Siirry pääsisältöön
Haku

LUKE – Lukioiden kehittämisverkosto

body

Tavoitteet

Lukioiden kehittämisverkoston tarkoituksena on edistää lukiokoulutuksen uudistamista, lukiolainsäädännön tavoitteiden toteuttamista sekä vuonna 2021 käyttöön otettujen opetussuunnitelmien toimeenpanoa. Lukioiden opetushenkilöstöä ja johtoa tuetaan toimintakulttuurin muutoksessa sekä pedagogiikan ja oppimisympäristöjen kehittämisessä. Lisäksi kokeillaan ja levitetään lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöhön ja kansainvälisyyteen liittyviä käytäntöjä ja toimintamalleja.

LUKE-toiminnassa keskeistä on kehittää ja kokeilla pedagogisia käytäntöjä, jotka tukevat yhä paremmin osallisuutta, hyvinvointia, vuorovaikutusta, laaja-alaista osaamista sekä oppiainerajat ylittävää oppimista. Tarkoituksena on myös kehittää oppimisen arviointiin liittyviä käytäntöjä. 

Verkosto kehittää opiskeluympäristöjä luomalla uusia ja vahvistamalla nykyisiä toimintarakenteita lukioiden ja korkeakoulujen, työelämätoimijoiden ja muiden kumppaneiden yhteistyölle. Yhteistyömalleja kehitetään sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Korkeakouluyhteistyössä tavoitellaan toimintamalleja, joiden avulla lukio-opiskelijoilla on joustavat ja monipuoliset mahdollisuudet tutustua akateemisiin jatko-opintoihin jo lukioaikana. Yritysten kanssa on tarkoitus tehdä toiminnallista yhteistyötä, jonka myötä opiskelijat saavat tietoa mm. yrittäjyydestä ja jatkuvasti muuttuvan työelämän edellyttämästä osaamisesta.

Verkosto tukee toimintakulttuurin kehittämistä vahvistamalla opiskelijalähtöisyyttä ja pedagogista johtamista. Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana LUKE-alueverkostojen toiminnassa sekä paikallisessa opiskeluympäristöjen suunnittelussa ja muussa lukion kehittämisessä. 

Toiminta

Verkostossa mukana olevat koulutuksen järjestäjät ja lukiot kehittävät toimintaansa opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti paikallisista lähtökohdista ja tarpeista käsin. LUKE-verkostotyötä tehdään alueverkostoissa, joiden toimintaa koordinoivat nimetyt aluekoordinaattorit. Aluekoordinaattorin tehtävänä on koordinoida oman alueellisen kehittämisverkostonsa tapahtumien, koulutustilaisuuksien ja muun toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Verkosto, erilaiset tapahtumat ja viestintä eri välineillä tukevat osaamisen jakamista verkoston sisällä ja muille tahoille.

Opetushallitus järjestää yhdessä aluekoordinaattorien kanssa lukioiden kehittämisverkoston valtakunnallisia kehittämispäiviä sekä muuta valtakunnallista LUKE-toimintaa. Kaikki lukiokoulutuksen järjestäjät ja lukiot ovat tervetulleita alueellisiin ja valtakunnallisiin LUKE-tilaisuuksiin ja muuhun verkostoyhteistyöhön.

main content (18)

LUKE-koordinaattorit

Opetushallitus

Opetusneuvos Kimmo Koskinen, kimmo.koskinen [at] oph.fi (kimmo[dot]koskinen[at]oph[dot]fi)
Opetusneuvos Olli Määttä, %20olli.maatta [at] oph.fi (olli[dot]maatta[at]oph[dot]fi)
Opetusneuvos Leo Pahkin, leo.pahkin [at] oph.fi (leo[dot]pahkin[at]oph[dot]fi)

 

Aluekoordinaattorit

Etelä-Suomi

Etelä-Karjala ja Kymenlaakso
Olli Mielonen, olli.mielonen [at] edu.lappeenranta.fi (olli[dot]mielonen[at]edu[dot]lappeenranta[dot]fi)
Maria Lammi, maria.lammi [at] kouvola.fi (maria[dot]lammi[at]kouvola[dot]fi)

Pääkaupunkiseutu
Riikka Nirvi, riikka.nirvi [at] vantaa.fi (riikka[dot]nirvi[at]vantaa[dot]fi) 
Elina Arokannas, elina.arokannas [at] vantaa.fi (elina[dot]arokannas[at]vantaa[dot]fi)
Anni Pajari-Talasniemi, anni.pajari [at] espoo.fi (anni[dot]pajari[at]espoo[dot]fi)
Susanna Kalmari, susanna.kalmari [at] hel.fi (susanna[dot]kalmari[at]hel[dot]fi)

