Siirry pääsisältöön
Haku

Perusopetuksen tuen mallilomakkeet ja prosessikuvaukset

body

Oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevan lainsäädännön mukaan oppilaalle on tarjottava oppilaskohtaista tukea, mikäli ryhmäkohtainen tuki on todettu riittämättömäksi. Perusopetuslaissa on säädetty oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnista (20 d §), oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevasta suunnitelmasta (20 e §) ja tukea koskevasta päätöksestä (20 f §). Nämä opetuksen järjestäjän tulee tehdä ennen oppilaskohtaisen tuen toteuttamista.  

Tältä sivulta löytyy ohjeellisia mallilomakkeita ja muita ohjeita opetuksen järjestäjän tueksi. Nämä mallilomakkeet sisältävät kaikki tiedot, joita tarvitaan, että lain edellyttämä suunnitelma tai päätös voidaan tehdä. Suunnitelma viittaa tässä yhteydessä asiakirjaan nimeltä ’Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma perusopetuksessa’, joka sisältää myös oppilaskohtaiset tuen tarpeen arvioinnin sekä oppilaskohtaisen tuen toteutumisen ja riittävyyden arvioinnin. Päätös viittaa asiakirjaan ’Tukea koskeva päätös perusopetuksessa’.

1.8.2025 alkaen oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi, suunnittelu ja päätökset on tullut tehdä uuden lainsäädännön mukaisesti. Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa ja päätöksissä voidaan hyödyntää uusien mallilomakkeiden mukaisia tietoja oppilastietojärjestelmissä ja hallintojärjestelmissä. Julkaisemalla mallilomakkeita Opetushallitus ei määrää siitä, millä tavalla tiedon käsittely tai päätösprosessi paikallisesti järjestetään. Opetuksen järjestäjä vastaa, että prosessi toteutetaan tarkoituksenmukaisimmalla mahdollisella tavalla paikallisten päätösten pohjalta. 

Mallilomakkeiden tiedoissa on huomioitu tiedontuottamisen muutosta oppimisen ja koulunkäynnin tuesta kirjattavien keskeisten tietojen dokumentoinnissa 1.8.2025 voimaan tulleen perusopetuslain mukaisesti. Opetuksen järjestäjät voivat tallentaa suunnitelma- ja päätöstietojen yhteydessä myös muita paikallisesti välttämättömiä tietoja. 

main content (8)

Mallilomake oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevasta suunnitelmasta

Mallilomake ”Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma perusopetuksessa” on tuen toteuttamista koskeva suunnitelma, johon sisältyy arviointi oppilaskohtaisen tuen tarpeesta, tuen toteuttamisen suunnittelu sekä tuen toteutumisen seuranta.

Suunnitelmalomake koostuu oppilaan tietojen (lomakkeen osio 1 Oppilaan tiedot) lisäksi kolmesta muusta osiosta: 

  • tuen tarpeen arvioinnista (lomakkeen osio 2 Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi)
  • tuen toteuttamista koskevan suunnitelman laatimisesta (lomakkeen osio 3 Suunnitelma oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttamisesta sekä suunnitelman liitteiden taustatiedot)
  • tuen toteutumisen arvioinnista (lomakkeen osio 4 Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumisen arviointi).

Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa (osio 2) selvitetään oppilaan tuen tarve. Arvioinnin tuen tarpeesta tekevät oppilasta opettavat opettajat. Tarvittaessa ja opettajien opetuksen järjestäjän pyynnöstä arviointiin osallistuvat heidän lisäkseen opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaiset tai muut oppilaan tilanteeseen liittyvät asiantuntijat. Oppilaan omat mielipiteet ja ajatukset tulee selvittää ja ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava myös mahdollisuus osallistua oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointiin.  

Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella laaditaan oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma (osio 3). Suunnitelmasta käy ilmi oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointiin perustuvien oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttaminen. Suunnitelman laativat oppilasta opettavat opettajat yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa/huoltajiensa/muun laillisen edustajan kanssa.  

Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumisen arvioinnissa (osio 4) tarkastellaan toteutuneita tukitoimia ja niiden riittävyyttä oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tukeen, kun tukea koskevan päätöksen mukaista oppilaskohtaista tukea on toteutettu käytännössä ja sen riittävyyttä sekä vaikuttavuutta voidaan arvioida. Lisäksi suunnitellaan mahdolliset jatkotoimenpiteet, jotka voivat olla suunnitelman toteuttamisen jatkaminen, suunnitelman tarkentaminen voimassa olevan päätöksen mukaisesti tai uusi oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi mahdollisen uuden tukea koskevan päätöksen pohjaksi.

Mallilomakkeet liitetiedostoista

Liitteitä käytetään tarvittaessa tuen tarpeen arvioinnin jälkeen osana tuen toteuttamista koskevaa suunnitelmaa. Liitteiden mallipohjia on viisi: 

  • Liite 1: Suunnitelma opinnoissa etenemisestä tavoitekokonaisuuksittain (vuosiluokkaansa hitaammin).
  • Liite 2: Suunnitelma oppiaineen oppimäärän rajaamisesta
  • Liite 3: Suunnitelma oppiaineen oppimäärän tilapäisestä vapauttamisesta terveydellisistä syistä
  • Liite 4: Suunnitelma toiminta-alueittain järjestettävästä opetuksesta
  • Liite 5: Suunnitelma opinnoissa etenemisestä tavoitekokonaisuuksittain (vuosiluokkaansa nopeammin)  

25.6.2026: päivitetty vuoden 2026 versiot.

Mallilomake tukea koskevasta päätöksestä perusopetuksessa

Opetuksen järjestäjä tekee tukea koskevan päätöksen hallintolain mukaisesti hyödyntäen suunnitelmalomakkeen kohdan Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi (osio 2) tietoja. Suunnitelmassa oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttamisesta (osio 3) tehdään tarpeelliset kuvaukset tarvittavista oppilaskohtaisista tukitoimista ja niiden käytännön toteutuksesta. Tukea koskevassa päätöksessä näitä ei kuvata. Oppilaan tilanteen ja tuen tarpeen muuttuessa oleellisesti tehdään uusi hallintopäätös.

Yksi hallintopäätös koskee kaikkia oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeen tilanteita ja sisältää kaikki oppilaan saamat oppimisen ja koulunkäynnin oppilaskohtaiset tukitoimet tai opetuksen järjestämiseen liittyvät poikkeavat toimet.. 

Tukea koskevan päätöksen mallilomakkeen lisäksi etenkin tietojärjestelmätoteutusta varten on tarjolla perusopetuksen tukea koskevan päätöksen tietomalli Yhteentoimivuusalustalla.

Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman ja tukea koskevan päätöksen salassapito ja säilytysajat

Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman ja tukea koskevan päätöksen salassapidon ja säilytysaikojen osalta on huomioitava, että asiakirjat ovat salassa pidettävä (POL 1090/2024 40 §). Asiakirjoja säilytetään 10 vuotta oppivelvollisuuden päättymisestä (TihL 906/2019). Kansallisarkisto ei ole toistaiseksi antanut seulontapäätöstä esi- ja perusopetuksessa annettavan tuen tietoaineistoista, joten asiakirjaa ei arkistoida säilytysajan päätyttyä.

Tiedonhallintalautakunnan suositus tietoaineistojen säilytysajasta ja toimenpiteistä säilytysajan päätyttyä.

Prosessikuvauksien hyödyntäminen oppimisen ja koulunkäynnin tuen toimeenpanossa

Opetuksen järjestäjän näkökulmasta oppimisen ja koulunkäynnin tuen kokonaisuus koostuu eri tekemisvaiheista. Tuen kokonaisuudessa oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt luovat pohjan ryhmäkohtaisille tukimuodoille ja oppilaskohtaisille tukitoimille.

