siitä, miten niiden piiriin hakeudutaan.
Maahan saapuvien ukrainalaisten lasten ja nuorten opetus järjestetään perusopetuslain mukaisena esi- tai perusopetuksena tai maahanmuuttajille järjestettävänä perusopetukseen valmistavana opetuksena. Oppilailla on oikeus perusopetuslain mukaiseen opetukseen, oppilaanohjaukseen sekä riittävään oppimisen ja koulunkäynnin tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä samoilla perusteilla kuin muillakin oppilailla.
Kaikilla koulun oppilailla – myös tulokkailla – on oikeus opiskeluhuoltopalveluihin. Kouluterveydenhuolto sekä psykologi- ja kuraattoripalvelut tarjoavat jokaiselle oppilaalle heidän tarpeidensa mukaista yksilöllistä tukea.
Kun lapsella on kotikunta
Kun lapsi saa kotikunnan, esiopetusikäisellä lapsella on velvollisuus osallistua perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Oppivelvollisuusikäisellä lapsella ja nuorella on kotikunnan saatuaan oppivelvollisuus. Esi- ja perusopetusikäisten opetus järjestetään päiväkodeissa ja kouluissa perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Oppivelvollisuutta voi suorittaa myös perusopetukseen valmistavassa opetuksessa.
Kunta saa kasvatus- ja koulutuspalvelujen järjestämiseen peruspalvelujen valtionosuutta niistä lapsista, joilla on kotikunta.. Maksatus tapahtuu jälkikäteen.
Perusopetukseen valmistava opetus
Perusopetuslain 5 §:n mukaan kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle tarvittavat valmiudet suomen tai ruotsin kielessä ja tarpeelliset muut valmiudet esiopetukseen tai perusopetukseen siirtymistä varten. Opetuksen järjestäjä päättää valmistavan opetuksen aloittamisesta ja järjestämisestä tarpeen mukaan. Paikallinen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma laaditaan Opetushallituksen 2015 laatimien perusteiden mukaisesti. Opetushallitus tarjoaa ePerusteissa laadintaa tukevan työkalun.
Suomen/ruotsin kielen opetus on valmistavassa opetuksessa alkeis- ja peruskielitaidon opetusta, ja oppilaalle on suotavaa laatia oppimissuunnitelma. Osa oppilaista saattaa jäädä Suomeen ja jatkaa opiskelua perusopetuksessa valmistavan opetuksen jälkeen. Sen vuoksi kielitietoinen opetuskielen opetus on tärkeää. Kouluun sosiaalistumisen ja vuorovaikutuksen näkökulmasta se on tärkeää myös niille oppilaille, joiden oleskelu Suomessa on väliaikaista.
Valmistavaa opetusta voidaan järjestää ryhmämuotoisena tai inklusiivisesti perusopetuksessa, myös yksittäisille oppilaille. Ryhmämuotoisen valmistavan opetuksen ryhmäkoon määrittelee opetuksen järjestäjä. Opetushallitus suosittelee, että valmistavan opetuksen ryhmäkoko ei ylitä 8–10 oppilasta.
Keskeistä valmistavassa opetuksessa on integraatio esi- tai perusopetukseen ja osallisuuden vahvistaminen esimerkiksi kummiluokka- tai -oppilastoiminnalla. Useilla opetuksen järjestäjillä on toimivia malleja inklusiivisen valmistavan opetuksen järjestämiseksi. Opetuksen järjestäjät ovat lisäksi kehittäneet valmistavan opetuksen integraatioon liittyviä käytänteitä, joita voidaan hyödyntää myös ukrainalaisten oppilaiden opetuksessa.
Valmistavan opetuksen rahoitus
Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus perustuu toteutuneiden läsnäolokuukausien määrään ja läsnäolokuukautta kohden määrättyyn yksikköhintaan. Läsnäolokuukauden yksikköhinta vuonna 2022 saadaan, kun kotikuntakorvauksen perusosasta vähennetään 320,77 euroa ja erotus kerrotaan rahoituslain kertoimella 0,186 ja vuosien 2020–2022 rahoituskertoimella 1,0098. Vuonna 2022 opetuksen järjestäjälle myönnetään perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitusta euromäärä, joka saadaan kertomalla valtion talousarvion rajoissa vahvistettu yksikköhinta (kunnallinen järjestäjä 1.339,45 euroa/yksityinen 1.390,62 euroa) läsnäolokuukausien lukumäärällä. Vuoden 2022 ennakollinen rahoitus tarkistetaan toteutumaa vastaavaksi vuonna 2024. Vuonna 2023 yksikköhinta määräytyy vastaavalla tavalla kotikuntakorvauksen perusosan ja rahoituslain kertoimen tulona. Valtionvarainministeriö vahvistaa kotikuntakorvauksen perusosan vuodelle 2023 vuoden 2022 loppuun mennessä.
