Varhennettu oppivelvollisuus ja ja perusopetuksen järjestäminen oppilaalle, jolla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite
body
main content (10)
Mitä pidennetty ja varhennettu oppivelvollisuus tarkoittavat käytännössä?
Pidennetty oppivelvollisuus (voimassa 31.7.2026 saakka)
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevilla oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana esiopetuksella. Muilla oppilailla se alkaa perusopetuksen ensimmäisellä vuosiluokalla 7-vuotiaana.
Pidennetty oppivelvollisuus tarkoittaa oppivelvollisuuden alkamista vuotta säädettyä aiemmin, eli oppivelvollisuus ei pidenny perusopetuksen keskeltä tai lopusta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan koulutuksen ulkomailla.
Varhennettu oppivelvollisuus (voimaan alkaen 1.8.2026)
1.8.2026 alkaen varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneen lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin hän täyttää 6 vuotta. Lapsen tulee osallistua esiopetukseen, joka kuuluu oppivelvollisuuteen. Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen myötä lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona hän täyttää 5 vuotta. Huoltaja päättää, osallistuuko lapsi esiopetukseen vuotta tavanomaista aiemmin.
Päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta ei ole voimassa enää siinä vaiheessa, kun lapsi aloittaa perusopetuksessa. Perusopetukseen siirtyessä lapselle tehdään tukea koskeva päätös (perusopetuslaki 20 f §), ja päätöksessä päätetään perusopetuksen järjestämisestä perusopetuslain 20 i § mukaisesti.
Ketkä kuuluvat pidennetyn ja varhennetun oppivelvollisuuden piiriin?
Lapsella on oikeus oppivelvollisuuden alkamiseen vuotta aiemmin eli pidennettyyn oppivelvollisuuteen, jos perusopetuslaissa tarkoitetulle perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei lapsen vammaisuuden tai sairauden vuoksi ilmeisesti ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa. Pidennetty oppivelvollisuus ei pidennä perusopetuksen kestoa tavanomaisesta yhdeksästä vuodesta. Myös pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saaneella oppivelvollisuus päättyy, kun oppivelvollinen täyttää 18 vuotta tai hän on tätä ennen hyväksytysti suorittanut ylioppilastutkinnosta annetussa laissa (502/2019) tai ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitetun tutkinnon.
1.8.2026 alkaen oikeus varhennettuun oppivelvollisuuteen on lapsilla, joiden arvioidaan tarvitsevan enemmän aikaa esi- ja perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi oppimiskykyyn ja kokonaiskehitykseen vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen vuoksi.
Vamma voi tarkoittaa esimerkiksi näkö- tai kuulovammaisuutta, kehitysvammaisuutta, vaikeita kehityshäiriöitä tai laaja-alaisia oppimisen vaikeuksia. Mikäli lapsella on pitkäaikaissairaus, joka vaikuttaa lapsen kognitiivisiin taitoihin ja toimintakykyyn, voi se olla syy varhennettuun oppivelvollisuuteen. Sellainen pitkäaikaissairaus, joka ei vaikuta lapsen oppimiskykyyn, voidaan huomioida oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä, kuten avustajan työskentelyllä ryhmässä. Tällöin varhennetun oppivelvollisuuden hallintopäätökselle ei ole perusteita. Toimintakyvyn rajoite tarkoittaa päivittäiseen selviytymiseen, osallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, jotka aiheuttavat lapselle osallisuuden esteitä tai laajoja avun ja tuen tarpeita.
Pidennetystä oppivelvollisuudesta päättäminen 31.7.2026 asti
Tämä ohjeistus on voimassa 31.7.2026 asti
Hallintopäätös pidennetystä oppivelvollisuudesta tehdään pääsääntöisesti ennen oppivelvollisuuden alkua, jo 5-vuotiaana. Silloin oikeus oppivelvollisuutta edeltävään, maksuttomaan esiopetukseen voi toteutua sen vuoden syksystä, jolloin lapsi täyttää 5 vuotta eli vuotta ennen hänen oppivelvollisuutensa alkua.