Opetuksen järjestäjän on tärkeää tunnistaa oppimisen ja koulunkäynnin tuen kokonaisuuteen liittyvien tietojen, kirjausten ja dokumentoinnin eri käyttötarkoitukset, kuten seurannat, arvioinnit, rahoituspäätökset, tutkimukset sekä eritasoiset suunnittelut. 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmä tuo muutoksia opettajan käytännön työhön. Uudistus vähentää tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun liittyvien asiakirjojen määrää ja selkeyttää koko prosessia arvioinnista suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kokonaisprosessissa tulee kuitenkin huomioida, että muun muassa oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin pohjalle tarvitaan tietoja oppilaan opetusjärjestelyistä ja ryhmäkohtaisista tukimuodoista ja niiden riittävyydestä.  

Tähän kokonaisuuteen liittyen ohessa on erityisesti opetuksen järjestäjän käyttöön prosessikuvauksia.  Kuvaukset on tehty hyvin ylätasolla, jotta niiden sisältö olisi hyödynnettävissä erilaisissa paikallisen tason toiminnan suunnitteluissa ja mallilomakkeiden hyödyntämisessä, sekä kouluissa että hallinnossa. Prosessikuvauksia voi tarvittaessa myös hyödyntää mietittäessä ylätasolla prosessien välisiä tietovirtoja ja tietosisältöjä: mitä tietoja missäkin vaiheessa tarvitaan ja mitä syntyy uutena, mistä tiedot alun perin tulevat ja missä kaikkialla niitä hyödynnetään, minne kokonaisuuden tietoja kerääntyy, milloin ja miksi, ja miten tiedot muokkaantuvat elinkaarensa aikana. 

Prosessikuvaus 1: Opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnittelu, seuranta ja arviointi opetuksen järjestäjän näkökulmasta

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät perusopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä. Opetuksen järjestäjän on varmistettava oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuksessa sekä järjestettävä ryhmäkohtaisia tukimuotoja osana perustoimintaa. Ryhmäkohtaisia tukimuotoja on annettava suunnitelmallisesti oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden lisänä.  

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamisessa tulee tehdä opettajien välistä yhteistyötä. Opetuksen järjestäjän tulee suunnitella, seurata ja arvioida oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutusta.

Opetusjärjestelyiden ja tukimuotojen toteutuksen suunnittelun, seurannan ja arvioinnin kohteena on tai niiden taustalla muodostuu, käytetään ja hyödynnetään muun muassa seuraavia tietoja:

  • opetusryhmien muodostaminen huomioiden opetusryhmän tarpeet
  • opetusryhmien koot
  • erilaisia oppilaskohtaisia tukitoimia saavien oppilaiden määrät
  • oppilaskohtaisten tukitoimien pienryhmien ja erityisluokkien määrän kehitys
  • rahoituksen kohdentuminen
  • erityisopettajien ja erityisluokanopettajien saatavuus
  • budjettitiedot
  • resursointipäätökset

Resursointi sisältää henkilöstön lisäksi muun muassa myös laitteita ja järjestelmiä, tietoa, osaamisen kehittämistä, oppimisen aineistoja ja oppimateriaaleja sekä konsultaatiota (kuten sairaalaopetuksen ja psykologin konsultaatiota).
Opetuksen järjestäjän näkökulmasta oppimisen ja koulunkäynnin tuen kokonaisuus koostuu seuraavista vaiheista, joissa huomioidaan sekä oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt että ryhmäkohtaiset tukimuodot. Prosessissa siirtyy tietoja, joita tarvitaan myös muissa rinnakkaisprosesseissa. 

Lukuvuosisuunnitelman laatiminen käynnistää kokonaisprosessin

Koulu- tai oppilaitoskohtaisessa lukuvuosisuunnitelmassa luodaan suunnitelmat oppimisen edellytyksiä tukeviin opetusjärjestelyihin ja ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin. Lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Lisäksi kuvataan oppimisen ja opetukseen osallistumisen tuen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako, moniammatillinen ja monialainen yhteistyö sekä huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö.

