Siirry pääsisältöön
Haku

Hallintopäätösprosessi: Tukea koskeva päätös

body

Oppilaalle perusopetuksessa annettavista oppilaskohtaisista tukitoimista on opetuksen järjestäjän tehtävä viipymättä hallintopäätös, joka perustuu oppilaskohtaiseen tuen tarpeen arviointiin (Perusopetuslaki 20 f §). Oppilaskohtaisessa tuen toteuttamista koskevassa suunnitelmassa tehty arviointi tulee huomioida päätettäessä oppilaskohtaisista tukitoimista. Tuen tarve arvioidaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. 

Oppilaalle voidaan myös tehdä päätös perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisesta, jos oppilas ei ryhmäkohtaisista tukimuodoista ja oppilaskohtaisista tukitoimista huolimatta kykene suoriutumaan hyväksytysti perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman mukaisista tavoitteista. Päätöksen tekeminen edellyttää arviointia ja suunnitelmaa. Oppilaalle voidaan lisäksi tehdä ennen perusopetuksen alkamista tai perusopetuksen aikana seuraavat hallintopäätökset: 

  • Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta (oppivelvollisuuslaki 2 §) tai 1.8.2026 alkaen päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta (oppivelvollisuuslaki 2 §) 
  • Päätös erikoissairaanhoidossa potilaana olevan oppilaan opetuksen järjestämisestä (perusopetuslaki 4 a §) 
  • Päätös opetuksen järjestämisestä poikkeavasti (perusopetuslaki 18 §) 
  • Päätös perusopetuksen aloituksen aikaistamisesta/myöhentämisestä (perusopetuslaki 27 §) 
  • Päätös tulkitsemis- ja avustajapalveluista, muusta opetuspalvelusta tai apuvälineistä sekä 39 §:n nojalla järjestettävistä palveluista.  (perusopetuslaki 31 §) 

Hallintopäätöstä tehtäessä noudatetaan hallintolakia (434/2003). Hallintopäätöksen tekemisestä ja menettelyistä säädetään hallintolain 7 luvussa. Päätöksen sisällöstä säädetään hallintolain 44 §:ssä. Kunnat päättävät hallintopäätöksen muodon noudattaen hallintolain säännöksiä. Hallintopäätöksen tekee opetuksen järjestäjä. Opetuksen järjestäjän hallinto- tai johtosäännössä määrätään viranhaltija, toimielimen tai muu taho, joka päätöksen tekee. 

main content (9)

Huoltajan kuuleminen päätöstä tehtäessä

Opetuksen järjestäjän on kuultava oppilaan huoltajaa tai muuta laillista edustajaa ennen päätöksen tekemistä (Hallintolaki 34 §). Yhteishuoltotilanteissa molemmille huoltajille tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hallintolain mukainen kuuleminen on osa päätöksentekoa, ja se on huoltajan oikeus, ei velvollisuus. Huoltajalla on siten oikeus jättää hänelle varattu tilaisuus kuulemiseen käyttämättä. Huoltajaa tulee pyrkiä tavoittelemaan kuultavaksi tarvittaessa eri tavoin. Kuulemisesta ilmoitetaan tavallisella kirjeellä, sähköisesti, viestinvälityspalvelun kautta (Suomi.fi -viesti) tai kunnassa käytössä olevaa asiointikanavaa käyttäen. Kirjallinen kutsu kuulemiseen tulee toimittaa asianosaisille hyvissä ajoin ennen kuulemista. Tapa, jolla huoltaja on pyritty kuulemaan, pitää pystyä todentamaan tarvittaessa jälkikäteen. 

Huoltajan tulee tietää, mistä asiasta häntä kuullaan, ja mikä on kuulemiselle varattu määräaika. Kirjallisessa kutsussa kuulemiseen tulee käydä ilmi, että oppilaalle harkitaan nimetyn päätöksen tekemistä tai päivittämistä. Mikäli päätöksen tekemiseksi on hankittu selvitys, myös se tulee toimittaa huoltajalle hyvissä ajoin ennen kuulemista ja varata tilaisuus lausua siitä.  


Hallintolaissa ei säädetä siitä, miten kuuleminen toteutetaan. Lähtökohtaisesti huoltajalle varataan mahdollisuus antaa selvityksensä kirjallisesti. Huoltajalle voidaan myös varata mahdollisuus antaa selvitys suullisesti. Suullinen kuuleminen voidaan toteuttaa sekä lähi- että etätapaamisena. Järjestäjät voivat itse päättää tarkemmin kuulemiseen liittyvästä menettelystä. Kuulemisen voi toteuttaa ja päätöksen valmistella eri henkilö kuin se, joka asian ratkaisee ja tekee kirjallisen hallintopäätöksen. 