Kun päätös tehdään lapselle 5-vuotiaana, merkitään päätökseen, että pidennetty oppivelvollisuus alkaa 1.8. sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi vuotta. Jos huoltaja päättää, että lapsi aloittaa oppivelvollisuutta edeltävässä esiopetuksessa 5-vuotiaana, annetaan hänelle perusopetuslain (24.6.2010/642) 17 § mukaista erityistä tukea. Jos lapsi osallistuu esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen, tehdään päätös varhaiskasvatuksen aikana annettavasta tuesta varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti.
Päätös erityisestä tuesta tehdään perusopetuslain 17 §:n perusteella ja päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta oppivelvollisuuslain 2 §:n perusteella. Hallintopäätökset tehdään hallintolain mukaisesti ja oppilaalle sekä huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle tarjotaan mahdollisuus tulla kuulluksi.
Pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen perusteluina tulee olla psykologinen tai lääketieteellinen lausunto. Päätöksentekijä huomioi asiantuntijalausunnon, mutta lausunnon sisältö ei sido päätöksentekijää.
Jos pidennettyä oppivelvollisuutta koskeva päätös kumotaan, oppilas kuuluu yleisen oppivelvollisuuden piiriin. Päätöksen kumoaminen tehdään myös hallintolain mukaisesti eli oppilasta ja huoltajaa kuullaan ennen päätöksen tekoa. Päätös tehdään aina oppilaan edun ja tarpeiden perusteella, ei esimerkiksi sen vuoksi, että oppilasryhmät saadaan paremmin muodostettua.
Pidennettyä oppivelvollisuutta koskevaan päätökseen ja erityisen tuen järjestämistä koskevaan päätökseen haetaan tarvittaessa oikaisua aluehallintovirastolta (1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirasto). Myös pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen kumoamista koskee oikaisuvaatimusoikeus.
Pidennetyn oppivelvollisuuden käytännön toteuttaminen
Tämä ohjeistus on voimassa 31.7.2026 asti
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä 5-vuotiaana aloitettu ns. oppivelvollisuutta edeltävä esiopetus on samojen esiopetuksen normien alaista kuin ilman tätä päätöstä olevien oppilaiden vastaava 6-vuotiaana aloitettu esiopetus. Kunta päättää pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen esiopetuksen järjestämispaikasta. Esiopetus toteutetaan aina esiopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti riippumatta siitä, missä sitä annetaan. Esiopetuksen aikana lapsi ei opiskele toiminta-alueittain, vaikka hänet olisi sijoitettu toiminta-alueittain opiskelevien perusopetuksen oppilaiden kanssa samaan ryhmään. Kunkin lapsen yksilölliset tavoitteet kuvataan HOJKSissa tai tuen toteuttamista koskevassa suunnitelmassa, johon arviointi sisältyy. Lapsella on oikeus vähintään 700 tuntia lukuvuodessa kestävään esiopetukseen.
Perusopetuksessa pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleva oppilas opiskelee joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain. Toiminta-alueittaisesta opetuksesta päätetään osana erityisen tuen päätöstä perusopetuslain 17 §:n mukaisesti (642/2010). Oppilaalla on aina oikeus opiskella ensisijaisesti oppiaineittain. Opetus järjestetään toiminta-alueittain vain, kun todetaan, ettei oppilas kykene opiskelemaan edes oppiaineiden ennen 31.7.2025 yksilöllistettyjä tai 1.8.2025 jälkeen rajattuja oppimääriä. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia koskevat samat säädökset kuin muitakin, esimerkiksi valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (1435/2001). Samoin heidän kohdallaan noudatetaan näihin säädöksiin perustuvia paikallisissa opetussuunnitelmissa tarkennettuja määräyksiä. Jos näistä poiketaan yksittäisen oppilaan kohdalla, esimerkiksi oppilas vapautetaan jonkin oppiaineen opiskelusta kokonaan, tulee tästä päättää perusopetuslain 18 §:n nojalla.