Moniammatillista yhteistyötä on perusopetuksen eri ammattiryhmien yhteistyö, joka yhdistää eri ammattiryhmien tiedot ja taidot. Moniammatillinen yhteistyö on keskeistä oppilaalle sopivien oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen sekä ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoimien suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Monialaisella yhteistyöllä tarkoitetaan eri hallinnonalojen ammattilaisten yhteen kokoavaa ja niiden rajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Monialaista yhteistyötä tehdään koulussa ensisijaisesti opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisten kanssa.   

Opetuksen järjestäjän tulee varata ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamiseen lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvassa suunnitelmassa yhteensä vähintään 0,122 opetustuntia viikossa koulun oppilasta kohden.

Kaikki oppilaiden oppilaskohtaiset suunnitelmat rakennetaan yhteisen paikallisen opetussuunnitelman varaan. Lukuvuosisuunnitelmassa täsmennetään, miten opetussuunnitelmaa toteutetaan lukuvuoden aikana. Oppilaita ja heidän huoltajiaan tiedotetaan lukuvuosisuunnitelman keskeisistä sisällöistä. 

Opetuksen järjestäminen ja opetusryhmien muodostaminen pohjautuu lukuvuosisuunnitelman tietoihin

Opetusryhmät muodostetaan siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt suunnitellaan ja resursoidaan osana koulun toimintaa. Ryhmäkohtaiset tukimuodot resursoidaan osaksi koulutyön rakenteellista kokonaisuutta. Opetusryhmien muodostamisessa huomioidaan myös tiedossa olevat oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevat suunnitelmat ja tukea koskevat päätökset. (Perusopetuslaki 20 g §)

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden ja tukitoimien mahdollistamisessa on huomioitava, että resursointi ei tarkoita pelkästään henkilöstöä vaan voi olla myös esimerkiksi järjestelmiä, oppimateriaaleja tai konsultaatioita.

Opetuksen järjestäjä huolehtii opetustoimen henkilöstön mahdollisuuksista osallistua yhteistyöhön ja edistää sekä oppiaineiden yhteistyötä että eri toimijaryhmien monialaista yhteistyötä. Osallistumismahdollisuuksista huolehditaan riippumatta suunnitelman laatimistavasta.

Lukuvuosisuunnitelman ja opetusryhmien muodostamisen jälkeen tietojen kategorisoinnin kokonaisprosessi jakaantuu oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden osuuteen ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen osuuteen. Tietoja välitetään osuuksien välillä prosessin kaikissa vaiheissa, jotta prosessien toteutus ja seuranta pysyvät yhtenäisenä.

 

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteuttaminen osana koulun toimintaa

Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, toteutetaan osana koulun toimintaa. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmä velvoittaa opettajaa suunnittelemaan ja toteuttamaan opetusta ryhmän tarpeiden mukaan. Ryhmässä annettavia tuen keinoja voivat olla esimerkiksi opetuksen eriyttäminen, samanaikais- ja yhteisopetus ja oppimisympäristön esteettömyyden ja saavutettavuuden parantaminen. Eriyttäminen tarkoittaa opetuksen muokkaamista oppilaan tarpeiden mukaan esimerkiksi opetusjärjestelyjen, oppimisympäristön, opetusmenetelmien, materiaalien tai arvioinnin käytänteiden avulla. Samanaikais- ja yhteisopetuksessa useampi opettaja, kuten luokanopettaja ja erityisopettaja, opettavat yhdessä.

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteutumisen seuranta osana muuta seurantaa

Oppilaiden oppimisen edistymisen ja hyvinvoinnin seuranta korostuu entistä enemmän opettajan työssä. Lukuvuosisuunnitelman toteutumisen seuranta rinnakkain muiden suunnitelmien toteumatietojen kanssa (esimerkiksi poissaolojen seuranta koulutasolla) edellyttää, että tarvittavat tiedot on tallennettu niin, että ne ovat käytettävissä seurannassa. Käytännössä toteutumisen seurantaan tarvittavat tiedot ovat vastaavia kuin mitä tarvitaan erilaisiin arviointeihin ja raportointiin.