Huoltaja voi toimittaa selvityksen esitettyyn päätökseen liittyen kirjeenä, sähköpostin välityksellä tai kunnan käyttämän asiointikanavan välityksellä. Kirjallinen selvitys liitetään osaksi asiakirjoja. Jos kuuleminen toteutetaan suullisesti, toteutuksesta vastaavan henkilön on kirjattava oppilaan ja huoltajan kuulemistilaisuudessa esille tuomat näkemykset hallintolain 42 §:n mukaisesti. Kyseisen säännöksen mukaan tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava esimerkiksi muistioon tai rekisteröitävä muulla tavoin.  

Kuulemisen jälkeen kuulemisen toteuttajan on toimitettava sähköisesti tai paperilla kirjatut näkemykset päätöksentekijälle, jolloin tämä saa ne tietoonsa ja voi arvioida niiden merkityksen asiaa ratkaistessaan. Viranhaltija voi tehdä sekä myönteisen että kielteisen hallintopäätöksen. Hallintopäätös voidaan tehdä siitä huolimatta, että huoltaja ei anna kirjallista selvitystä, saavu ilmoitettuun kuulemistilaisuuteen tai ilmoittaa, ettei halua tulla kuulluksi päätöstä koskien. 

Huoltaja saattaa kuulemisessa vastustaa esitettyä päätöstä. On tärkeää pyrkiä neuvottelemaan asiasta huoltajan kanssa niin, että päästäisiin yksimielisyyteen. Mikäli yksimielisyyttä päätöstä koskien ei synny, päätös tehdään kunnan hallintosäännön mukaisesti. Huoltajan vastustus ei estä päätöksen tekemistä.  

Jos huoltaja on aloitteen tekijä ja vaatii oppilaskohtaisia tukitoimia tai muuta edellä mainittua oppivelvollisuuslain tai perusopetuslain mukaista päätöstä ja opetuksen järjestäjä on tästä eri mieltä, on asiasta tehtävä, huoltajan niin vaatiessa, kielteinen hallintopäätös. Mikäli oppilas on huostaanotettu, oppilaan asioista vastaavalta sosiaalityöntekijältä saa tiedon, edustaako päätösvaltaa huostaanotetun oppilaan asioista huoltaja vai hyvinvointialueen sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Jos taas oppilas asuu kasvatusvanhempien kanssa, kunta voi päätöksentekijänä pyytää oppilaan asioissa toimivilta kasvatusvanhemmilta tarvittaessa selvityksen heidän toimivaltuudestaan toimia oppilaan asioissa. Jos kasvatusvanhemmille ei ole tätä vastuuta osoitettu, tulee tuesta päätettäessä kuulla oppilaan huoltajat, jotta he voivat ilmaista näkemyksensä esitetystä päätöksestä. Hallintopäätös tulee osoittaa oppilaan huoltajalle, ellei toimivaltuuden osalta ole muuta päätetty. 

Päätöksen perusteleminen

Hallintopäätös on aina perusteltava (Hallintolaki 45 §). Päätösperusteluihin on kirjattava kaikki sellaiset seikat, jotka ovat vaikuttaneet asian ratkaisuun. Jos tuen tarvetta on arvioitu oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaan suunnitelmassa, tästä asiakirjasta käy ilmi päätösperusteluiden kannalta keskeisimmät seikat. Huoltajalle tulee antaa mahdollisuus tutustua myös mahdollisiin muihin selvityksiin, joita käytetään päätöksen perustelemiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollosta saadut arviot oppilaan tuen tarpeesta. Nämä arviot eivät kuitenkaan ole edellytys päätöksenteolle, sillä tuen saanti ei edellytä lääketieteellistä diagnoosia tai muuta terveydenhuollon tai sosiaalihuollon lausuntoa. Opetuksen järjestäjällä on lopullinen päätösvalta tukea koskevassa päätöksessä eikä se ole päätöksessään sidottu lääketieteelliseen diagnoosiin tai sosiaali- tai terveydenhuollon antamaan lausuntoon. 

Päätöksessä päätettävät ja mainittavat asiat

Tukea koskevassa päätöksessä päätetään yhdestä tai useammasta oppilaskohtaisesta tukitoimesta tuen tarpeen arviointiin perustuen. Lisäksi voidaan päättää perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisesta. Päätöksestä tulee käydä ilmi opetuksen järjestäjä eli esimerkiksi kunta, mutta opetuksen järjestämispaikkaa, kuten koulua päätöksessä ei ole tarpeen mainita.  