Perusopetukseen valmistavan opetuksen osalta ei ole opetuksen järjestäjäkohtaista enimmäismäärää, joten rahoitus maksetaan opetuksen järjestäjälle tosiasiallisen toteuman mukaisesti. Rahoituksen perusteeksi voidaan hyväksyä yhden oppilaan osalta enintään yhdeksän läsnäolokuukautta. Tällöin opetuksen laajuuden on vastattava yhden vuoden oppimäärää, joten keskimäärin yhtenä rahoitukseen oikeuttavana läsnäolokuukautena opetusta tulisi olla 6–10-vuotiailla 100 tuntia ja tätä vanhemmilla 111 tuntia. Yksityisen opetuksen järjestäjän osalta voidaan kunakin varainhoitovuonna rahoituksen perusteeksi hyväksyä enintään kuukausimäärä, joka saadaan, kun opetuksen järjestäjälle myönnetyn järjestämisluvan osoittama perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilaiden enimmäismäärä kerrotaan luvulla yhdeksän. Jos oppilas siirtyy valmistavan opetuksen aikana opetuksen järjestäjältä toiselle, saa uusi opetuksen järjestäjä rahoituksen oppilaan jäljellä olevista läsnäolokuukausista.
Suomi-/ruotsi toisena kielenä -opetus ja muu opetuksen tuki
Valtioneuvoston perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisia tavoitteita ja perusopetuksen tuntijakoa koskevan asetuksen 8 §:n mukaan maahanmuuttajille voidaan opettaa joko kokonaan tai osittain suomen tai ruotsin kieltä erityisen maahanmuuttajille tarkoitetun oppimäärän mukaisesti, toisin sanoen antaa suomi/ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän (S2) opetusta. Opetuksen järjestäjän on hyvä ennakoida myös sitä, että osa oppilaista voi jäädä Suomeen pitemmäksi aikaa, jopa pysyvästi. Siksi myös S2-opetuksen järjestelyt on tarpeen suunnitella ja kehittää kielitietoista näkökulmaa opetukseen ja koulun toimintakulttuuriin.
Jos opetuksen järjestäjä päättää, oppilaille voidaan S2-opetuksen lisäksi tarjota omakielistä tukea muiden oppiaineiden opiskeluun. Tätä mahdollisuutta kannattaa hyödyntää, jos opetuksen järjestäjä haluaa tarjota ukrainankielistä opetusta laajemmin eri oppiaineissa. Ukrainasta saapuvilla oppilailla on eheä koulunkäyntitausta, ja he ovat siten oppineet myös ikätasoistaan tiedonalojen kieltä. Opetuksessa kannattaa hyödyntää oppilaiden kielivarantoa.
S2-opetuksen ja omakielisen opetuksen tuen rahoitus
Valtionavustusta S2-oppimäärän opetukseen sekä muun opetuksen tukeen voidaan myöntää enintään kuuden vuoden ajalta opetukseen osallistumisen aloittamisesta (Opetusministeriön määräys 2009/1777). Esiopetuksessa olevat, samoin kuin koulussa pidempään olleet voivat osallistua tällä valtionavustuksella rahoitettavaan opetukseen, mutta opetuksen/koulutuksen järjestäjä ei voi hakea valtionavustusta heidän opetukseensa.
Valtionavustusta voidaan myöntää enintään kolmesta opetustunnista viikossa jokaista neljän oppilaan laskennallista ryhmää kohti. Jos oppilaita on opetuksen järjestäjällä kaikkiaan vähemmän kuin neljä, voi ryhmän koko olla myös vähintään kaksi oppilasta.