Opetusjärjestelyiden riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointi

Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta arvioidaan osana koulun toimintaa. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät perusopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä. Riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin perusteella tehdään tarvittaessa muutoksia opetusjärjestelyiden toteutumiseen. 

 

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttaminen

Pohjautuen lukuvuosisuunnitelman ja ryhmien muodostamisen tietoihin, ja muualta saataviin tietoihin, tulee opettajan tehdä opetusjärjestelyt ryhmän tarpeiden mukaan ja tarvittaessa tehdä muutoksia oppimisen ja koulunkäynnin tueksi. Lisäksi henkilöstön välinen yhteistyö on aiempaa tärkeämpää tuen toteutuksessa. 
Lain edellyttämä vähimmäistuntimäärä tulee käyttää ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin.

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutumisen seuranta

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutumisen seurannassa tulee huomioida muun muassa tarve käyttää oppilaskohtaisessa tuen tarpeen arvioinnissa tietoa oppilaalle tarjotuista ryhmäkohtaista tukimuodoista, sekä lisäksi varmistaa että lain edellyttämä vähimmäistuntimäärä tulee käytettyä ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin. Lisäksi on huomioitava seurantatiedot mitä tarvitaan opetusryhmien muodostamisessa ja seuraavien vuosien lukuvuosisuunnittelussa sekä muut mahdolliset paikalliset ja kansalliset tiedonkeruut, missä hyödynnetään toteutumatietoja.

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointi

Ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin perusteella tehdään tarvittaessa muutoksia ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnitelmaan ja toteuttamiseen. Riittävyyden arvioinnin perusteella muutetaan tarvittaessa ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamista tai siirrytään tarvittaessa oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviontiin.

 

Opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen kohdentumisen tarkentaminen 

Tarvittaessa tarkennetaan oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen kohdentumista oppilaille riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointien tulosten perusteella.

Tässä vaiheessa huomioidaan kaikki erilaiset riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnit sekä oppilaskohtaiset tuen tarpeen ja tuen toteutumisen arvioinnit. Jos arviointien perusteella on tarpeen, kohdennetaan oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja ryhmäkohtaisia tukimuotoja oppilaille arviointien perusteella. 

Tästä vaiheesta saadaan myös tärkeää syötettä seuraavien vuosien lukuvuosisuunnitteluun ja ryhmien muodostamiseen. 

 

Prosessikuvaus 2: Oppilaan tarpeen näkökulmasta oppimisen ja koulunkäynnin tuen kokonaisuus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kokonaisuudessa oppilasta tuetaan oppimisen edellytyksiä tukevin opetusjärjestelyin, ryhmäkohtaisin tukimuodoin ja tarvittaessa vielä oppilaskohtaisilla tukitoimilla. Huomioitavaa on, että oppilaan näkökulmasta on tärkeää huomioida myös opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen sopivuus ja riittävyys oppilaan tarpeisiin. 

Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen polku muodostuu seuraavista vaiheista.

Havainto oppilaan mahdollisesta tuen tarpeesta

Oppilaan näkökulmasta kokonaisprosessi alkaa mahdollisen tuen tarpeen havaitsemisesta. 

Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointia varten, oppilasta opettavat opettajat voivat havainnoida esimerkiksi ryhmäkohtaisten tukimuotojen olevan riittämättömiä tukemaan oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä. Oppilas ja hänen huoltajansa tai muu laillinen edustajansa voivat myös tuoda esiin havaintonsa ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyydestä.

Jos oppilaskohtaisen tuen tarve on niin ilmeinen, että oppilasta ei perusopetuksen alkaessa voida riittävästi tukea ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla, voidaan oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi aloittaa poikkeuksellisesti jo ennen perusopetuksen alkamista. 