Päijät-Häme ja Kanta-Häme
Satu Juuti, satu.juuti [at] edu.lahti.fi (satu[dot]juuti[at]edu[dot]lahti[dot]fi)

Itä-Suomi

Ensio Vatanen, ensio.vatanen [at] kuopio.fi (ensio[dot]vatanen[at]kuopio[dot]fi)
Päivi Kiiski, paivi.kiiski [at] opedu.kuopio.fi (paivi[dot]kiiski[at]opedu[dot]kuopio[dot]fi)

Lappi

Osmo Huhtala, osmo.huhtala [at] rovaniemi.fi (osmo[dot]huhtala[at]rovaniemi[dot]fi)

Lounais-Suomi

Timo Mäkinen, timo.makinen [at] huittinen.fi (timo[dot]makinen[at]huittinen[dot]fi) 
Juha-Markus Koistinen, juha-markus.koistinen [at] edu.turku.fi (juha-markus[dot]koistinen[at]edu[dot]turku[dot]fi)   

Länsi- ja Sisä-Suomi

Samuli Laitinen, samuli.laitinen [at] gradia.fi (samuli[dot]laitinen[at]gradia[dot]fi) 
Riikka Lahtonen, riikka.lahtonen [at] gradia.fi (riikka[dot]lahtonen[at]gradia[dot]fi)  
Teijo Päkkilä, teijo.pakkila [at] opetus.seinajoki.fi (teijo[dot]pakkila[at]opetus[dot]seinajoki[dot]fi) 

Pohjois-Suomi

Heli Haapala, heli.haapala [at] eduouka.fi (heli[dot]haapala[at]eduouka[dot]fi)  

Nyland och Egentliga Finland

Mikael Eriksson, mikael.eriksson [at] kirkkonummi.fi (mikael[dot]eriksson[at]kirkkonummi[dot]fi)  

Österbotten

Moja Ladvelin, moja.ladvelin [at] abo.fi (moja[dot]ladvelin[at]abo[dot]fi)  

LUKE-seminaari 5.5.2027

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestävät yhteistyössä vuotuisen valtakunnallisen LUKE-kevätseminaarin keskiviikkona 5.5.2027.

Ohjelmatiedot päivitetään myöhemmin tälle sivulle ja Opetushallituksen tapahtumakalenteriin.

LUKE-seminaari 13.5.2026

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä vuotuisen valtakunnallisen LUKE-kevätseminaarin keskiviikkona 13.5.2026. Tilaisuus oli samalla LUKE-verkoston 10-vuotisjuhlaseminaari. Maksuton tapahtuma järjestettiin lähitilaisuutena Paasitornissa, Helsingissä.
 
Seminaarissa nautimme hyvästä seurasta ja tarjoiluista sekä
  • muistelimme hieman 10-vuotiaan LUKE-verkoston taipaletta vuosien varrelta
  • kuulimme OPH:n ja OKM:n lukiokoulutuksen ajankohtaiskatsaukset
  • pohdimme alustus- ja kommenttivuorojen innoittamina lukiokoulutuksen tulevaisuudennäkymiä
  • saimme tietoiskut vertaisarvioinnista ja kestävän sivistyksen rehtoriverkostosta
  • perehdyimme tekoälylukutaitoon ja sen opettamiseen
  • syvennyimme tunnejohtamiseen ja tunnetaitoihin
 

LUKE-seminaari 9.5.2025

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä vuotuisen valtakunnallisen LUKE-kevätseminaarin perjantaina 9.5.2025. Tilaisuus järjestettiin lähitapahtumana Paasitornissa, Helsingissä. Seminaari oli avoin ja tarkoitettu erityisesti lukioiden rehtoreille ja opetus- ja ohjaushenkilöstölle sekä muille lukiokoulutuksen hallinnon ja kehittämisen parissa työskenteleville henkilöille. Osallistujia oli noin 220 henkilöä.

 Lisätietoja seminaarin ohjelmasta ja esitysmateriaalit saatavilla Opetushallituksen tapahtumakalenterissa (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan).

Yleisökuva LUKE-seminaarin yleisöstä

LUKE-seminaari 17.5.2024

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä valtakunnallisen LUKE-seminaarin 17.5.2024. Tilaisuus järjestettiin lähitapahtumana Paasitornissa, Helsingissä. 

LUKE-seminaarin panelistit ja yleisöä

Seminaarin ohjelma ja esitysdiat ovat ohessa liitteinä.