Avustusta S2-opetukseen ja muun opetuksen omakieliseen tukeen voidaan myöntää enintään 86 % hyväksyttävistä laskennallisista kustannuksista. Opetustunnin laskennallinen kustannus on 25 euroa.
Oppilaan oman äidinkielen opetus
Suomen perustuslain 17 §:n mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Oman äidinkielen riittävä hallinta tukee vuorovaikutusta omassa kieliyhteisössä ja oman äidinkielen säilyttäminen ja edelleen kehittäminen auttavat myös suomen/ruotsin kielen oppimisessa. Oma äidinkieli sekä suomen/ruotsin oppiminen toisena kielenä rakentavat pohjaa lasten ja nuorten toiminnalliselle kaksi- ja monikielisyydelle. Opetuksen järjestäjä päättää oman äidinkielen opetuksen tarjoamisesta.
Oppilaan oman äidinkielen opetuksen rahoitus
Oman äidinkielen opetusta voidaan tarjota, jos opetuksen järjestäjällä on ukrainankielisiä oppilaita vähintään neljä. Avustusta voidaan myöntää enintään kahdesta tunnista viikossa jokaista neljän oppilaan laskennallista ryhmää kohti oppilaan koko perusopetuksessa opiskelun ajan.
Avustusta oman äidinkielen opetukseen voidaan myöntää enintään 86 % hyväksyttävistä laskennallisista kustannuksista. Opetustunnin laskennallinen kustannus on 25 euroa. Valtionavustus ei koske perusopetukseen valmistavaan opetukseen osallistuvia oppilaita. Opetuksen järjestäjä voi kuitenkin päättää, että se järjestää omalla kustannuksellaan opetusta myös heille.
Näkökulmia opetuksen järjestämiseen kunnissa, joihin saapuu ukrainalaisia lapsia ja nuoria
Koulu tarjoaa lähtökohtaisesti kaikissa tilanteissa turvalliset, osallisuutta vahvistavat rakenteet. Edellä kuvattujen opetusjärjestelyiden lisäksi esimerkiksi seuraavat menettelyt ja toimenpiteet ovat hyödyllisiä, erityisesti niissä kunnissa, joilla ei vielä ole vakiintuneita käytänteitä maahanmuuttotaustaisten oppilaiden opetuksessa ja oppimisen tukemisessa.
- Opetuksen järjestäjä päättää oppilaaksiotosta ja opetusryhmien muodostamisesta.. Lähtökohtana on sekä lähikouluperiaate että lapsen etu. Tärkeää on, että lapset ja nuoret saavat kontakteja suomen-/ruotsinkielisiin oppilaisiin ja voivat koulun alusta saakka luoda ystävyyssuhteita ja saada osallisuuden kokemuksia.
- Oppilaan tullessa kouluun on keskustelu huoltajan kanssa ensiarvoisen tärkeää, jotta oppilaan aikaisempi koulunkäynti voidaan kartoittaa ja laatia tarvittaessa oppimissuunnitelma.
- Tulkkauspalveluista on tarpeen huolehtia. Hallintolain 26 § ja kotoutumisen edistämistä koskevan lain 5 § mukaan viranomaisen on järjestettävä tulkkaaminen tai kääntäminen asioissa, joissa maahanmuuttaja ei osaa viranomaisyhteyksissä käytettävää suomen tai ruotsin kieltä. Valtio korvaa kunnalle kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden vastaanottoon liittyviä tulkkauskustannuksia täysimääräisesti, kun tulkkauspalveluja käytetään kotoutumiseen liittyvissä tilanteissa, kuten kodin ja koulun yhteistyössä. Tulkkauspalvelut pitää kilpailuttaa, jotta niistä voi hakea korvauksia valtiolta.
- Opetuksen järjestäjä voi nimetä koordinaattorin, joka vastaa opetusjärjestelyistä ja tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden toimijoiden, kuten kouluterveydenhuollon sekä psykologi- ja kuraattoripalveluiden kanssa. Koordinaattori voi olla esimerkiksi opettaja, jolle osoitetaan tietty tuntimäärä tähän työhön. Johdonmukainen koordinaatio sekä koulun että vapaa-ajan toiminnan organisoinnissa on tärkeää lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Koordinaattori voi liittyä valtakunnalliseen kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden kehittämisverkosto Poijuun.