Havaintona voidaan myös huomioida, että ryhmäkohtaiset tukimuodot ja oppilaskohtaiset tukitoimet eivät todennäköisesti ole riittäviä, jolloin oppilaalla voisi olla mahdollinen tarve perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamiseen. Poikkeamisia ovat opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain hitaammin, oppiaineen oppimäärän rajaaminen sekä tilapäinen vapauttaminen oppimäärän opiskelusta terveydellisistä syistä. 

Havainto voi olla myös oppilaan mahdollinen tarve edetä vuosiluokkaansa nopeammin. Myös vuosiluokkaansa nopeammin etenevän oppilaan osalta tulee tehdä oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi ja oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaa suunnitelma sekä tukea koskeva päätös, jonka ei välttämättä tarvitse sisältää päätöstä perusopetuslain 20 c § mukaisista oppilaskohtaisista tukitoimista.

Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi

Arvioinnin oppilaskohtaisen tuen tarpeesta tekevät oppilasta opettavat opettajat. Tarvittaessa ja opettajien tai opetuksen järjestäjän   pyynnöstä arviointiin osallistuvat heidän lisäkseen opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaiset tai muut oppilaan tilanteeseen liittyvät asiantuntijat. 

Oppilaan omat mielipiteet ja ajatukset tulee selvittää ja ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava myös mahdollisuus osallistua oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointiin.

Jos ryhmäkohtaisten tukimuotojen arvellaan olevan riittämättömiä tukemaan oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä, laaditaan oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi (mallilomake: Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma perusopetuksessa, osuus 2: Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi). 

Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa (Perusopetuslaki 20 d §) selvitetään 