Toiminta-alueittain opiskelevat oppilaat saavat opetusta saman vuosiviikkotuntimäärän kuin samalla vuosiluokalla opiskelevat. Jos tästä tuntimäärästä poiketaan yksittäisen oppilaan kohdalla, päätetään siitäkin perusopetuslain 18 §:n nojalla. Korvaavaa opetusta tulee järjestää, jos oppilas vapautetaan kokonaan oppiaineen opiskelusta. Ellei poikkeaminen ole tilapäinen, esimerkiksi sairaudesta johtuen, tulee siitä aina tehdä päätös, jonka tarpeellisuus tarkistetaan perusopetuslain mukaisesti.
Perusopetusasetuksessa on säädetty pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita koskevat ryhmäkoot. Niistä ei voi poiketa edes tilapäisesti. Jos esimerkiksi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleva oppilas integroidaan perusopetuksen ryhmään, 20 oppilaan enimmäisryhmäkokoa noudatetaan kaikilla oppitunneilla. Oppilaat lasketaan kulloisellakin tunnilla läsnä olevien oppilaiden mukaan. Näin ollen ryhmässä voi olla maksimimäärän ylittävä määrä oppilaita, jos joustavilla järjestelyillä pidetään huoli siitä, ettei enimmäismäärä ylity yhdelläkään oppitunnilla. Samanaikaisopetuksessa tilanteessa, jossa luokassa on kaksi opettajaa, lasketaan oppilaat kahden opettajan oppilaiksi, joten tällaisen ryhmän yhteiskoko voi olla säädettyä suurempi.
Asetus ei kategorisesti estä useamman pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan sijoittamista samaan opetusryhmään. Opetuksen järjestäjän on varmistuttava, että opetusryhmässä opetussuunnitelman tavoitteet ovat saavutettavissa. Näin ollen laki saattaa edellyttää, että ryhmäkoko on 20 oppilaan maksimiryhmäkokoa pienempi. Opetuksen järjestäjän on otettava opetusjärjestelyjä suunnitellessaan huomioon pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden vamman tai sairauden laatu, tukitoimet ja muut järjestelyt, sekä muiden ryhmään kuuluvien oppilaiden edellytykset.
Ryhmäkokosäännökset koskevat myös esiopetusta. Päiväkodissa järjestettävään esiopetukseen sovelletaan, mitä varhaiskasvatuslaissa ja asetuksessa säädetään päiväkodin ryhmäkoosta ja henkilöstömitoituksesta.
Erityisen tuen ja pidennetyn oppivelvollisuuden päätösten tulee aina perustua tapauskohtaiseen harkintaan. Päätöstä pidennetyn oppivelvollisuuden päättämisestä ei voi tehdä esimerkiksi sen vuoksi, että ryhmäkoko muuten ylittäisi säädetyn. Opetuksen järjestäjä ei voi kategorisesti päättää, että jonkin diagnoosin saaneiden oppilaiden, esimerkiksi lievästi kehitysvammaisten, opetus järjestetään aina yksilöidyssä koulussa, luokassa tai tietyssä esiopetusryhmässä, vaan päätös opetuspaikasta harkitaan yksilökohtaisesti erityisen tuen päätöksen yhteydessä.
Pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen voimassaolo
Jos pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saanut lapsi jatkaa esiopetuksessa, tulee lapselle tehdä uusi päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta. Pidennetyn oppivelvollisuuden päätös kumotaan tällä varhennetun oppivelvollisuuden päätöksellä. Päätöstä voidaan valmistella ennen 1.8.2026, jolloin oppivelvollisuuslain 2 §:n muutos astuu voimaan, mutta päätös voidaan ratkaista vasta 1.8.2026 alkaen. Päätöksen valmisteluun sisältyy mm. lapsen ja huoltajien kuuleminen.
Valtionosuusrahoituksen maksamista varten varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneella lapsella tulee olla tilastointipäivänä 20.9. sekä voimassa oleva päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta että tukea koskeva päätös lapsikohtaisista tukitoimista.
Jos lapsi aloittaa elokuussa 2026 perusopetuksessa, pidennetyn oppivelvollisuuden päätös on voimassa 31.7.2026 saakka. Oppilaalle tulee tehdä 1.8.-31.8.2026 välisenä aikana tukea koskeva päätös perusopetuslain 20 f §:n mukaisesti, ja tässä päätöksessä päättää perusopetuksen järjestämisestä perusopetuslain 20 i § perusteella. Tukea koskevaa päätöstä voi valmistella jo ennen 1.8.2026. Päätöksen valmisteluun sisältyy mm. oppilaan ja huoltajien kuuleminen.
Pidennetyn oppivelvollisuuden päätökseen liittyvä erityisen tuen päätös tulee saattaa perusopetuslain 20 f § mukaiseksi tukea koskevaksi päätökseksi ennen 31.8.2026.Erillistä päätöstä erityisen tuen kumoamisesta ei tarvitse tehdä, jos tukea koskevassa päätöksessä mainitaan, että tällä päätöksellä kumotaan xx.xx.20xx tehty erityisen tuen päätös.
Varhennetusta oppivelvollisuudesta päättäminen 1.8.2026 alkaen
Hallintopäätös varhennetusta oppivelvollisuudesta tehdään ennen perusopetuksen alkamista. Varhennettu oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 6 vuotta. Päätöstä ei voi tehdä perusopetuksen alkamisen jälkeen.
Päätökseen merkitään, että varhennettu oppivelvollisuus alkaa 1.8. sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää kuusi vuotta. Päätöstä ei kuitenkaan tehdä takautuvasti, jos päätös tehdään vasta sen jälkeen, kun lapsi on 6-vuotiaana jo aloittanut esiopetuksessa. Tällöin varhennettu oppivelvollisuus alkaa päätöspäivämäärästä.
Varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen valmistelussa tulee tehdä yhteistyötä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen asiantuntijoiden kesken. Kun varhennetun oppivelvollisuuden tarvetta arvioidaan, lapsen vammaa, sairautta tai toimintakyvyn rajoitetta tarkastellaan eri näkökulmista, jotta saadaan kokonaiskuva lapsen tuen tarpeista ja oppimisen edellytyksistä. Yhteistyön kautta lapsen oppimisen polku varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta perusopetukseen muodostaa lapsen edun mukaisen jatkumon.
Psykologisia tai lääketieteellisiä lausuntoja tai muita vastaavia selvityksiä voidaan hyödyntää päätöstä tehtäessä, mutta ne eivät ole edellytys päätöksen tekemiseksi. Päätöksenteon kannalta olennaista on, että mahdollisesta lausunnosta tai selvityksestä käy ilmi, miksi lapsi hyötyisi varhennetusta oppivelvollisuudesta. Päätöstä tehtäessä arvioidaan aina lapsen kokonaistilannetta, sekä yksilöllisiä tuen tarpeita että vahvuuksia. Hallintopäätös tulee perustella ja mahdollinen psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai muu vastaava selvitys liitetään päätökseen.
Päätöksen varhennetusta oppivelvollisuudesta tekee varhaiskasvatuksen tai opetuksen järjestäjä, ja jos lapsi ei ole varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa, päätöksen tekee lapsen asuinkunta. Huoltaja voi tehdä aloitteen päätöksen tekemiseksi. Lasta ja huoltajia kuullaan hallintolain mukaisesti ennen päätöksen tekemistä Hallintopäätös tehdään oppivelvollisuuslain 2 § mukaisesti.
Kun lapselle tehdään päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta, tulee arvioida myös mitä lapsikohtaisia tukitoimia lapsen tuen tarpeeseen vastaamiseksi tulee esiopetuksessa järjestää. Perusopetuslain 20 f § mukainen tukea koskeva päätös tehdään lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin ja lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman mukaisesti. Tukea koskevassa päätöksessä tulee päättää siitä, kohdentuuko lapsen tuen tarpeisiin vastaamiseksi säännöllinen erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä vai kokoaikainen erityisopettajan opetus pienryhmässä. Lisäksi lapselle voidaan samalla päättää muista lapsikohtaisista tukitoimista esiopetuksessa eli tulkitsemispalvelusta, lapsikohtaisesta avustajapalvelusta tai opetukseen osallistumisen kannalta tarpeellisista apuvälineistä. Tukea koskevassa päätöksessä ei päätetä kuitenkin sellaisista apuvälineistä, joiden kohdentamisesta lapselle terveydenhuolto päättää.