LUKE-seminaari 15.5.2023

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä valtakunnallisen LUKE-seminaarin maanantaina 15.5.2023. Seminaariin osallistui Paasitornissa Helsingissä noin 150 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Päivän aikana syvennyttiin erityisesti Lukiokoulutuksen laatustrategian teemoihin ja strategian toimeenpanoon käytännön esimerkkien avulla. Mukana ohjelmassa oli myös muita ajankohtaisia teemoja, kuten tekoäly Chat GPT:n opetuskäyttö. Tilaisuuden alussa julkistettiin LUKE-verkoston verkkojulkaisu #3 "Laadukasta meininkiä lukioissa", jossa käsitellään myös laatustrategian teemoja.

Seminaarin esitysdiat ovat ohessa pdf-tiedostoina. 

LUKE-seminaari 11.5.2022

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät seminaarin 11.5.2022 Scandic Marina Congress Centerissä, Helsingissä. Tilaisuuteen osallistui noin 160 henkilöä eri puolilta Suomea.

Seminaari kokosi yhteen lukion kehittäjiä eri puolelta maata kuulemaan ja keskustelemaan lukiokoulutuksen ajankohtaisista asioista sekä lukion tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista. Tarkoitus oli myös tukea lukioiden välistä verkostoitumista sekä edistää hyvien uusien käytänteiden ja toimintamallien tehokasta levittämistä.

LUKE-webinaari 22.3.2022

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät webinaariin 22.3. klo 13.00-15.30. Tilaisuuteen osallistui noin 100 henkilöä eri puolilta Suomea.

Webinaarissa jaettiin ensivaiheen kokemuksia uuden LOPSin myötä käyttöön otetuista jaksojärjestelmien, tuntikaavioiden, opintojaksojen sekä arviointiviikkojen toteutusmalleista. Alustuksissa ja keskusteluissa tarkasteltiin erilaisiin ratkaisuihin liittyviä hyviä ja ongelmallisia puolia. 

Webinaari oli osallistujille maksuton ja avoin kaikille lukioiden rehtoreille ja opettajille, opetustoimen suunnittelijoille ja kehittäjille sekä muillekin webinaarin teemoista kiinnostuneille.

 OHJELMA:

Petri Lehikoinen Opetushallituksesta avasi tilaisuuden

Markus Lähde Helsingin kaupungilta jakoi kokemuksia 4-jaksojärjestelmästä ja opintojaksojen toteutuksista   

  • Kimmo Koskinen Opetushallituksesta esitti webinaarikyselyn tulokset

LUKE-webinaari 3.5.2021

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä webinaarin 3.5.2021. Webinaariin osallistui noin 200 henkilöä.  


 

LUKE-webinaari 5.10.2020

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä webinaarin 5.10.2020. Webinaariin osallistui noin 250 henkilöä.

Webinaarin esitysaineisto on julkaistu. Webinaaria ei tallennettu.

Webinaarin yhteydessä julkistettiin LUKE-verkoston uusi julkaisu UUTTA LOPSIA RAKENTAMASSA.


 

LOPS2021-webinaari 8.5.2020

Opetushallitus ja LUKE-verkosto järjestivät yhteistyössä LOPS2021-webinaarin perjantaina 8.5.2020. Webinaarissa oli kaikkiaan 380 osallistujaa.

LOPS2021-työ edistyy myös poikkeustilanteessa. Webinaarissa kuultiin puheenvuoroja seuraavista ajankohtaisista aiheista:

  • Mikä on LOPS-tilanne eri puolilla Suomea?
  • Millaisia jaksojärjestelmäratkaisuja nyt pohditaan?
  • Millaisia innovatiivisia opintojaksoideoita lukioissa on kehitetty?
  • Millaisia vaikutuksia poikkeustilanteella voi olla LOPS-työhön ja lukiokoulutuksen kehittämiseen?
  • Miten kouluhallinnon järjestelmät ja oppimateriaalit tukevat LOPS2021-käytöönottoa?

Lukioiden laatuseminaari 2.10.2023

Opetushallitus järjesti Lukioiden laatuseminaarin  2.10.2023 Paasitornissa, Helsingissä. Seminaarissa esiteltiin lukiokoulutuksen laatuhankkeissa kehitettyjä hyviä ja konkreettisia käytänteitä, joita voidaan hyödyntää laajemminkin lukioiden paikallisessa laatutyössä (laatustrategiat, -käsikirjat, -kriteerit ja -työkalut, laatututorit …) ja opinto-ohjauksen laadun kehittämisessä. Ohjelma sisälsi kehittäjien puheenvuoroja, konkreettisten tuotosten esittelyä ja keskustelua. 