  • Oppilaan aiemmin saama tuki (suunnitelman mallilomakkeen kohta 2.2), missä huomioidaan tarpeen arvioinnin osalta relevantit osiot, kuten
    • oppilaan saamat opetusryhmässä toteutetut ryhmäkohtaiset muodot 
    • oppilaan jo mahdollisesti saamat oppilaskohtaiset tukitoimet, joista on päätetty oppilaan aiemmassa tukea koskevassa päätöksessä
      • Huomioitava myös niiden oppilaiden oppilaskohtaiset tukitoimet, joiden perusopetus järjestetään perusopetuslain 20 i § mukaan
    • mahdolliset muut tiedot ja selvitykset mitkä vaikuttavat oppilaskohtaisten tukitoimien tarpeen arviointiin, kuten esiopetuksessa saamat lapsikohtaiset tukitoimet tai muut mahdolliset hallintopäätökset, lausunnot tai konsultaatiot. Tässä mainitaan myös tieto siitä, jos oppilas ei ole opiskellut perusopetuksen koko oppimäärää oppiaineessa (perusopetuslaki 18 § ja 20 h §).
    • tässä mainitaan myös, jos oppilaalla on ollut aiempi päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta.
  • Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarve sekä opintojen etenemisen tilanne tuen tarpeen arvioinnin aikaan (2.3)
    • Osiossa kuvataan oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät tuen tarpeet.
    • Lisäksi osio täytetään vain niiden oppiaineiden ja toiminta-alueiden osalta, jotka olennaisia tuen tarpeen arvioinnin osalta.
    • Näiden oppilaan tuen tarpeiden perusteella voidaan arvioida oppilaskohtaisten tukitoimien sekä perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisen tarvetta.
    • Tähän osioon voidaan myös kuvata niitä tilanteita, joissa oppilaalla ei ole enää tarvetta oppilaskohtaisille tukitoimille tai perusopetuslain 20 h § mukaiselle perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamiselle.
  • Oppilasta opettavien opettajien arvio jo toteutetusta tuesta suhteessa oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeisiin (2.4), mikä on arvioinnin olennainen osuus, eli oppilasta opettavien opettajien tekemä oppilaan edun mukainen arvio jo toteutetusta tuesta ja sen riittävyydestä suhteessa oppilaan oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyviin tuen tarpeisiin.
    • Tässä kohdassa tuodaan esille myös oppilasta opettavien opettajien arvio jo tehdystä perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamisen (perusopetuslaki 20 h §) riittävyydestä oppilaan tilanteeseen. 
  • Oppilaan ja huoltajan/huoltajien/muun laillisen edustajan näkemykset oppilaskohtaisen tuen tarpeesta arviointia varten   (2.5), kohdassa huomioidaan arvioinnissa oppilaan omat mielipiteet ottaen huomioon oppilaan ikä ja kehitys.
    • Lisäksi mahdollistetaan huoltajien tai muun laillisen edustajan osallistuminen oppilaan tuen tarpeen arviointiin. (Perusopetuslaki 20 d §)
    • Huomioitavaa on, että tässä kohdassa ei ole kyseessä hallintolain mukainen kuuleminen päätöstä varten. Päätöstä varten kuuleminen tapahtuu paikallisten prosessien mukaisesti.
  • Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin viimeinen osio, 2.6 Johtopäätökset oppilaan oppimiseen ja koulunkäynnin tuen tarpeesta, kokoaa oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin eri näkökulmat. Osiossa kuvataan valinnat oppilaan oppilaskohtaisten tukitoimien tarpeista ja mahdollisesta tarpeesta perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamiselle (perusopetuslaki 20 h §). Tässä osiossa on huomioitu myös ne tilanteet, joissa oppilaalla ei ole enää tarvetta oppilaskohtaisille tukitoimille tai perusopetuslain mukaisille poikkeamisille. Tässä osiossa tehdyistä valinnoista syntyy päätösehdotus.
    • Riippuen valinnasta tarkennetaan päätösehdotusta perusteluineen suunnitelman osuudessa 3.2 Oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttaminen sekä mahdollisissa liitteissä.
    • Jos arvioinnin tuloksena on, että oppilaalla ei ole tarvetta oppilaskohtaisille tukitoimille ja/tai perusopetuksen oppimäärästä   tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeamiselle, ei ole tarvetta täyttää oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttamista koskevaa suunnitelmaa enempää. Oppilaskohtaisten tukitoimien osalta on kuitenkin tehtävä hallintopäätös, jossa todetaan, että oppilaalla ei ole tarvetta oppilaskohtaisille tukitoimille. Päätös perustellaan. Oppilaan tuki järjestetään ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla ja oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä ja näiden suunnitelmia tarkennetaan oppilaan tarpeet huomioiden. 

Tarvittavan tuen suunnittelu

Opettajan tulee suunnitella opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaiset tukimuodot ryhmän tarpeiden ja ryhmässä opiskelevien oppilaiden tarpeiden mukaisesti. 

Jos oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella todetaan lisäksi oppilaalla tarve oppilaskohtaisille tukitoimille, laaditaan arvioinnin perusteella alustava suunnitelma tarvittavista tukitoimista (perusopetuslaki 20 e §) (Mallilomake: Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma perusopetuksessa, ja siinä osio 3.2 Oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttaminen ja/tai tarvittavat liitteet). 

Suunnitelmasta käy ilmi oppilaskohtaisen arviointiin perustuvien tukitoimien käytännön toteuttaminen ja oppimista tukevat pedagogiset ratkaisut, jos ne ovat tarpeellisia valitun tukitoimen toteuttamisen osalta. Suunnitelman laativat oppilasta opettavat opettajat yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajan kanssa. 

Jos oppilaalla on tarve poiketa perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista perusopetuslain 20 h §:n mukaisesti suunnitelma tehdään liitteelle, josta on käytävä ilmi oppilaskohtaiset tavoitteet ja sisällöt, opinnoissa eteneminen sekä oppilaan arvioinnin periaatteet.  