Päätettävät asiat on kirjattava riittävän konkreettisesti, jotta päätöksen saaja ymmärtää, mistä tukitoimesta tai tukitoimista on tosiasiallisesti päätetty. 

Hallintolaki tai perusopetuslaki ei edellytä, että päätöksestä tulisi käydä ilmi, milloin oppilaalle on aloitettu kohdentamaan tarvittavia tukitoimia. Oppilaalle voidaan ja pitääkin kohdentaa tarvittavia oppilaskohtaisia tukitoimia heti, kun tuen tarve havaitaan. Tarvittavien tukitoimien aloittamisella varmistetaan se, että oppilas saa tarvitsemansa tuen viivytyksettä. 

Päätöksellä ei voida päättää oppilaan sosiaali- ja terveyspalveluista, kuten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineistä. 

Päätöksen tiedoksianto, täytäntöönpano ja voimassaolo

Hallintopäätöksen tiedoksiannosta säädetään hallintolain luvuissa 9 ja 10. Kirjallinen päätös on lähetettävä asianosaiselle eli pääsääntöisesti huoltajille, jollei toimivaltuuden osalta ole muuta päätetty. Jos oppilaan huoltajat asuvat eri osoitteissa, molemmille huoltajille lähetetään päätös. Kirjallinen päätös voidaan myös antaa huoltajille henkilökohtaisesti, mutta tällöin päätöksen antamisen yhteydessä tulee täyttää tiedoksiantotodistus. Päätökset annetaan tiedoksi sähköistä tiedoksiantotapaa käyttäen, jos huoltaja on ottanut käyttöön viestinvälityspalvelun alaikäisen lapsen puolesta. 

Hallintopäätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Täytäntöönpanolla ennen päätöksen lainvoimaa on keskeinen merkitys oikeusturvan kannalta. Hallintopäätöstä ei tehdä takautuvasti.  

Päätös on toistaiseksi voimassa. Siinä tapauksessa, että päätöksen määräaikaisuudelle on selkeä syy esimerkiksi apuvälineen määräaikaiseen käyttöön liittyen, päätös voi olla myös määräaikainen. Päätöksen voimassaololle ei ole määritelty minimiaikaa. Jos oppilas on esimerkiksi sijoitettu lastensuojelun toimesta toiseen kuntaan määräajaksi, ja hän osallistuu sijoituskunnassa järjestettävään opetukseen, hallintopäätöksen tekee sijoituskunta määräaikaisena. Tuen tarpeen arvioinnin kannalta tarvittavien tietojen siirtäminen on sijoittajakunnan vastuulla, jotta oppilaalle järjestetään riittävät palvelut ja tukitoimet. 

Kun oppilas siirtyy toiselle asteelle tai muuttaa kunnasta toiseen ja opetuksen järjestäjä vaihtuu, tukea koskeva päätös raukeaa automaattisesti. 

Päätöstä koskevien tietojen siirtäminen

Perusopetuslain 41 § mukaisesti opetuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot varhaiskasvatuksen tai sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiselta, muulta varhaiskasvatuksen, sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajalta sekä terveydenhuollon ammattihenkilöltä. 

Oppivelvollisuuslain 23 §:n mukaisesti opetuksen järjestäjällä on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada maksutta opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot aikaisemmalta opetuksen järjestäjältä. Lainkohdan mukaan perusopetuksen järjestäjän on lisäksi toimitettava uudelle koulutuksen järjestäjälle perusopetuslain 17 §:n ja 1.8.2026 alkaen 20 f §:n mukainen perusopetuksen päättyessä voimassa oleva tukea koskeva päätös ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 67 §:n 3 momentissa ja tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta annetun lain 22 §:n 1 momentissa ja lukiolain 28 b §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Päätös on toimitettava myös koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. 

Tietoa oppilaan mahdollisesti ennen perusopetusta saamista tukitoimista ja niiden vaikuttavuudesta hyödynnetään perusopetuksessa. Mikäli oppilas on saanut oppilaskohtaisia tukitoimia esiopetuksessa, tuen toteutumista ja vaikuttavuutta koskeva tieto otetaan huomioon oppilaan siirtyessä perusopetukseen. Mikäli oppilaalla on esiopetuksessa ollut käytössä henkilökohtaisia apuvälineitä, hän on saanut oppilaskohtaisia tulkitsemis- tai avustajapalveluita tai erityisopettajan opetusta säännöllisesti tai kokoaikaisesti pienryhmässä, tämä tulee huomioida oppilaan siirtyessä perusopetukseen. Oppilaskohtaisten tukitoimien tarve arvioidaan siirtymävaiheessa ja tuen toteuttaminen suunnitellaan yhteistyössä esiopetuksen kanssa. Oppilaalle laaditaan tuen toteuttamista koskeva suunnitelma ja tehdään tukea koskeva päätös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti.  