Jos varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneen lapsen osalta arvioidaan, että lapsen aloitusta perusopetuksessa tulisi myöhentää vuodella, tulee tästä myöhentämisestä tehdä erillinen päätös perusopetuslain 27 § mukaisesti. Tällainen päätös, että lapsi aloittaa perusopetuksen vasta sinä vuonna, kun hän täyttää 8 vuotta, voidaan tehdä vain perustellusta syystä ja tarkoin harkiten. Tällainen syy voi olla esimerkiksi se, että lapsi ei ole sairaudesta johtuen osallistunut lainkaan tai juuri lainkaan esiopetukseen, ja esiopetukseen osallistumisen katsotaan olevan lapsen edun mukaista.
Perusopetuksen järjestämisestä päättäminen oppilaalle, jolla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite 1.8.2026 alkaen
Kun perusopetukseen siirtyvällä oppilaalla on varhennettua oppivelvollisuutta koskeva päätös ja hänen tuen tarpeensa jatkuu perusopetuksessa, oppilaalle tehdään tukea koskeva päätös perusopetuslain 20 f § mukaisesti.
Perusopetuslain 20 i §:n mukaisiin opetusjärjestelyihin tulee siirtyä vasta silloin, kun oppilaan oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite on sellainen, että se tosiasiallisesti edellyttää sekä oppilaskohtaisia tukitoimia että poikkeamista perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman perusteista taikka opetuksen järjestämistä toiminta-alueittain.
Oppilaalle, jonka opetus päätetään järjestää PoL 20 i § päätöksen mukaisesti, tulee tehdä oppilaskohtaiseen tuen tarpeen arviointiin perustuen tukea koskeva päätös erityisopettajan opetuksesta oppilaskohtaisena tukitoimena sekä perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman perusteista poikkeamisesta (20 h §). Lisäksi oppilaalle voidaan kohdentaa muita oppilaskohtaisia tukitoimia, kuten tulkitsemis- tai avustajapalvelu.
Jos oppilas ei kykene opiskelemaan oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen vuoksi oppiaineittain, voidaan oppilaan opetus järjestää toiminta-alueittain.
Pidennetystä oppivelvollisuudesta tehty päätös on voimassa siihen saakka, kun oppivelvollisuuslain 2 §:n muutos astuu voimaan 1.8.2026.1.8.-31.8.2026 välisenä aikana näille oppilaille tulee tarvittaessa tehdä tukea koskeva päätös perusopetuslain 20 f §:n mukaisesti, ja tässä päätöksessä päättää perusopetuksen järjestämisestä perusopetuslain 20 i § perusteella joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain.
Jos oppilaan tuen tarvetta arvioitaessa päädytään siihen, ettei oppilaan opetusta järjestetä PoL 20 i § mukaisesti, tulee tämä kirjata oppilaan tukea koskevaan päätökseen.
Pidennettyä ja varhennettua oppivelvollisuutta sekä perusopetuslain 20 i § mukaisesti järjestettävää opetusta koskeva säännöspohja
Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetusta säätelevät seuraavat perusopetuslain (628/1998) säännökset. Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ja nuoret ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.
Perusopetuslain 26 a §:n 1 momentin (1288/1999) mukaan lapsella on oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna oikeus saada esiopetusta. Perusopetuslain 26 § 1 momentin (477/2003) mukaan pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan tulee osallistua oppivelvollisuuden alkamisvuonna järjestettävään esiopetukseen. Esiopetus kestää yhden vuoden. Esiopetus voi 26 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille annettavassa erityisopetuksessa kestää kaksi vuotta. (Pol 9 § 2 mom.) Perusopetusasetuksen (852/1998) 3 §:n 2 momentin mukaan esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa.