Tukea koskevan päätöksen tekeminen tarvittaessa

Jos oppilaalla on oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella tarve oppilaskohtaisille tukitoimille, tekee opetuksen järjestäjä tukea koskevan hallintopäätöksen. Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma perusopetuksessa sisältää tarpeelliset kuvaukset tarvittavista oppilaskohtaisista tukitoimista ja niiden toteutuksesta, joten päätöksessä niitä ei kuvata. Huomioitavaa on, että opetuksen järjestäjän tulee pystyä osoittamaan se Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma, jonka sisältämän oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin pohjalta päätös on tehty. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi dokumentin kyseisen version tallentamista oppilastietojärjestelmässä. 

On tärkeää varmistaa sekä oppilaan että huoltajan oikeusturva tukea koskevissa ratkaisuissa. Hallintopäätökseen liittyvä kuulemien tapahtuu paikallisten prosessien ja asiakirjojen avulla. Tukea koskeva päätös perusopetuksessa -mallilomake sisältää vain tiedon siitä, milloin oppilaan ja huoltajan kuuleminen on tapahtunut. 

Yksi hallintopäätös koskee kaikkia oppilaan Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tilanteita ja sisältää kaikki oppilaan saamat oppilaskohtaiset tukitoimet tai opetuksen järjestämiseen liittyvät toimet, eli oppilaalle ei tehdä useita erillisiä hallintopäätöksiä. Tukea koskevaa päätöstä muutetaan tai se kumotaan tarvittaessa oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin mukaisesti.

Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman tarkentaminen

Hallintopäätöksen jälkeen tarvittaessa tarkennetaan oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaa suunnitelmaa sekä sen mahdollisia liitteitä oppilaskohtaisen tuen käytännön toteuttamisen osalta päätöksen sallimissa rajoissa. 

Tässä vaiheessa voi olla myös tarpeellista päivittää opetuksen järjestäjän tasolla käytännön toteuttamista koskevia suunnitelmia, joissa kuvataan oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamista ja kohdentamista. 

Tuen tarjoaminen oppilaalle

Oppilaan tarvitsemien opetusjärjestelyiden, tukimuotojen ja tukitoimien toteuttaminen tapahtuu suunnitellusti. Huomioitavaa, että toteutuneiden tukimuotojen ja -toimien tietoja tarvitaan mahdollisissa tulevissa oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinneissa. 

Oppilaskohtaisen tuen toteutumisen arviointi

Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumista ja tukitoimien oppilaskohtaisen tuen riittävyyttä on arvioitava aina, kun oppilaan tarpeet sitä edellyttävät, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa.

Oppilaan mielipide ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa näkemykset selvitetään ja lisäksi koulun henkilöstö tuo oman näkemyksensä esille oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen riittävyydestä ja järjestelyistä. 

Arvioinnin tuloksena voi olla tarve tarkentaa oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevaa suunnitelmaa tai arvioida oppilaskohtaisen tuen tarve uudelleen. Arvioinnin tuloksena voi tulla myös uusia havaintoja mahdollisen tuen tarpeesta. 

Jos oppilaan tarvitsemaa tukea ei tuen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin mukaan voida järjestää käytettävissä olevilla resursseilla, tieto on vietävä eteenpäin oppimisen ja koulunkäynnin tuen paikalliseen suunnitteluun.. 

Toteutuneen tuen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin tuloksena voi olla myös tarve muulle kuin perusopetuslain mukaiselle oppimisen ja koulunkäynnin tuelle, ja silloin tulee ottaa yhteys opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaisiin.  

Lisämateriaalia tiedonhallinnasta vastaaville ja tietojärjestelmien kehittäjille

Opetuksen järjestäjien tiedonhallinnasta vastaaville ja tietojärjestelmien kehittäjille löytyy lisäksi alle linkitettyjä lisämateriaaleja:

Tietomalli Yhteentoimivuusalustalla:

Muuta lisämateriaalia Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä vapaan sivistystyön arkkitehtuuri & yhteentoimivuus -wikisivulla Esi- ja perusopetuksessa annettavan tuen kohdealuearkkitehtuurisivustolla: