Siirry pääsisältöön
Haku

Opetusharjoittelu ulkomaisissa yliopistoissa, joissa opetetaan suomen kieltä

body

Tukea ei ole tällä hetkellä haettavissa. 

Tuen jatko tarkentuu vuoden 2026 loppuun mennessä, ja tiedot päivitetään verkkosivuillemme.

Syksyn 2026 harjoittelut toteutuvat suunnitellun mukaan. 

'Opetusharjoittelijalla on merkittävä rooli erityisesti kulttuurilähettiläänä, sillä hän edustaa itsensä lisäksi Suomea sekä suomalaista opiskelu- ja nuorisokulttuuria. Harjoittelijan kanssa vuorovaikuttaminen niin muodollisen opetuksen puitteissa kuin myös epämuodollisemmin opetuksen ulkopuolella rohkaisee opiskelijoita käyttämään suomea sekä avaa opiskelijoille ikkunoita Suomeen. Moni opiskelija onkin sanonut, että Suomesta tulleen harjoittelijan esimerkki on rohkaissut myös heitä itseään lähtemään vaihto-opiskelijaksi tai harjoitteluun Suomeen'. 
(Ilkka Posio, Greifswaldin yliopisto)

'Kaikki oli kovin helppoa: haku- ja valintaprosessit, matkanjärjestelyt, yhteydenpito harjoittelupaikan kanssa, harjoittelu ja raportointi harjoittelun jälkeen. Kaikki oli erittäin sujuvaa ja tehty helpoksi. Hyvin matalan kynnyksen harjoittelu, mikä on positiivista ja rohkaisee hakemaan.'
(Harjoittelija 2025)

'Harjoittelu oli minulle todella merkittävät kokemus sekä työkokemuksena että henkilökohtaisesti. Upeaa, että Opetushallitus mahdollistaa tällaisia harjoitteluja. Sain itse harjoittelusta paljon, mutta käsitykseni ja saamani palautteen perusteella niin saivat myös ohjaajani ja toinen kollegani sekä opiskelijat.'
(Harjoittelija 2025)

main content (14)

Mitä opetusharjoittelu on?

Harjoittelijat ovat suomalaisten yliopistojen opiskelijoita, joilla on suomen kielen, suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen tai Suomen kirjallisuuden opintoja pää- tai sivuaineena. Tarkemmat hakukriteerit alla.

Harjoittelukauden pituus on 1–3 kuukautta. 

Työharjoittelu on ohjattua työskentelyä. Harjoittelijan tehtäviä voivat olla esim.

  • opetustyöhön osallistuminen
  • keskustelutuntien pitäminen
  • oppimateriaalin kokoaminen ja laatiminen
  • kokeiden arviointi
  • opiskelijoiden ohjaaminen
  • kirjaston hoito.

Harjoittelijalla tulee olla nimetty ohjaaja, yleensä suomen kielen opettaja.

Kuka voi hakea opetusharjoittelijaksi?

Voit hakea opetusharjoitteluun, jos

  • hallitset suomen kielen äidinkielisen tasoisesti
  • sinulla on Suomen kansalaisuus tai asut pysyvästi Suomessa. (Maassa oleskelun pääasiallinen tarkoitus ei voi olla opiskelu tai muu tilapäinen syy.)
  • olet suorittanut yliopistossa suomen kielen kursseja pää- tai sivuaineena (valinnaisena aineena). Etusijalla haussa ovat pidemmällä opinnoissaan olevat hakijat
  • voit myös olla ns. vastavalmistunut eli tutkinnon suorittamisesta on kulunut enintään yksi vuosi harjoittelujakson alkaessa
  • opintosi sopivat vastaanottavan yliopiston toiveisiin (esim. suomen kieli, suomalais-ugrilainen kielentutkimus, S2-opinnot, kirjallisuus, pedagogiikka, jokin kieli- tai kulttuuriaine tms.)

EDUFI-ohjelman yleiset hakukriteerit ja haku-ja valintamenettely löytyvät täältä 

Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteharjoitteluun on mahdollista päästä vain kerran. Jos olet ollut aiemmin Opetushallituksen kautta harjoittelussa ulkomaisessa Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteessä, sinua ei voida valita.

Jos saat Erasmus-apurahaa, et voi saada samanaikaisesti apurahaa opetusharjoitteluun.

Väärin perustein myönnetty apuraha voidaan periä takaisin.

Miten haet harjoittelijaksi?

Hakuaika on yleensä kaksi kertaa vuodessa, kaksi viikkoa helmikuussa loppuvuodesta alkaville harjoittelujaksoille ja kaksi viikkoa syyskuussa alkuvuodesta alkaville jaksoille. Tarkat hakuajat vaihtelevat vuosittain.

Voit hakea enintään kahteen paikkaan kerrallaan. Huomaa: Sinun pitää olla valmis lähtemään molempiin hakemiisi paikkoihin. Lähetämme hakemuksesi kerrallaan vain yhteen paikkaan.

Harjoittelupaikat julkaistaan omalla sivullaan ennen haun alkamista (seuraava kappale alla). Edellisten hakukierrosten paikoista löydät tietoa alempaa tältä sivulta ja voit tutustua harjoittelijoiden kokemuksiin täällä

Hakemukseen tarvittavat liitteet:

  • CV
  • opintorekisteriote
  • motivaatiokirje ja
  • opettajan suosituskirje*. (Tämä liite lähetetään erikseen, ja sen voi erikseen sovittaessa lähettää pari päivää hakuajan päätyttyäkin.)

CV, opintorekisteriote ja motivaatiokirje tulevat liitteiksi sähköiseen hakemukseen. Ne voivat olla suomeksi. Jos haluat, voit kirjoittaa esim. motivaatiokirjeen myös toisella työskentelykielellä. Muistathan osoittaa motivaatiokirjeet hakemaasi paikkaan, jos haet kahteen eri yliopistoon.

*Oman oppiaineesi opettajan suomenkielisen suosituskirjeen (sisältää arvion yleisestä opintomenestyksestä ja soveltuvuudesta ko. harjoittelutehtäviin) voit lähettää itse sähköpostitse (allekirjoitettu ja skannattu kirje), tai opettaja voi lähettää sen tavallisena sähköpostina, tällöin allekirjoitus ja skannaus eivät ole välttämättömiä. Suosituskirje lähetetään osoitteeseen (merja.koski [at] oph.fi). Huom. Opettajan suosituksen voi lähettää muutama päivän sisällä hakuajan päätyttyä, kunhan siitä sopii ennalta sähköpostitse. 

Tarkistathan ennen hakemuksen lähettämistä, että sinulla on kaikki oikeat liitteet.

 

Haussa olevat harjoittelupaikat

Täällä voit tutustua haettavina oleviin harjoittelupaikkoihin. Sivu avataan hieman ennen hakuajan alkamista. 

Harjoittelijan valinta

Lähetämme yliopistolle 1–4 opiskelijan hakemukset. Yliopisto tekee lopullisen päätöksen harjoittelijasta. Emme voi taata kaikille hakijoille harjoittelijaa.

Jos harjoittelu alkaa tammi-kesäkuussa, yliopisto saa ehdokkaiden tiedot loka-marraskuussa.

Jos harjoittelu alkaa heinä-joulukuussa, yliopisto saa ehdokkaiden tiedot huhtikuussa.

Harjoittelun kustannukset

Opetushallitus myöntää harjoittelijalle apurahan, joka maksetaan harjoittelijan pankkitilille.

Yliopiston toivotaan osallistuvan harjoittelijan majoitus- tai muihin kustannuksiin.

Ohjeet harjoittelun ohjaajalle ja harjoittelijalle

Yleistä

Opetuspisteessä sovitaan etukäteen, kuka tai ketkä ovat vastuussa harjoittelijan ja harjoittelun ohjaamisesta. Vastuu voidaan siis jakaa, mutta harjoittelijalla tulisi olla yksi nimetty ”pääohjaaja”, jotta jollakulla olisi kokonaiskuva harjoittelijan tilanteesta.