Perusopetusasetuksen 2 §:n 3 momentin mukaista ryhmäkokosäännöstä sovelletaan esi- ja perusopetukseen 31.7.2026 saakka. Asetuksen mukaan piirissä oleville oppilaille annettavassa opetuksessa opetusryhmässä saa olla enintään kahdeksan oppilasta. Vaikeimmin kehitysvammaisista oppilaista muodostetussa opetusryhmässä saa olla kuitenkin enintään kuusi oppilasta. Jos tässä momentissa tarkoitetuille oppilaille annetaan opetusta samassa ryhmässä tai yhdessä niiden 2 momentissa tarkoitettujen oppilaiden kanssa, jotka saavat erityistä tukea, määräytyy opetusryhmän enimmäiskoko sen mukaisesti, minkälaista tukea saavia oppilaita ryhmässä on eniten. Jos tässä momentissa tarkoitetun oppilaan opetus annetaan yhdessä muiden kuin tässä tai 2 momentissa tarkoitettujen oppilaiden kanssa, saa opetusryhmässä olla enintään 20 oppilasta.
1.8.2026 alkaen perusopetuslain 20 i §:n 1 momentissa tarkoitettujen perusopetuksen oppilaiden ryhmäkokoon sovelletaan perusopetuslain 20 g §:ä. Lainkohdan mukaan erityisluokanopettajan opetuksessa erityisluokassa saa olla enintään kahdeksan 20 i §:n 1 momentissa tarkoitettua oppilasta tai enintään kuusi 2 momentissa tarkoitettua oppilasta. Jos mainituille oppilaille annetaan opetusta samassa ryhmässä tai yhdessä erityisluokanopettajan opetuksessa erityisluokassa olevien oppilaiden kanssa, määräytyy opetusryhmän enimmäiskoko sen mukaisesti, minkälaista tukea saavia oppilaita ryhmässä on eniten. Jos 20 i §n 1 momentissa tarkoitetun oppilaan opetus annetaan yhdessä muiden oppilaiden kanssa, saa opetusryhmässä olla enintään 20 oppilasta.
Usein kysytyt kysymykset
Pitääkö kaikille pidennetyn tai varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaneille tehdä myös tukea koskeva päätös?
Jokaisella pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksen saaneella lapsella tulee olla lukuvuoden 2025–2026 ajan voimassa oleva erityisen tuen päätös. Vastaavasti varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen saaville tulee 1.8.2026 alkaen tehdä aina tukea koskeva päätös, jossa tulee päättää erityisopettajan antamasta opetuksesta sekä lisäksi lapsen tarpeen mukaan muista lapsikohtaisista tukitoimista.
Mistä erityisen tuen päätöksessä tai tukea koskevassa päätöksessä päätetään, jos lapselle tehdään päätös pidennetystä tai varhennetusta oppivelvollisuudesta?
Lukuvuoden 2025–2026 aikana esiopetuksen erityisen tuen päätöksessä (17 §) tulee päättää lapsen tarpeen mukaisesti erityisopettajan opetuksesta osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä tai erityisopettajan opetuksesta pienryhmässä sekä mahdollisista perusopetuslain 31 §:n mukaisista palveluista ja apuvälineistä.
1.8.2026 alkaen tukea koskevissa päätöksissä päätetään säännöllisestä erityisopettajan opetuksesta osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä tai kokoaikaisesta erityisopettajan opetuksesta pienryhmässä sekä lisäksi tarvittavista muista lapsikohtaisista tukitoimista
Miten toimitaan vanhojen pidennetyn päätösten tarkistamisen kanssa?
Pidennetyn oppivelvollisuuden päätöksiä voi alkaa tarkistaa varhennetun oppivelvollisuuden päätökseksi 1.10.2025 alkaen. On tärkeää huomioida, että päätös voidaan päättää varhennetun oppivelvollisuuden päätökseksi vasta 1.8.2026 alkaen ja 31.8.2026 mennessä. Tilastointipäivänä 20.9.2026 tiedonkeruu tehdään varhennetun oppivelvollisuuden päätöksen ja tukea koskevan päätöksenmukaan.
Miten toimitaan HOJKS:n kanssa lukuvuonna 2025-2026?
Päätös erityisestä tuesta ja erityisen tuen henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) ovat voimassa siihen saakka, kunnes ne on tarkistettu perusopetuslain mukaisiksi tukea koskevaksi päätökseksi ja tuen toteuttamista koskevaksi suunnitelmaksi 31.8.2026 mennessä. Jos lapselle tai oppilaalle ei ole tehty henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa (HOJKS) aiemmin, niin paikallisesti voidaan päättää, onko lapsen edun mukaista ottaa suoraan käyttöön lapsikohtaisen/oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma, jota voidaan jatkaa 31.8.2026 jälkeen.
Lisätiedot päivitystä koskien
Päivitetty 24.6.2026
- Poistettu säännöspohjaa käsittelevästä osiosta seuraava kappale, sillä 9 § Valtioneuvoston asetuksessa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta ei ole enää voimassa.
- Oppivelvollisuuslain (1214/2020) 3 §:n 2 momentissa tarkoitettujen pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetus voidaan tarvittaessa järjestää siten, ettei yhteisenä aineena opeteta toista kotimaista kieltä eikä vierasta kieltä. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetuksessa oppiaineita voidaan yhdistää oppiainekokonaisuuksiksi ja jakaa osa-alueisiin siten kuin paikallisessa opetussuunnitelmassa määrätään.
Päivitetty 9.4.2026
- Kappale Perusopetuksen järjestämisestä päättäminen oppilaalle, jolla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite 1.8.2026 alkaen päivitetty sivuille tieto, että Pol 20 i §:n mukaisiin opetusjärjestelyihin tulee siirtyä vasta silloin, kun oppilaan oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite on sellainen, että se tosiasiallisesti edellyttää sekä oppilaskohtaisia tukitoimia että poikkeamista perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman perusteista (20 h §) taikka opetuksen järjestämistä toiminta-alueittain.
Päivitetty 19.12.2025
- Tarkennettu pidennettyä oppivelvollisuutta koskevaa päätöksentekoa ja järjestämisen periaatteita lukuvuotta 2025-2026 koskien.
- Lisätty tietoa varhennetusta oppivelvollisuudesta sekä perusopetuksen järjestämisestä oppilaalle, jolla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite 1.8.2026 alkaen
Päivitetty 27.3.2024.
- Suositeltu tekemään erillinen päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta ja erityisestä tuesta.
- Tarkennettu, että pidennetyn oppivelvollisuuden päätös on luonteeltaan kertaluonteinen päätös eli päätöstä ei ole tarpeen tehdä uudelleen opetuksen järjestäjän vaihtuessa.
- Tarkennettu, että päätös voidaan kumota silloin, kun arvioidaan esimerkiksi pedagogiseen selvitykseen tai muuhun riittävään selvitykseen ja psykologiseen tai lääketieteelliseen lausuntoon perustuen, että pidennetylle oppivelvollisuudelle ei ole lapsen tuen tarpeen muutoksesta johtuen enää tarvetta.
- Korjattu, että pidennetyn oppivelvollisuuden päätös ei vaikuta opetettaviin oppiaineisiin, vaan opetuksen järjestämiseen
- Poistettu ohje, että muutoksenhakutaho olisi hallinto-oikeus, jos erityisen tuen päätöksessä päätetään perusopetuslain 31 §:ssä säädetyistä asioista, sillä tällöinkin oikaisuvaatimus tehdään aluehallintovirastoon.
- Täsmennetty ohjetta lakiviittauksen osalta siten, että oppivelvollisuuslain (1214/2020) 3 §:n 2 momentissa tarkoitettujen pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden opetus voidaan tarvittaessa järjestää siten, ettei yhteisenä aineena opeteta toista kotimaista kieltä eikä vierasta kieltä.
- Muokattu tekstiä kokonaisuutena selkeämmäksi.