Seminaariin kutsuttiin Opetushallituksen vuosina 2022–2023 rahoittamien Lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuushankkeiden yhteyshenkilöt, valtakunnallisen opo-verkoston jäsenet sekä LUKE-verkoston koordinaattorit. Lisäksi tilaisuus oli avoin kaikille lukioiden rehtoreille, opinto-ohjaajille ja opettajille sekä lukiokoulutuksen järjestäjien edustajille. Seminaariin osallistui paikan päällä 180 ja verkon kautta noin 150 osallistujaa.

Ohessa liitteinä seminaarin esitysdiat.

Laadukasta ohjausta lukioverkostoissa -verkostoseminaari

LUKE-verkosto järjesti yhteistyössä Laatu- ja saavutettavuusohjelman hankkeiden kanssa verkostoseminaarin 24.11.2022 Opetushallituksessa. Seminaarin aamupäivän osuus striimattiin etäosallistujille. Iltapäivällä LUKE-koordinaattorit sekä laatu- ja saavutettavuushankkeiden väki kokoontuivat omiin verkostopalavereihin. Ohessa Laatu- ja saavutettavuushankkeiden esittelyt sekä Lukiokoulutus, taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö -yksikön päällikkö Petri Lehikoisen seminaarin avaussanat.

LUKE-iltapäiväkahvit 28.8.2025

Opetushallitus järjesti LUKE-verkoston virtuaalisen iltapäivätilaisuuden torstaina 28.8.2025 klo 14.00-15.00.

Verkkotapahtuman aiheena on: Mitä on monikielinen ja kielitietoinen pedagogiikka lukiossa?

  • Alustajana Vappu Ritala, Espoonlahden lukio
  • Kysymyksiä ja keskustelua

Iltapäiväkahvit on avoin kaikille lukiokoulutuksessa työskenteleville sekä aiheesta kiinnostuneille. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua.

LUKE-iltapäiväkahvit 9.1.2025

Opetushallitus järjesti LUKE-verkoston virtuaalisen iltapäivätilaisuuden torstaina 9.1.2025 klo 14.00-15.15. Osallistujia oli noin 140. 

Verkkotapahtuman aiheina olivat:

  • Lukion opetussuunnitelman perusteiden oppimisen tukea ja erityisopetusta koskeva päivitys: tilannekatsaus, Petri Lehikoinen (OPH)
  • ”Laadukkaasti lukioissa – Inspiraatioita ja innovaatioita laatuhankkeista” -julkaisun julkistaminen ja esittely, Kimmo Koskinen, Olli Määttä ja Jolin Slotte (OPH)
  • Puheenvuorot laatuhankkeista ja niiden konkreettisista tuloksista:
    • ”Priima – entistä laadukkaampaa lukiokoulutusta” (Pori ja Seinäjoki), Mika Koivu ja Sanna Försti 
    • ”Laadukas lukiokoulutus - silta nuorten tulevaisuuteen” (Espoo), Jaakko Turpeinen ja Johanna Virkkula

Materiaalit

Petri Lehikoisen esitysdiat (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan) (pdf)

OPH:n laatujulkaisun julkistusdiat (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan) (pdf)

Mika Koivun (Pori) esitysdiat (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan) (pdf)

Sanna Förstin (Seinäjoki) esitysdiat (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan)(pdf)

Jaakko Turpeisen (Espoo) esitysdia (linkki on ulkoinen, avautuu uuteen ikkunaan)t (pdf)

 

LUKE-verkostot erityisopettajille ja opinto-ohjaajille

LUKE-erityisopettajien verkosto

Lukion erityisopettajien verkosto on valtakunnallinen ja tarkoitettu matalan kynnyksen vertaistueksi kaikille lukion erityisopettajille, mutta myös oppimisen tuen kehittämisestä kiinnostuneille. Verkosto vahvistaa myös erityisopettajien alueellista yhteistyötä osana laajempaa alueellisten LUKE-verkostojen toimintaa. 

Lisätietoja

LUKE-opinto-ohjaajien verkosto

Lukion opinto-ohjaajien verkoston tavoitteena on levittää lukioiden laatutyöhön, opinto-ohjaukseen, korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöhön sekä kansainvälisyyteen liittyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Verkoston tuella opinto-ohjaaja pysyy ajan tasalla ajankohtaisista teemoista ja muutoksista sekä verkostoituu opinto-ohjaajien kanssa. Verkoston kautta on myös mahdollisuus erilaisten materiaalien jakamiseen, osaamisen kehittämiseen ja tapahtumiin osallistumiseen. 

Lisätietoja

LUKE-verkoston julkaisut

Muita lukiojulkaisuja

—