Harjoittelutehtävistä kannattaa keskustella tulevan harjoittelijan kanssa etukäteen sähköpostitse, jotta tällä on aikaa miettiä asiaa ja mahdollisesti esittää toiveita.

Harjoittelija ei voi koskaan olla yksin vastuussa kurssista. Vaikka hän tekisi suunnitelman itse ja pitäisi tunnit/osan tunneista yksin, harjoittelijan ohjaajan on seurattava hänen suoriutumistaan esim. tuntisuunnitelmien ja palautekeskusteluitten muodossa.

Harjoittelun ohjaajan tehtävät

  • perehdyttää harjoittelijan yliopistoon ja laitokseen tai muuhun yksikköön, jossa harjoittelija tulee työskentelemään
  • tutustuttaa harjoittelijan työyhteisöön
  • opastaa harjoitteluun liittyvissä käytännön asioissa
  • sopii harjoittelijan kanssa työajoista ja työtehtävistä (on hyvä tehdä työtehtävistä kirjallinen harjoittelusuunnitelma)
  • neuvoo, tukee ja seuraa harjoittelijan suoriutumista tehtävistä sekä  tarvittaessa
  • varmistaa, että harjoittelija saa työtodistuksen harjoittelun päätteeksi

Muuta

Harjoittelijan kokonaistyöaika, mukaan lukien mahdollinen tuntien suunnitteluun käytetty aika, on enintään 36 tuntia 45 minuuttia viikossa. Muusta ajasta on mahdollista sopia harjoittelijan kanssa, mutta 36 tunnin ja 45 minuutin ylittävä työaika on korvattava joko vapaana tai palkkana.

Työtehtävät voivat satunnaisesti sijoittua myös viikonloppuihin (esim. kulttuuritapahtumat). Mikäli harjoittelijaa pyydetään osallistumaan maksulliseen kulttuuritapahtumaan, oppiaineen tulee maksaa harjoittelijan tarvitsema pääsylippu.

Mikäli harjoittelija pyytää vapaata jonkin tärkeän henkilökohtaisen asian vuoksi, sitä on mahdollista myöntää, jos se sopii opetuspisteen tilanteeseen. Ylimääräinen vapaa-aika korvataan muilla tehtävillä muuna ajankohtana.

Opetuspisteen on mahdollista halutessaan myöntää harjoittelijalle esim. kaksi lomapäivää kuukautta kohden suomalaisen vuosilomakäytännön mukaisesti, vaikka varsinaisesta työsuhteesta ei olekaan kyse.

Mikäli harjoittelujakson aikana ilmaantuu ongelmia, niistä on luonnollisesti ensin pyrittävä keskustelemaan harjoittelijan itsensä kanssa. Jos ratkaisua ei löydy, on paikallaan ottaa yhteyttä Opetushallituksen Suomen kielen ja kulttuurin tiimiin.

                                                                                                                                                                  

Raportointi

Sekä yliopisto että harjoittelija lähettävät raportin harjoittelukaudesta. Linkit Webropol-lomakkeisiin löytyvät tämän tekstin alta.


 

Ota yhteyttä

Vastuuhenkilö Leena Kärnä

Ota Yhteyttä skk (at) oph.fi

 

Miten yliopisto hakee harjoittelijaa?

Tiedot tuen hakemisesta päivitetään hakukierroksittain suomi-opettajat-sähköpostilistalle. 

Jos yliopistosi tarjoaa suomen kielen ja kulttuurin opintoja, voit liittyä postituslistalle. Voit laittaa pyynnöt osoitteeseen skk (at) oph.fi.

 

Päätökset yliopistoille

Yliopistot voivat hakea syksyn 2026 opetusharjoittelijoita 30.1.2026 saakka. 

Päätökset hakukierrokselle hyväksytyistä yliopistoista tehdään helmikuun aikana. Teemme päätökset hakemuksissa annettujen tietojen perusteella. Emme kuitenkaan voi taata, että yliopistonne saa hakijoita. Mikäli hakemuksia on enemmän kuin harjoittelujaksoja on määrärahan puitteissa mahdollista toteuttaa, päätöksiin vaikuttavat puoltavasti seuraavat seikat:

  • yliopistolla ei ole natiivia suomen kielen opettajaa
  • yliopistolla ei ole ollut Opetushallituksen harjoittelijaa kahtena edellisenä vuotena
  • jokin erityinen, hyvin perusteltu tarve

Syksyn 2025 EDUFI-harjoitteluhaussa olleet paikat


 

Kevään 2025 EDUFI-harjoitteluhaussa olleet paikat

Caen, Ranska

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Université de Caen Normandie, Pohjoismaiden tutkimus/Suomen kieli ja kulttuuri

HARJOITTELUAIKA:  15.9.‒12.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija osallistuu suomen kielen oppituntien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hän valmistaa oppimateriaalia ja ideoi harjoituksia erityisesti suullisen kielitaidon tunneille. Tarvittaessa harjoittelija voi antaa itsenäisesti tukiopetusta opiskelijoille. Hän pyörittää itsenäisesti myös keskustelukerho Café Suomen toimintaa. Harjoittelijalla on mahdollisuus vaikuttaa harjoittelun sisältöön omien mielenkiinnon kohteittensa, kokemuksensa ja tarpeittensa mukaan.

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi ja ranska

VALINTAKRITEERIT: Suomen kielen opinnot ovat oleellisimmat. Suomi vieraana kielenä -osaaminen ja pedagogiset taidot ovat eduksi. Toivomme iloista ja kekseliästä harjoittelijaa, joka jaksaa innostaa opiskelijoita suomen kielen opinnoissa ja tutustuttaa näitä suomalaiseen kulttuuriin.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk

ASUNTO: Laitos voi auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Harjoittelijan on itse kustannettava asuminen.

LISÄTIETOJA:  Caenin yliopisto on perustettu jo 1400-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen keskustan kupeeseen rakennettiin uusi kampus. Nykyään yliopistossa opiskelee yli 30 000 opiskelijaa. Pohjoismaisten kielten opetuksella on Caenissa pitkät perinteet. Nykyään Caenin yliopisto on ainoa yliopisto Ranskassa, joka tarjoaa täyden koulutusohjelman kaikissa viidessä Pohjoismaiden kansalliskielessä. Suomea voi opiskella pääaineena ja sivuaineena. 

Ensimmäisen vuoden kursseilla aloittaa tavallisesti parikymmentä opiskelijaa, muilla vuosikursseilla vähemmän. Caen sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä Pariisista. Kaupunki ei ole kovin suuri, mutta esimerkiksi elokuva- ja teatteritarjonta on tasokasta ja opiskelijaelämä vilkasta. Merelle pääsee paikallisbussilla reilussa vartissa. Normandian alueella on paljon nähtävää (Mont Saint-Michel, maihinnousurannat, Cherbourg jne.).

Cluj-Napoca, Romania

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Universitatea Babeș-Bolyai, Unkarin kirjallisuuden laitos

HARJOITTELUAIKA:  29.9.‒14.12.2025

TEHTÄVÄT: Oppiaineessamme harjoittelija tutustuu harjoittelun aikana monipuolisesti oppiaineemme arkeen ja lehtorin työtehtäviin. Hän saa myös itse olla mukana vaikuttamassa harjoittelunsa sisältöön. Harjoittelija osallistuu suomen kielen opetukseen oppiaineessamme apuopettajana toimien, mutta saa myös itse pitää oppitunteja omien kiinnostuksen kohteidensa ja valmiuksiensa mukaisesti. Harjoittelijan vastuulla on suomen kielen oppiaineen kirjastosta huolehtiminen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Oppiaineessamme on perinteisesti keskiviikkoisin peli-, elokuva- tai keskusteluilta, jonka suunnittelu ja toteutus kuuluvat harjoittelijan tehtäviin

TYÖSKENTELYKIELI: Opetuskieli on suomi, mutta tarvittaessa apukielenä käytetään englantia, unkaria tai romaniaa. Englannin kielen taito helpottaa arjesta selviytymistä yliopiston ulkopuolella.

VALINTAKRITEERIT: Harjoittelijalta toivottava aineyhdistelmä/oppiaineet suomen kieli, suomalais-ugrilainen kielentutkimus, kirjallisuustiede. Harjoittelijalta ei edellytetä aiempaa opetuskokemusta, mutta sen sijaan mielenkiintoa ja innostusta suomen kielen opetusta ja S2-alaa kohtaan odotetaan.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk

ASUNTO: Oppiaineemme henkilökunta auttaa mielellään asunnon etsinnässä ja käytännön asioiden järjestämisessä.

LISÄTIETOJA:  Universitatea Babeș-Bolyai on yksi Romanian arvostetuimmista yliopistoista. Yliopistossamme on yhteensä 21 tiedekuntaa ja noin 50 000 opiskelijaa. Babeș-Bolyai on Romanian ainoa yliopisto, jossa voi opiskella suomen kieltä. Suomen kielellä on yliopistossamme pitkät perinteet, sillä suomea on ollut mahdollista opiskella jo vuodesta 1975 lähtien. Vuosi 2025 onkin suomen kielen opetuksen juhlavuosi. Suomen kielen oppiaineessa opiskelijoita on yhteensä noin 50. Pienessä oppiaineessa opiskelijat ja henkilökunta tuntevat toisensa hyvin, mikä on yksi oppiaineemme vahvuuksista. Vuoden aikana oppiaineessamme järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten Kalevala-päivä ja pikkujoulut. 

Clujin kaupunki on kaupunkina moderni, turvallinen ja eloisa. Asukkaita kaupungissa on hieman alle 300 000, ja Cluj on Romanian toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Bukarestin jälkeen. Kaupungissa on helppo liikkua, ja julkinen liikenne toimii erinomaisesti.

Firenze, Italia

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Università degli Studi di Firenze, Dipartimento FORLILPSI (Formazione, lingue, intercultura, letterature e psicologia)/ Lingue ugrofinniche

HARJOITTELUAIKA:  15.9.‒15.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija tutustuu suomen kielen opetukseen ulkomailla ja osallistuu siihen. Hän toimii paikallisen opettajan apuna ja saa myös mahdollisuuden suunnitella ja pitää omia opetustuokioita. Harjoittelija voi tarjota esimerkiksi keskusteluharjoituksia, lisäopetusta ja tukea opiskelijoiden oppimiselle, sekä kehitellä erilaisia harjoituksia. Harjoittelija suunnittelee tunteja yhteistyössä paikallisen opettajan kanssa omien kinnostustensa mukaisesti. Harjoittelija pitää yhdessä lehtorin kanssa myös sekä suullisia että kirjallisia kokeita opiskelijoille, jos sellaisia on harjoittelun aikana. Lisäksi harjoittelija kokoaa tai kehittää uutta oppimateriaalia.

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi + italia tai englanti

VALINTAKRITEERIT: Harjoittelijalta toivottava aineyhdistelmä/oppiaineet Suomen kielen tai S2 tai fennougristiikan opinnot pää- tai sivuaineena. Joustava ja ulospäin suuntautunut asenne. Hyvä motivaatio uudelle kokemukselle uudessa ympäristössä. Valmius käyttää tarvittaessa myös englantia (tai italiaa, jos osaa) opetuksessa.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA:  Harjoittelijalla pitää olla voimassa oleva vastuuvakuutus, joka kattaa myös harjoittelun (pelkkä matkavakuutus ei siis riitä). Kannattaa ensin tarkistaa, saako sitä kotiyliopiston kautta.

Oppiaine on pieni, mutta opiskelijat ovat hyvin kiinnostuneita ja motivoituneita. Suomea voi opiskella sekä BA- että MA-tasolla. Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten oppiaineeseen. Kielten opiskelu kuuluu Firenzen yliopiston Kielten, kirjallisuuksien, kansainvälisten opintojen laitokseen/yksikköön, jossa on mahdollista opiskella useita kieliä. Yksikkö sijaitsee kätevästi kaupungin keskustassa.

Greifswald, Saksa

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Universität Greifswald, Institut für Fennistik und Skandinavistik

HARJOITTELUAIKA:  15.9.‒15.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelutehtäviin kuuluu lehtorin avustaminen opetuksen valmistelussa, opetuksessa, kokeiden laatimisessa sekä oppimateriaalin kehittämisessä. Opetettavina aineina ovat suomen kieli (lähinnä käytännön kielitaidon kehittäminen) sekä Suomen kulttuuri ja maantuntemus. Opetustyöhön kuuluu sekä yksin pidettäviä käytännön kielitaidon harjoittelukursseja - esim. keskustelukurssi taikka ääntämisharjoituksia - että lehtorin opetuksen seuraaminen ja omien opetustuokioiden pitäminen lehtorin tunneilla. Muita harjoittelutehtäviä ovat avustaminen muissa laitoksen järjestämissä tilaisuuksissa ja lehtorin avustaminen hallinnollisissa tehtävissä.

TYÖSKENTELYKIELI: Opetuksessa käytettävät kielet ovat suomi ja saksa. Oppiaineen sisäinen työskentelykieli on suomi, laitoksen työkieli on saksa. Harjoittelijan on osattava suomea erinomaisesti ja saksaa vähintään tyydyttävästi. Muu kielitaito on eduksi, mutta ei tarpeen. Harjoittelun menestyksekkääseen suorittamiseen riittää suomen ja saksan kielen taito.

VALINTAKRITEERIT: Hakijalla tulisi olla suomen kieli joko pää- tai sivuaineenaan. Kirjallisuuden opinnot ovat hakijalle hyödyksi. S2-opinnot ja/tai -opetuskokemus katsotaan eduksi. Myös saksa, käännöstiede (suomi-saksa) tai yleinen kielitiede ovat hyödyksi, mutta eivät pakollisia. 

Harjoittelun menestyksekäs suorittaminen edellyttää harjoittelijalta aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata jo valmiiksi, sillä apua, tukea ja ohjausta on aina saatavilla, ja oma-aloitteisuus voikin tarkoittaa myös sitä, että osaa kysyä apua tarvittaessa. Kokemus suomen kielen opettamisesta toisena tai vieraana kielenä tai suomi toisena -kielenä opinnot lasketaan hakijalle eduksi, mutta eivät ole pakollisia. Samoin opiskelijalle on hyötyä niin suomen kuin saksan kielen rakenteen ja fonetiikan hallinnasta sekä niiden eroavaisuuksien ja yhtäläisyyksien tuntemisesta ja ymmärtämisestä.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Harjoittelijan on mahdollista hakea opiskelijahintaista kalustettua vuokra-asuntoa opiskelija-asuntolasta ja syödä yliopiston opiskelijaravintolassa opiskelijahintaan.

LISÄTIETOJA: Laitoksella on tarjota opiskelijalle oma työpiste ja työkone. Opiskelijan on mahdollista osallistua maksutta omaa taitotasoaan vastaaville saksan kielen kursseille, joita järjestetään yliopiston henkilökunnalle ja vaihto-opiskelijoille.

Greifswaldin yliopistossa on tällä hetkellä n. 60 suomen kielen opiskelijaa eri tasoilla. Opiskelijaryhmät ovat erikokoisia, tavallisesti 6 - 20 opiskelijaa. Fennistiikan opetuksesta vastaavat tällä hetkellä professori, kaksi osa-aikaista assistenttia sekä kaksi lehtoria. Fennistien työkielenä laitoksella on suomi. Tunnelma on välitön, ja työilmapiiri mukava. Laitoksella on hyvä kirjasto. Laitoksella opetetaan myös viron kieltä. Opiskelukaupunkina Greifswald on pieni, kaunis ja turvallinen. Greifswaldissa on pieneen kokonsa nähden aktiivinen kulttuurikenttä sekä hyvät harrastusmahdollisuudet. 

