Siirry pääsisältöön
Haku

Esi- ja perusopetuksen digitalisaation verkostojen verkosto

body

Esi- ja perusopetuksen verkostojen verkoston seuraava tapaaminen on syksyllä 2026. Ota yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tapaamiseemme.  

Verkoston tavoitteet

  1. Ylläpidämme kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen ajantasaista kuvaa digitalisaation eri osa-alueiden tilasta Suomessa.
  2. Tuomme yhteisen dialogin kautta samaan pöytään ajankohtaisia asioita ja asetamme tavoitteita, joiden edistymistä ja saavuttamista seuraamme yhdessä.
  3. Edistämme omissa organisaatioissamme sekä tässä verkostossa ratkaisujen löytämistä ja tavoitteiden saavuttamista.
  4. Jaamme hyvin toimivia ratkaisuja ja malleja verkostossa ja sen ulkopuolella.

Verkoston pelisäännöt:

  1. Verkostojen verkosto on avoin kaikille. Kaikkien osallistujien edellytetään sitoutuvan verkoston tavoitteisiin ja pelisääntöihin. Verkostolle voivat kaikki tehdä aloitteita.
  2. Verkosto kokoontuu joustavasti mutta vähintään kaksi kertaa vuodessa. Verkostolla ei ole erillistä rahoitusta, vaan se toimii omakustanteisesti ja kokoontuu pääsääntöisesti jonkun mukana olevan organisaation tiloissa.
  3. Verkoston työstä tiedotetaan yhteisesti sovitusti, yleisluonteisesti ja avoimesti. Verkoston kokoontumisista kirjataan yhteenveto niistä aiheista joita on käsitelty.
  4. Verkoston työtä pohjustaa valmisteluryhmä, jonka kokoonpanoa voidaan tarpeen mukaan täydentää tai jäseniä vaihtaa. Vetovastuu valmistelusta kiertää vuosittain.
  5. Verkoston kokoontumisten välillä valmisteluryhmä sitoutuu viemään eteenpäin verkostossa esille nousseita asioita.
  6. Verkostolla on käytössä OPH:n ylläpitämä työtila, jossa voidaan toimia tapaamisten välillä ja tehdä aloitteita.
  7. Verkoston tavoitteita, pelisääntöjä ja toimintatapoja sekä verkoston toimintaa ja laajuutta arvioidaan ja kehitetään toiminnan edetessä.

main content (1)

Valmisteleva työryhmä 2025-2026

Kangasalan kaupunki, Digikilta, Harvio​ Jari

Helsingin yliopisto, Innokas-verkosto, Juurola Leenu, 

Kuopion kaupunki, Kattainen Henrikki​

Apple, ​Kilpiä Jukka​

Atea, Konttinen Janne​

Oulun yliopisto, Laru Jari​

Helsingin yliopisto, Lammassaari Heidi​

Visma​, Lehtonen Teemu​

Espoon kaupunki, Luttinen Harri​

Helsingin kaupunki, Tiittala Tommi​

Sanoma Pro, Äyras Vesa​

Esi- ja perusopetuksen verkostojen verkoston yhteyshenkilöt: 

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Huttunen Tero, etunimi.sukunimi [at] gov.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]gov[dot]fi) ​

​Opetushallitus: Helminen Juho​, Leppänen Päivi, (verkoston koordinaatio), etunimi.sukunimi [at] oph.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]oph[dot]fi) 

​Kuntaliitto, Lindberg Minna, etunimi.sukunimi [at] kuntaliitto.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]kuntaliitto[dot]fi) ​

​

Valmisteleva työryhmä 2022-2024

OKM: Liisi Hakalisto

OPH (verkoston koordinaatio 1.8.2024 alkaen): Päivi Leppänen, Juho Helminen

Kuntaliitto: Minna Lindberg 

Kunnat: Teemu Heino (Porin seutu), Jari Harvio (DigiKilta)

Yritykset: Jukka Kilpiä (Apple), Teemu Lehtonen (Visma)

Tutkijat: Jarmo Viteli (Tampereen yliopisto/ITK), Erika Tanhua-Piiroinen (Tampereen yliopisto), Sanna Oinas (Turun yliopisto).

Esi- ja perusopetuksen verkostojen verkoston yhteyshenkilöt: 
Opetus- ja kulttuuriministeriö: Liisi Hakalisto, etunimi.sukunimi [at] gov.fi
Opetushallitus: Päivi Leppänen ja Juho Helminen, etunimi.sukunimi [at] oph.fi
Kuntaliitto: Minna Lindberg, etunimi.sukunimi [at] kuntaliitto.fi

Haluatko liittyä mukaan? Ota yhteyttä!