Muutoksenhaku päätöksestä

Tukea koskevaan päätökseen (perusopetuslaki 20 f §) on liitettävä oikaisuvaatimusohje (hallintolaki 46 §). Päätökseen saa hakea oikaisua Lupa- ja valvontavirastosta 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. 

Yllä oleva koskee myös seuraavia päätöksiä: 

  • Päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta (oppivelvollisuuslaki 2 §) tai 1.8.2026 alkaen päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta (oppivelvollisuuslaki 2 §) 
  • Päätös erikoissairaanhoidossa potilaana olevan oppilaan opetuksen järjestämisestä (perusopetuslaki 4 a §). Päätöksessä päätetään oppilaan sairaalaopetusjaksosta 
  • Päätös opetuksen järjestämisestä poikkeavasti (perusopetuslaki 18 §) 
  • Päätös perusopetuksen aloituksen aikaistamisesta tai myöhentämisestä (perusopetuslaki 27 §) 

  Päätökseen perusopetuslain 31 §:n mukaisista opetukseen osallistumisen edellyttämistä palveluista ja apuvälineistä ja muista opetuspalveluista liitetään valitusosoitus. Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen 30 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimukset - Lupa- ja valvontavirasto (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan) 

Päätöksen muuttaminen tai kumoaminen

Tuen tarvetta, riittävyyttä ja toteutumista arvioidaan perusopetuksessa tarpeen mukaan. Hallintopäätös muutetaan tai kumotaan, mikäli tuen tarve muuttuu oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman arvioinnin yhteydessä. Arvioinnin yhteydessä saatetaan esimerkiksi huomata, että oppilaan tuen tarpeeseen tulee vastata jollain uudella tukitoimella, ja tällöin hallintopäätös muutetaan siten, että kaikki tarvittavat tukitoimet sisältyvät päätökseen. 

Aiemmin tehty hallintopäätös voidaan kumota siten, että uudessa päätöksessä todetaan, että kyseinen päätös kumoaa aiemmin tehdyn päätöksen. Uuteen päätökseen kirjataan ne asiat, joista tuen tarpeen arvioinnin mukaisesti on tarpeen päättää. Aiemman päätöksen kumoamisen ja päätöksen muuttamisen voi tehdä siten samalla päätösasiakirjalla. Jos samalla päätöksellä on päätetty myös perusopetuksen oppimäärästä poikkeamisesta tai perusopetuksen järjestämisestä oppilaalle oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella, myös uudessa päätöksessä tulee tehdä vastaavat päätökset, jos niille on edelleen tarve. Lisäksi voi toki olla myös tilanne, että aiemmin tehty päätös tulee tuen tarpeen arvioinnin perusteella kumota, ja tarvetta uuden päätöksen tekemiselle ei ole. Tässäkin tilanteessa päätöksen kumoaminen tehdään hallintolain mukaisesti, eli huoltajaa kuullaan päätöksen kumoamisesta, ja päätös perustellaan. Uutta hallintopäätöstä koskee muutoksenhakuoikeus samalla tavalla kuin aiemmin tehtyä päätöstä. 

Päätöksen ja sen liitteiden arkistointi

Hallintopäätös arkistoidaan paikallisen arkistonmuodostussuunnitelman mukaisesti. Päätöstä tehtäessä on syytä huomioida, että tukea koskevan päätöksen perusteena oleviin oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointia koskeviin kirjauksiin pitää pystyä palaamaan jälkikäteen, jos päätökseen haetaan oikaisua. Mahdolliset muut selvitykset, kuten sosiaali- ja terveydenhuollosta saadut arviot oppilaan tuen tarpeesta tulee kirjata päätöksen perusteluihin riittävän tarkasti, ja arkistoida päätöksen liitteenä.

Lisätiedot päivityksistä

12.6.2026: Lisätty tieto 

  • viestintäpalvelun käyttömahdollisuudesta huoltajan kuulemisesta ilmoittamisesta
  • päätöksen sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta
  • mahdollisten muiden selvitysten arkistoinnista päätöksen liitteenä