Madrid, Espanja

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Escuela Oficial de Idiomas de Madrid, suomen kielen laitos

HARJOITTELUAIKA:  1.10.‒30.11.2025

TEHTÄVÄT: Opetustyöhön osallistuminen kaikilla tasoilla ja kaikilla kielenopetuksen osa-alueilla kielioppia lukuun ottamatta. Erityisesti oppilaiden suullisen ilmaisutaidon kehittäminen ylimääräisillä keskustelutunneilla itse laaditun oppimateriaalin avulla. Tuki/lisäopetus sitä haluaville/tarvitseville opiskelijoille havaittujen tarpeiden mukaisesti. Oppilaiden tutustuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin tekstien, elokuvien, videoiden, yms. avulla. Avustaminen kulttuuritapahtumien suunnittelussa ja järjestelyssä

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi, apukielenä espanja tai englanti. Englannin kielellä tulee toimeen sekä oppilaitoksessa että arkielämässä, jos espanjan kielen taito puuttuu.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija. Vaikka espanjan kielen opinnot eivät ole välttämättömiä, katsomme espanjan osaamisen hyödylliseksi sopeutumisen kannalta verrattain lyhyen harjoittelujakson aikana. Tärkeintä lienee joustavuus ja hyvä sopeutumiskyky uuteen elin- ja työskentely-ympäristöön.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA: Escuela Oficial de Idiomas de Madrid - Madridin virallisessa kielikoulussa on opetettu suomen kieltä jo 27 vuotta. Koulu on Espanjassa hyvin arvostettu laitos, ja se on osa koko maan kattavaa kielikouluverkkoa. Oppilaat ovat aikuisia ja useimmiten korkeakouluopiskelijoita tai jo työssä käyviä. Monilla on myös yliopistollinen loppututkinto. Suomen kieli on ollut koulussa virallinen opetuskieli vuodesta 2004 pitkän koekauden jälkeen. Opetusta annetaan nykyään kuudella eri vuosikurssilla (tasot A1-B2) ja kaikki opetus on hybridiopetusta eli oppilaita on samanaikaisesti sekä luokassa että verkossa.

München, Saksa

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Ludwig-Maximilians-Universität München, Institut für Finnougristik / Uralistik

HARJOITTELUAIKA:  10.10.‒31.12.2025

TEHTÄVÄT:  Harjoittelijan työtehtävät ovat opetukseen osallistuminen, oppimateriaalin kehittäminen, kokeiden laatiminen ja pitäminen yhteistyössä ohjaajan kanssa sekä raporttien ja hakemusten kirjoittaminen. Lisäksi harjoittelija osallistuu suomalaisten kirjojen valintaan ja tilaamiseen laitoksen kirjastoa varten ja osallistuu sitä paitsi suomalaisen kulttuurin välittämiseen laitoksen järjestämissä tilaisuuksissa (sekä mahdollisesti yhteistyössä toisten laitosten, Münchenin suomalaisen seurakunnan tai Saksa-Suomi-Seuran kanssa). 

Harjoittelijan opetustehtäviin sisältyy sekä ohjattua että itsenäistä opetusta, jonka suunnittelussa häntä ohjataan ja autetaan. Hänen opetuksensa koostuu sekä kahdesta yksin pidettävästä kurssista - esimerkiksi keskustelukurssi, ääntämisharjoituksia tai puhutun suomen kurssi (jossa olisi kielitieteellisiä näkökulmiakin) - että opetuksen seuraamisesta ja omien opetustuokioiden tai tuntien pitämisestä kursseilla. Harjoittelija pitää ohjaajan valvomana myös sekä suullisia että kirjallisia kokeita opiskelijoille, jos sellaisia on sovittu harjoittelujakson kaudelle. Mikäli harjoittelija on erikoistunut alaan, josta laitoksen professori tai assistentti pitää kursseja, harjoittelija voi saada mahdollisuuden pitää tuokioita näilläkin kursseilla. Hänen on myös mahdollista opettaa yhtä kurssia säännöllisesti lehtorin tukemana, jotta hänellä olisi mahdollisuus kantaa vastuu omasta opetuksestaan ja saada siihen ohjausta tarvittaessa. Ohjaaja on paikalla kaikilla tunneilla (paitsi harjoittelijan itsenäisesti pidettävillä kursseilla, sielläkin pyynnöstä) ja annan tunnin jälkeen palautetta harjoittelijan opetuksesta. 

Jos harjoittelujakson aikana on konferensseja tai koulutuksia, joista olisi hyötyä harjoittelijallekin, pyritään järjestämään hänellekin mahdollisuus osallistua näihin tapahtumiin. Sen lisäksi harjoittelija voi harjoitteluaikana laitoksella kerätä tutkimusaineistoa mahdollista kielen opettamiseen ja oppimiseen liittyvää tieteellistä tutkimustyötä (esimerkiksi loppututkintoa) varten.

TYÖSKENTELYKIELI: Harjoittelija tulee todennäköisesti käyttämään harjoittelunsa aikana laitoksella pääasiassa suomen kieltä, mutta vähintään kohtalaisesta saksan kielen taidosta on hyötyä arkipäiväisten asioiden hoitamisessa. Harjoittelijalta edellytetään valmiutta käyttää joko saksan tai englannin kieltä.

VALINTAKRITEERIT: Opettajaksi aikova suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden (tai yleisen kirjallisuustieteen) tai fennougristiikan opiskelija, jolla on mahdollisesti saksakin oppiaineena. 

Harjoittelijalta edellytetään valmiutta tutustua kaikkiin lehtorin työhön kuuluviin tehtäviin ja osallistua niiden hoitamiseen, kykyä työskennellä oma-aloitteisesti sekä yhteistyökykyä ja joustavuutta.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Münchenin vuokra- ja hintataso ovat Saksan hintatasoon verrattuna melko korkeita ja asuntohaku kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.

LISÄTIETOJA: Münchenin yliopiston fennougristiikan ja uralistiikan laitos on pieni, mutta monipuolinen ja harjoittelupaikkana erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Opiskelijat ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja suomen kielestä ja kulttuurista, mikä näkyy heidän opiskelumotivaatiossaan. He ovat iloinneet harjoittelijoiden mukanaan tuomasta vaihtelusta ja olisi kiva, jos jatkossakin harjoittelija Suomesta toisi Suomea ja suomen kieltä ja kulttuuria lähemmäksi. Opiskelijoiden kanssa on erittäin mukava työskennellä ja laitoksella ilmapiiri on ystävällinen ja avoin. München on miellyttävä kaupunki, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet tutustua saksalaiseen kulttuuriin ja jossa on monipuolisia vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon.

Napoli, Italia

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Università degli studi di Napoli L'Orientale, Dipartimento di Studi Letterari, Linguistici e Comparati

HARJOITTELUAIKA:  1.10.‒31.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija osallistuu suomen kielen ja kulttuurin opetukseen ja erilaisten kurssien suunnitteluun. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu esimerkiksi keskustelukurssin valmistelu ja pitäminen yksin tai yhdessä ohjaajan kanssa. Harjoittelija osallistuu myös laitoksen tapahtumien järjestämiseen ja muuhun toimintaan.

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi, englanti, (italia). Italian kielen taito on eduksi.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kieli ja/tai suomen kirjallisuus, S2-opinnot. Harjoittelija toivotaan olevan aktiivinen ja motivoitunut osallistumaan opetustyöhön ja myös muuhun toimintaan. Keskustelutuntien pitäminen edellyttää innostunutta asennetta ja avointa mieltä.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. 

LISÄTIETOJA: Napolin Orientale-yliopistossa on opetettu suomen kieltä ja kirjallisuutta jo hyvin pitkään. Suomea opetetaan yliopiston kielten ja kirjallisuuksien laitoksella, jossa opetetaan myös unkaria. Suomalaisugrilaisia kieliä opettavien ja opiskelevien yhteisö on pieni, mutta opettajat tekevät yhteistyötä ja opiskelijat ovat hyvin motivoituneita oppimaan. 

Napoli ja sen ympäristö on historiallinen ja monitasoinen kulttuurikohde, johon kannattaa ehdottomasti tutustua (esim. Pompeji ja Herculaneum). Opintopiste sijaitsee kaupungin keskiaikaisesssa keskustassa.