- Kunnissa on tärkeä kartoittaa, onko ukrainalaisten huoltajien joukossa opettajia tai muita pedagogisen koulutuksen saaneita huoltajia. Heitä voidaan mahdollisuuksien mukaan rekrytoida opettajiksi, oman äidinkielen opettajiksi, koulunkäynnin ohjaajiksi tai tukiopettajiksi.
- Huoltajille voidaan tarjota mahdollisuuksia olla mukana tukemassa lapsen koulunkäyntiä. Heitä voidaan aktivoida lasten koulunkäyntiin myös esimerkiksi perustamalla vanhempien kielikerho, joissa opitaan suomen/ruotsin alkeita.
- Lasten ja nuorten elämään on tärkeä tarjota iloa ja uusia rutiineja – sekä mahdollisuuksia suomen/ruotsin kielen oppimiseen ja vuorovaikutukseen – myös erilaisissa harrastuksissa, joita koulussa järjestetään. Myös urheiluseurojen ja järjestöjen panos on tärkeä, samoin leikkipuistotoiminta ja muut tukimuodot, joita kunta voi järjestää.
Mahdolliset opetusjärjestelyiden joustot
Lähtökohtana on perusopetuksen järjestäminen ukrainalaisille perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Lähiopetukseen osallistuminen tarjoaa lapselle turvalliset, osallisuutta vahvistavat rakenteet ja jatkuvuuden tunnetta arkeen.
Perusopetukseen valmistavaa opetusta annetaan 6–10-vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille oppilaille vähintään 1000 tuntia. Oppituntimäärät vastaavat noin lukuvuoden opiskelua. Viikkotuntimäärä voi yhdeksän kuukauden aikana vaihdella joustavasti, joten oppilaan viikoittainen työmäärä voi olla jossain kohtaa vähäisempi ja vastaavasti toisena ajankohtana suurempi. Perusopetuksessa erityisiä opetusjärjestelyjä koskeva perusopetuslain 18 § antaa mahdollisuuksia tarvittaessa joustoihin.. Oppilaan opiskelu voidaan järjestää osittain toisin kuin perusopetuslaissa (18 §) säädetään ja määrätään, jos oppilaalla katsotaan joltakin osin ennestään olevan perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot tai perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta.
Kysymykseen voisi tulla esimerkiksi vapautus sellaisen oppiaineen opetuksesta, jota oppilas ei ole aikaisemmin lainkaan opiskellut. Jos oppilas vapautetaan jonkin oppiaineen opiskelusta, hänelle tulee järjestää muuta opetusta tai ohjattua toimintaa. Jos oppilaan huoltaja ei ole tehnyt esitystä, että hänen lapsensa opiskelu pitäisi järjestää erityisillä opetusjärjestelyillä ja vapauttaa kokonaan oppiaineen opiskelusta, on huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä. Jos oppilaalla katsotaan olevan ennestään joltakin osin perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot, voi oppilaan saaman opetuksen määrä alittaa säädetyn tuntimäärän.
Ukrainan opetusministeriön tarjoama etäopetus
Ukrainan opetusministeriön tarjoamaa etäopetusta on tarjolla sekä reaaliaikaisesti että tallenteina. Kotikunnan saanut oppivelvollinen oppilas voi osallistua etäopetukseen omalla ajallaan. Jo suomalaisessa koulussa opiskelu vaatii lapselta ja nuorelta aikaa myös vapaa-ajalla.
Opetushallituksen ukrainalaisille suunnatussa materiaalissa suositellaan, että myös sellainen ukrainalainen lapsi osallistuu suomalaiseen perusopetukseen, joka on tilapäisen suojelun piirissä mutta hänellä ei ole kotikuntaa.. Jos huoltaja toivoo, että lapsi osallistuu suomalaisen koulutuksen lisäksi Ukrainan järjestämään etäopetukseen, tästä kannattaa keskustella koulun kanssa.
Ukrainan opetus- ja tiedeministeriön mukaan Ukrainan tarjoamaan etäopetukseen osallistuminen ei ole pakollista.
Linkkejä vanhemmille
9.1.2023 päivitetty tieto mm. siitä, miten ukrainalaisten lasten mahdollinen kotikunnan saaminen vaikuttaa perusopetukseen
Päivitetty 1.4.2022, lisätty osio opetusjärjestelyistä keväällä 2022.