Praha, Tšekki

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Kaarlen yliopisto, Germanistiikan laitos, suomen kielen osasto

HARJOITTELUAIKA:  20.9.‒19.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelijan tehtäviin kuuluu oppituntien valmistelu (yhdessä ohjaajan kanssa) ja toteuttaminen (yksin mutta ohjatusti sekä yhdessä ohjaajan kanssa), oppimateriaalin ja aktivointiharjoitusten kehittely ohjatusti, osallistuminen oppitunteihin apuopettajana, yhden tai kahden oman oppitunnin valmistelu (ohjauksessa) ja pitäminen omavalintaisesta kulttuuri- tai yhteiskunta-aiheesta. Harjoittelija tekee myös yhteistyötä paikallisen opiskelijajärjestön kanssa (Finofiilit), esim. kulttuuriohjelmien ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen, pikkujoulujuhlien valmistelu jne. Harjoittelija saa jatkuvasti järjestelmällistä tukea ohjaajaltaan. Harjoittelutyö on kokopäiväistä.

TYÖSKENTELYKIELI: Pääasiallinen opetuskieli on suomi, mutta opetuksessa käytetään myös apukieliä ryhmästä ja opettajasta riippuen. Paikalliset opettajat käyttävät apukielenä tšekkiä, lähetetty lehtori yleensä englantia. 

Englannista on paljon hyötyä myös arkielämässä, tietysti myös tšekistä, mutta tšekin taito ei ole millään muotoa välttämätön. Tšekkiläisten nuorten englannin taito on yleensä erittäin hyvä.

VALINTAKRITEERIT: Tärkeimmät opinnot: suomen kieli (mieluiten aineopinnot jo suoritettuina), Suomi toisena kielenä -opinnoista on paljon hyötyä, myös kirjallisuudentutkimuksen opinnoista on hyötyä. Monet, tässä mainitsemattomat yhdistelmät voivat olla hyvin toimivia, kunhan suomen kieli on aineyhdistelmässä mukana.

Harjoittelijalta toivotaan avoimuutta, joustavuutta, aloitteellisuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, halua opettaa ja myös oppia uutta. 

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. 

LISÄTIETOJA: Varsinainen syyslukukausi alkaa 30.9., mutta olisi toivottavaa, että harjoittelija tutustuisi laitokseen jo ennen lukukauden alkua. Siksi harjoittelujakso voisi alkaa 20.9. 

Kaarlen yliopisto toimii Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Filosofinen tiedekunta sijaitsee Prahan keskustassa. Suomen osasto on osa Germanistiikan laitosta, jolla opetetaan saksan ja hollannin lisäksi myös muita pohjoismaisia kieliä. Kaarlen yliopisto on Euroopan vanhimpia yliopistoja, Suomen kieltä on Prahassa opetettu ja opiskeltu jo yli 50 vuotta, ja sen suosio on melko vakaa. Osastolla on käytössä vain yksi huone, jota käytetään työhuoneena sekä kirjastona, ja siksi harjoittelijalla olisi hyvä olla mukana oma kannettava tietokone. Opetustilat ovat yleensä samassa rakennuksessa, mutta opetusta järjestetään myös muualla keskusta-alueella. Suomen osaston ilmapiiri on hyvin avoin, lämmin ja ystävällinen. Kaarlen yliopistossa toimii myös Suomesta lähetetty lehtori, joka toimii harjoittelijan pääohjaajana. Tervetuloa tiimiimme!

Riika, Latvia

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Department of Contrastive Linguistics, Translation and Interpreting

HARJOITTELUAIKA:  1.9.‒30.11.2025 (tai 3 kk välillä syyskuu-joulukuu)

TEHTÄVÄT: Harjoittelijan tehtäviin kuuluu oppituntien suunnittelua ja toteuttamista yhteisopetuksena ja yksin. Tehtävien valmistelua (videoiden pohjalta, kielioppiharjoituksia, tekstejä, sanastoa), tukiopetuksen antamista, kirjoitustehtävien tarkastamista ja välikokeiden laadintaa ja tarkastusta yhdessä opettajan kanssa. Opetuksessa seurataan kurssin ohjelmaa ja opetusharjoittelija pääsee toteuttamaan opetusideoitaan. Opetusharjoittelijalla ei ole pääsyä yliopiston sähköiseen opetusympäristöön. 

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi ja englanti. Monen opiskelijan äidinkieli on venäjä.

VALINTAKRITEERIT: Pedagogisia opintoja, suomi toisena ja vieraana kielenä -opintoja. Toivomme mielenkiintoa ja innostusta opettajan työhön.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Harjoittelijat ovat löytäneet asunnon helpohkosti.

LISÄTIETOJA: Opiskelijat opiskelevat myös viroa. Ryhmässä on 11‒13 opiskelijaa ja laitoksella on 4 opettajaa. Opetuspiste sijaitsee Riian keskustassa. 

Szeged, Unkari

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Szegedi Tudományegyetem, Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen laitos / Finnugor Nyelvtudományi Tanszék

HARJOITTELUAIKA:  8.9.‒12.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija avustaa lehtoria suomen kielen ja kulttuurin opetuksessa. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu opetustuokioiden pitäminen yhdessä lehtorin kanssa tai itsenäisesti ja pedagogisten tehtävien sekä materiaalin suunnittelussa avustaminen. Laitos tarjoaa sekä suomen kielen yleisiä kielitaitokursseja että keskustelukursseja. Näiden lisäksi järjestetään esimerkiksi kielitieteellisiä kursseja. Kurssien puitteissa harjoittelija voi myös suunnitella ja toteuttaa laajempia kokonaisuuksia kuten luentoja tai niiden osia. Tehtävistä sovitaan erikseen harjoittelun ohjaajan kanssa harjoittelijan toiveiden ja laitoksen tarpeiden mukaan. Harjoittelija osallistuu aktiivisesti laitoksen tapahtumien (promootio, kerhot, juhlat) järjestämiseen ja auttaa kirjaston ylläpidossa.

TYÖSKENTELYKIELI: Opetuskieli on pääsääntöisesti suomi. Harjoittelija voi käyttää myös unkaria, englantia ja muita osaamiaan (suomalais ugrilaisia) kieliä. Unkarin taito on eduksi. Työyhteisössä puhutaan myös suomea. Arjessa ja vapaa-ajalla voi käyttää englantia.

VALINTAKRITEERIT: Toivottu aineyhdistelmä tai oppiaineet Suomen kieli / suomi vieraana kielenä / suomalais-ugrilainen kielentutkimus. 

Onnistunut harjoittelu edellyttää joustavuutta ja motivaatiota suomen kielen ja kulttuurin opetustyötä kohtaan. Hyvät kommunikaatiotaidot, mutta myös valmiudet itsenäiseen työskentelyyn ovat tärkeät. Harjoittelija kohtaa niin pienryhmiä kuin suurempiakin opiskelijaryhmiä jakson aikana. Aikaisempi kokemus ulkomailla oleskelusta ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alan tuntemus ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Unkarin hintataso on monella taholla Suomea edullisempi.

LISÄTIETOJA:  Szegedin yliopisto on Unkarin arvostetuimpia korkeakouluja ja sen asema on vahva kansainvälisissä arvioinneissa. Yliopistossa on lähes 25 000 opiskelijaa 12 tiedekunnassa, Szeged onkin virkeä opiskelijakaupunki. Szeged on idyllinen ja kansainvälinen noin 160000 asukkaan maakuntakeskus aivan Unkarin etelärajalla. Pääkaupunkiin Budapestiin on kahden ja puolen tunnin junamatka, ja lähimpään kaupunkiin Serbian puolella on vajaan 50 kilometrin matka. 

Suomen kielen opetus on osa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiainetta (laitosta) eikä se siten muodosta omaa opintokokonaisuuttaan. Syksyllä 2024 alkanut suomen kielen erikoistumislinja on laajentanut suomen kielen opetustarjontaa. Paikallisen henkilökunnan lisäksi laitoksella työskentelevät Opetushallituksen lähettämä suomen lehtori ja udmurtin lehtori. Suomalais-ugrilainen kielentutkimus on opiskelijamäärältään pieni oppiaine, mutta kiinnostus suomen kieltä kohtaan on suurta. Alkeisryhmiä on useita ja niissä on joka vuosi paljon opiskelijoita. Suomen lehtorin opetusryhmät ovat kuitenkin pieniä (3–8 henkeä), minkä ansiosta opetus on hyvin opiskelijalähtöistä ja henkilökohtaista. Harjoittelijalla on oikeus osallistua ilmaiseksi ulkomaalaisille tarkoitetuille unkarin kielen kursseille, joilta hän halutessaan saa myös todistuksen. Szegedin yliopistossa on myös kansainvälisille opiskelijoille suunntattua vapaa-ajan toimintaa.

Tianjin, Kiina

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Tianjin Foreign Studies University, School of European Studies, Suomen kielen laitos

HARJOITTELUAIKA:  1.9.‒30.11.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija tehtäviin kuuluu opetustyöhön osallistuminen, keskustelutuntien pitäminen, oppimateriaalin kokoaminen ja laatiminen sekä opiskelijoiden ohjaaminen.

TYÖSKENTELYKIELI: Suomi, englanti, kiina (ei ole pakollinen).

VALINTAKRITEERIT: Toivottu aineyhdistelmä/oppiaineet suomen kieli, Suomen kirjallisuus. Toivomme kokemusta suomen kielen tuntien järjestämisestä, oppilaat odottavat tilaisuutta käyttää suomen kieltä suomalaisen harjoittelijan kanssa.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1150 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. 

LISÄTIETOJA: Suomen kielen laitoksessa on nykyään kaksi kiinalaista opettajaa ja 22 kandidaattipääaineopiskelijaa. Syksyllä 2025 aloittaa uusi ryhmä, joten olisi tärkeää, että opiskelijat saavat heti alussa mahdollisuuden vuorovaikutukseen suomalaisen harjoittelijan kanssa. 

Tukholma, Ruotsi

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Stockholms universitet, Institutionen för slaviska och baltiska språk, finska, nederländska och tyska

HARJOITTELUAIKA:  18.8.‒18.11.2025 (Mahdollista pidentää, katso lisätiedot)

TEHTÄVÄT: Toivomme, että harjoittelija voisi olla avustavissa opetustehtävissä suomi vieraana kielenä -kursseillamme. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös opetusmateriaalin tekemistä ja apuopettajana toimimista erityisesti suullisen kielitaidon kursseilla. Hän voi kiinnostuksensa mukaisesti osallistua lisäksi ruotsinsuomalaisten kirjamessujen ja opettajain täydennyskoulutuspäivän organisoimiseen. Työnkuvaan voi edelleen kuulua osaston toimintaan ja opetukseen liittyviä hallinnollisia töitä, työtä osaston kirjaston parissa sekä erilaisten harjoitusten laatimista. Opetus tulee mitä todennäköisimmin olemaan sekä lähi- että etäopetusta. Harjoittelijalla on aina mahdollisuus opiskella ruotsin kieltä osana harjoittelujaksoa.

TYÖSKENTELYKIELI: Suurimmalla osalla alkeistason suomen kielen kursseista käytetään apukielenä ruotsia. Suomea äidinkielisille -linjalla opetuskielenä on ainoastaan suomi.

VALINTAKRITEERIT: Toivottu aineyhdistelmä tai oppiaineet suomi toisena kielenä / suomen kieli ja/tai suomen kirjallisuus (toivottavaa on, että suomen kielen opintoihin sisältyy suomi toisena ja vieraana kielenä -opintoja). Harjoittelijalta toivotaan suomen kielen ja kirjallisuuden opintoja. Opettajan pedagogiset opinnot ovat hyvä lisä, mutta eivät pakollisia. Harjoittelijalta toivotaan oma-aloitteisuutta, ennakkoluulottomuutta sekä halua kokeilla uutta ja työskennellä eri-ikäisten opiskelijoiden (18‒80 vuotta) parissa.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk. 

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. 

LISÄTIETOJA: Opetushallituksen rahoittama harjoittelujakso on kolmen kuukauden mittainen, mutta sitä voidaan harjoittelijan ja yliopiston niin sopiessa jatkaa yhdestä lisäkuukaudesta aina kuuteen lisäkuukauteen saakka. Palkkiosta sovitaan jatkokuukausien osalta erikseen Tukholman yliopiston suomen osaston kanssa.

Tukholman yliopistossa on Ruotsin suurin suomen kielen oppiaine. Laitoksella tehdään tutkimusta mm. suomesta kansallisena vähemmistökielenä Ruotsissa, monikielisyydestä kirjallisuudessa ja ruotsinsuomalaisesta kirjallisuudesta. Tukholman yliopistossa on ainoa suomen kielen professuuri koko Ruotsissa, ja laitos vastaa koko Ruotsin suomen kielen opettajainkoulutuksesta. Tukholman yliopisto on yksi Euroopan johtavista yliopistoista. Opiskelijoita koko yliopistossa on yli 70 000, tohtorikoulutettavia 1 800 ja työntekijöitä 5 000. Opetusta ja tutkimusta on luonnontieteellisellä, humanistisella ja yhteiskuntatieteellisellä alalla. Suomen osasto on osa Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitosta. Laitoksella opetetaan kahdeksaa kieltä ja kulttuuria. Suomen osastolla on kahdeksan työntekijää ja noin 100 opiskelijaa vuodessa. Suomen kieltä ja kulttuuria opetetaan sekä suomea äidinkielenään puhuville että vasta-alkajille, erillis- ja täydennyskoulutuskursseista tohtorintutkintoon asti. Opetus sisältää kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin opintoja. Opetukseen sisällytetään myös ruotsinsuomalaista kirjallisuutta, kulttuuria ja kielenhuollon erityispiirteitä. Osasto järjestää myös aineopintoja äidinkielenopettajiksi haluaville. Maisteritutkinnon suomen kielessä voi suorittaa joko kirjallisuus- tai kielitieteellisellä suuntauksella. Ryhmäkoot vaihtelevat paljon: suosituimmalla suomea vasta-alkajille -kurssilla on jopa 40 opiskelijaa, kun taas äidinkielenopettajiksi haluavien ryhmässä saattaa olla vain muutama opiskelija. 

Tukholma on dynaaminen ja viihtyisä pääkaupunki. Saarille rakennetussa kaupungissa on vesi ja luonto aina lähellä. Tukholman yliopiston kampusalue, jossa suurin osa laitoksista sijaitsee, on suuri ja vehreä, ja siitä huolimatta se on keskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Varsova, Puola

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Uniwersytet Warszawski, Hungarologian laitos / suomen kieli

HARJOITTELUAIKA:  1.10.‒19.12.2025

TEHTÄVÄT: Harjoittelija osallistuu opetustyöhön toisen opettajan kanssa lähinnä kandivaiheen ryhmien käytännön kielitaidon kursseilla ja harjoittelijan niin halutessa toisinaan myös maisterivaiheen kursseilla. Harjoittelija on mukana alkeiskurssilla yhteisopettajana sekä pitää kaikille tasoille joitakin omia tunteja. Opetusta suunnitellaan yhdessä. Siitä, mitä osa-alueita harjoittelija opettaa tai mitä tunteja hän pitää kaikilla tasoilla, sovitaan harjoittelijan kanssa. Harjoittelija osallistuu toisen opettajan kanssa opiskelijoiden kirjoitustehtävien arviointiin ja testien korjaamiseen. Lisäksi olisi toivottavaa, että harjoittelija ideoisi ja järjestäisi opiskelijoiden kanssa jotain kulttuuriohjelmaa, kuten kekrin tai muun tapahtuman viettoa. Tarpeen vaatiessa harjoittelija antaa kieliopin ja ääntämisen tukiopetusta kandivaiheen opiskelijoille tai järjestää keskustelukerhoa kielen vapaamuotoiseen harjoitteluun.

TYÖSKENTELYKIELI: Kaikkien harjoittelijan opettamien kurssien opetuskieli on suomi, mutta apukielenä voi käyttää englantia tai puolaa. 

VALINTAKRITEERIT: Vähintään aineopinnot suomen kielestä sisältäen ainakin jonkin verran S2-opintoja. Opettajan pedagogiset opinnot katsotaan eduksi. Harjoittelijalta edellytetään yhteistyökykyä, positiivisuutta ja suuntautumista tulevaisuudessa S2-alalle. Harjoittelijan ei pitäisi pelätä vieraita oloja eikä sitä, ettei kaikkia asioita hoideta samalla tavalla kuin Suomessa. Aloitteellisuus ja aktiivisuus auttavat antamaan harjoittelusta mahdollisimman paljon irti.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk. 

ASUNTO: Yliopisto tarjoaa ilmaisen majoituksen opiskelija-asuntolassa (oma asunto, ei solu), sis. sähkö, vesi ja netti.

LISÄTIETOJA: Laitoksen tilat ovat keskustakampuksella rakennuksessa, jonka uusi osa on otettu käyttöön syksyllä 2022. Suomea opiskellaan pääaineena ja kontaktiopetusta on paljon. Syksyllä 2025 tavoitteena on 4 ryhmää: kandivaiheen 1., 2. ja 4. vuosikurssi sekä maisterivaiheen 2. vuosikurssi. Lisäksi suomen kursseja on valinnaisena kaikille yliopiston opiskelijoille ja pakollisena unkarin opiskelijoille.

Varsova on miljoonakaupunki, josta on helppo löytää tekemistä vapaa-aikana - paljon konsertteja, elokuvia, tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia. Varsovassa pärjää mainiosti englannilla, mutta puolan tai jonkin muun slaavikielen osaamisesta on iloa ja apua arjessa.

Kevään 2024 EDUFI-harjoitteluhaussa olleet paikat

Berliini, Saksa

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Humboldt Universität zu Berlin, Nordeuropa-Insititut

HARJOITTELUAIKA:  1.10.2024 - 15.2.2025 (Harjoittelujakson minimi on 2,5 kk, mutta yliopisto priorisoi neljän kuukauden jaksoa.)

TEHTÄVÄT: Harjoittelija tutustuu mahdollisimman hyvin suomen kielen lehtorin tehtäviin ulkomailla. Hän osallistuu lehtorin kanssa kielikursseille, toimii niillä lehtorin apuna, pitää omia opetustunteja ja/tai opetustuokioita. Lisäksi harjoittelijalla on kaksi omaa tuutoroitavaa ryhmää. Näillä tuutorikursseilla keskustellaan suomeksi, opetellaan kommunikoimaan suomeksi arkitilanteissa, saadaan lisäopetusta esim. vaikeassa kielioppiasiassa tai kun sanastoa on opittava lyhyessä ajassa paljon. Nämä tunnit harjoittelija suunnittelee ja toteuttaa omien kykyjensä ja mieltymystensä mukaisesti. Harjoittelijan opetustehtäviin sisältyy sekä ohjattua että itsenäistä opetusta, jonka suunnittelussa häntä ohjataan ja autetaan. Harjoittelija pitää yhdessä lehtorin kanssa myös sekä suullisia että kirjallisia kokeita opiskelijoille, jos sellaisia on sovittu harjoittelujakson ajalle. Lisäksi harjoittelija kokoaa tai laatii uutta ja ajankohtaisempaa oppimateriaalia. Hän ottaa myös osaa laitoksen sosiaalisiin tapahtumiin tai niiden järjestämisiin. Harjoittelija voi lisäksi avustaa instituutin opiskelijoita Lucia-juhlan järjestämisessä.

TYÖSKENTELYKIELI: suomi ja saksa

VALINTAKRITEERIT: Suomen kielen opinnot pää- tai sivuaineena. (Harjoittelupaikka sopii myös erinomaisesti saksan kielen ja kulttuurin opiskelijoille, joilla on suomen kieli sivuaineena.)

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk

ASUNTO: Laitos voi auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Harjoittelijan on itse kustannettava asuminen.

LISÄTIETOJA:  Laitos on Saksan mittakaavassa iso: suomen kielen opiskelijoita on n. 50, joista kaksi on master-opiskelijoita. Työyhteisön henki on oikein hyvä ja nuorekas, ja siellä tehdään paljon yhteistyötä.
 

Lontoo, Iso-Britannia

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: University College London, School of Slavonic and East European Studies (SSEES), Lontoo

HARJOITTELUAIKA: yksi kuukausi, joka sijoittuu välille 14.10.2024 - 21.3.2025 (Vuokranmaksun kannalta täysi kalenterikuukausi on paras vaihtoehto.)

TEHTÄVÄT: Suullisten tuntien pitäminen, suomi-klubin järjestäminen, lisäharjoitusten koordinointi ja pitäminen, opettajien avustaminen, Suomen historian, kulttuurin ja kirjallisuuden opetukseen osallistuminen kiinnostusten mukaan.

VALINTAKRITEERIT: suomen kieli ja S2-opintoja

Aiempi opetuskokemus on hyödyksi. Oma-aloitteisuutta ja sosiaalisuutta toivotaan.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1150 €/kk.

TYÖSKENTELYKIELET: suomi ja englanti

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Harjoittelija kustantaa itse asumisen.

LISÄTIETOJA: Suomen kielen opetusryhmät ovat pieniä. Laitoksella opetetaan lukuisia Itä- ja Keski-Euroopan kieliä.

München, Saksa

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Ludwig-Maximilians-Universität München, Institut für Finnougristik / Uralistik

HARJOITTELUAIKA:  10.10.2024 - 15.2.2025 (Lyhyempikin jakso on mahdollinen: 1.10. - 31.12.2024 tai 1.12.2024 - 31.1.2025.)

TEHTÄVÄT: Harjoittelijan työtehtävät ovat opetukseen osallistuminen, oppimateriaalin kehittäminen, kokeiden laatiminen ja pitäminen yhteistyössä lehtorin kanssa, sekä mahdollisesti raporttien ja hakemusten kirjoittaminen. Lisäksi harjoittelija osallistuu suomalaisten kirjojen valintaan ja tilaamiseen laitoksen kirjastoa varten ja suomalaisen kulttuurin markkinointiin laitoksen järjestämissä tilaisuuksissa (sekä mahdollisesti yhteistyössä toisten laitosten, Münchenin suomalaisen seurakunnan tai Saksa-Suomi-Seuran kanssa).

Harjoittelijan opetustehtäviin sisältyy sekä ohjattua että itsenäistä opetusta, jonka suunnittelussa häntä ohjataan ja autetaan. Hänen opetuksensa koostuu sekä kahdesta yksin pidettävästä kurssista - esimerkiksi keskustelukurssi, ääntämisharjoituksia tai puhutun suomen kurssi (jossa olisi kielitieteellisiä näkökulmiakin) - että lehtorin opetuksen seuraamisesta ja omien opetustuokioiden tai tuntien pitämisestä lehtorin kursseilla. Näistä sovitaan tarkemmin, kun harjoittelija on valittu.

Harjoittelija pitää ohjaajan valvomana myös sekä suullisia että kirjallisia kokeita opiskelijoille, jos sellaisia osuu harjoittelujakson ajalle. Talvilukukaudella harjoittelija pitää myös oman esitelmän yliopiston aivoimien ovien päivänä (aiheesta sovitaan laitoksen kanssa).

Mikäli harjoittelujakson aikana on konferensseja tai koulutuksia, joihin lehtori osallistuu ja joista olisi hyötyä harjoittelijallekin, pyritään järjestämään harjoittelijallekin mahdollisuus osallistua näihin tapahtumiin. Lisäksi harjoittelija voi kerätä laitoksella tutkimusaineistoa mahdollista kielen opettamiseen ja oppimiseen liittyvää tieteellistä tutkimustyötä (esimerkiksi loppututkintoa) varten.

TYÖSKENTELYKIELI: suomi sekä saksa ja englanti

VALINTAKRITEERIT: Ensisijaisesti opettajaksi aikovaa suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden (tai yleisen kirjallisuustieteen) tai fennougristiikan opiskelija, jolla on mahdollisesti saksakin oppiaineena. Sekä työtehtävät ja työympäristö että arkipäiväisten asioiden hoitaminen edellyttävät vähintään kohtalaista saksan kielen taitoa. Lisäksi edellytetään valmiutta käyttäå opetustilanteissa tarvittaessa saksan tai englannin kieltä. 

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk

ASUNTO: Laitos voi auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista. Harjoittelijan on itse kustannettava asuminen.

LISÄTIETOJA:  Münchenin yliopiston fennougristiikan ja uralistiikan laitos on pieni, mutta monipuolinen ja harjoittelupaikkana erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Opiskelijat ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja suomen kielestä ja kulttuurista, mikä näkyy heidän
opiskelumotivaatiossaan.

Ennen koronaa opiskelijat iloitsivat harjoittelijoiden mukanaan tuomasta vaihtelusta, ja olisi kiva, jos jatkossakin harjoittelija Suomesta toisi Suomea ja suomen kieltä ja kulttuuria lähemmäksi opiskelijoita. Laitoksen opiskelijoiden kanssa on erittäin mukava työskennellä, ja ilmapiiri laitoksella on ystävällinen ja avoin.

München on miellyttävä kaupunki, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet tutustua saksalaiseen kulttuuriin ja jossa on monipuolisia vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon.

Tallinna, Viro

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Tallinna Ülikool, Humanitaarteaduste instituut, Tallinna

HARJOITTELUAIKA:  1.9. - 21.12.2024 (Lyhyempikin harjoittelujakso on mahdollinen, mutta yliopisto priorisoi kokonaista lukukautta.) 

TEHTÄVÄT: Osallistuminen suomen kielen tasokurssien A - C opetukseen. Syksyllä 2024 on seuraavat kurssit suomen kielen oppiaineessa: suomi A1 ja A2, suomi B2, Suomen historia ja suomalainen kirjallisuus sekä suomi C1. Tarkemmista tehtävistä sovitaan harjoittelijan kanssa.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus. S2-opinnot ja/tai kokemus ovat eduksi.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk

TYÖSKENTELYKIELET: suomi (viron taidosta on paljon hyötyä)

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA: Laitoksella on kaksi suomea opettavaa henkilöä: paikallinen ja vieraileva lehtori.

Tianjin, Kiina

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Tianjin Foreign Studies University, School of European Studies, Tianjin

HARJOITTELUAIKA:  1.9. - 30.11.2024

TEHTÄVÄT: Opetustyöhön osallistuminen, keskustelutuntien pitäminen sekä oppimateriaalin kokoaminen ja laatiminen.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kieli ja  kirjallisuus. S2-opinnot ja/tai kokemus ovat eduksi. Toivotaan kykyä suhtautua positiivisesti uusiin asioihin.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1150 €/kk

TYÖSKENTELYKIELET: suomi

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA: Vuonna 2024 syksyllä laitoksella on kaksi luokkaa ja noin 20 - 25 suomen kielen pääaineopiskelijaa. Vieraiden kielten aineiden kampus sijaitsee Tianjinin keskustassa. Tianjin on Pekingin lähellä, noin 30 min. junamatkan päässä. Se on kansainvälinen kaupunki, jonka väestö on noin 15 miljoonaa.

Uumaja, Ruotsi

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Umeå universitet, Institutionen för språkstudier, Uumaja

HARJOITTELUAIKA:  26.8. - 15.12.2024

TEHTÄVÄT: Harjoittelijan työtehtävät ovat vaihtelevia, ja hän voi myös itse suunnitella työpäiviensä sisältöä. Hänen edellytetään osallistuvan oppiaineen päivittäiseen toimintaan mm. olemalla mukana opetusta koskevissa suunnittelutilaisuuksissa. Lisäksi harjoittelija osallistuu yhdessä muun henkilökunnan kanssa jokapäiväisten asioiden hoitamiseen ja erilaisiin tapahtumiin, joita oppiaine, laitos, tiedekunta tai yliopisto järjestää. 

Oppiaineen sisäisistä tehtävistä keskiössä on osallistuminen verkkokurssien Finska, Nybörjarkurs steg 1–2, Finska A, Grammatik, vokabulär och muntlig kommunikation ja Finska B, Grammatik, vokabulär och skriftlig kommunikation opetukseen. Harjoittelijan päätehtävänä on toimia aktiivisena apuopettajana alkeiskurssilla ja myös kehittää erilaisia harjoitusmuotoja erityisesti suullisen kielitaidon tunneille. Harjoittelija saa pitää joitakin itsenäisesti suunnittelemiaan oppitunteja alkeistason kurssilla näin halutessaan.

Verkkokursseihin ei sisälly ollenkaan pakollisia fyysisiä tapaamisia kampuksella, vaan kaikki oppimateriaalit ovat Canvas-oppimisalustalla ja oppitunnit pidetään Zoomissa. Koska päivittäinen työskentelymme on tietokonepainoitteista, harjoittelijalla tulee olla hyvät tietotekniset taidot. Opetustyön lisäksi tehtäviin kuuluu verkko-opetukseen soveltuvien opetus- ja oppimateriaalien laatimista ja kehittämistä. Erityisen toivottavaa olisi interaktiivisten harjoitusten ideointi ja toteutus. 

Jotta harjoittelija kokisi työnsä mielekkääksi ja antoisaksi, edellytämme häneltä suomen kielen opintoja joko pää- tai sivuaineena ja vähintään välttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista kielitaitoa, koska työyhteisömme kielenä on ruotsi. Eduksi lasketaan suomi toisena tai vieraana kielenä -opinnot.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kieli mieluiten pääaineena, suomalainen kirjallisuus ja kulttuuri ja/tai S2-opinnot sivuaineena. (Ruotsi sivuaineena.) Hyvät tietotekniset taidot.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 1050 €/kk

TYÖSKENTELYKIELET: suomi ja ruotsi

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA: Umeå universitet on Ruotsin pohjoisin yliopisto, jossa voi opiskella suomen kieltä pää- tai sivuaineena tai valinnaisena kurssina. Institutionen för språkstudier puolestaan on yksi humanistisen tiedekunnan suurimmista laitoksista, jossa voi opiskella Ruotsin vähemmistökieliin kuuluvien suomen, saamen ja meänkielen lisäksi muun muassa englantia, espanjaa, ranskaa ja venäjää.

Vilna, Liettua

OHJELMA: Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteet

HARJOITTELUPAIKKA: Vilniaus Universitetas, Skandinavistikos centras, Vilna

HARJOITTELUAIKA:  1.9. - 31.12.2024

TEHTÄVÄT: Harjoittelija osallistuu Suomen kielen ja kulttuurin kurssien opetukseen sekä oppimateriaalin laatimiseen lehtorin ohjauksessa. Lisäksi harjoittelija osallistuu erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestelyihin. Hän voi myös antaa tuki- tai lisäopetusta sitä tarvitseville opiskelijoille.

VALINTAKRITEERIT: Suomen kieli ja S2-opinnot. Pedagogiset opinnot sekä kirjallisuuden opinnot katsotaan eduksi. Kiinnostus S2-alaan sekä alan opinnot ja opetuskokemus katsotaan eduksi. Avoin mieli ja suomalaisen kulttuurin tuntemus ovat avuksi työssä.

APURAHA: Opetushallituksen apuraha 950 €/kk

TYÖSKENTELYKIELET: suomi (tarvittaessa englanti apukielenä)

ASUNTO: Laitos auttaa majoituksen järjestämisessä/antaa vinkkejä majoitusmahdollisuuksista.

LISÄTIETOJA: Suomea opiskellaan nelivuotisessa Suomen kielen ja kulttuurin kandidaattiohjelmassa. Opiskelijat ovat motivoituneita ja mukavia, ja heidän kanssaan on kiva työskennellä. Vilna on sympaattinen kaupunki, jossa on helppo viihtyä.