Siirry pääsisältöön
Haku

Lapsen oikeudet

hero

title: Lapsen oikeudet

copy: —

image: —

quick links

title: Lapsen oikeuksien materiaalit eri kielillä

body

Jokaisen meistä on hyvä tuntea lapsen oikeudet. Niiden perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, joka asettaa sopimusvaltioille velvoitteen kunnioittaa ja noudattaa siinä taattuja lapsen oikeuksia – myös kaikessa opetuksessa ja kasvatuksessa. Lapsen oikeudet -sivusto on laadittu osana Suomen kansallista lapsistrategiaa, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Kansikuva perustiedolle lapsen oikeuksista. Piirroskuvassa vanhempi/opettaja tekee nuoren kanssa tehtäviä / kirjoittaa vihkoon. Takana on sydänmahainen nalle. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen

Täältä opettaja ja kasvattaja saa käyttöönsä uusia lapsen oikeuksien käsittelyyn keskittyviä valmiita paketteja varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle sekä uusia opetusvideoita. Sivustolla on myös vanhempainiltoihin suunnattua materiaalia.

Opetushallituksen uudet materiaalit on käännetty yhdeksälle eri kielelle, jotta tieto olisi mahdollisimman kattavasti saavutettavissa. Erikieliset materiaalit ovat ladattavina pdf-tiedostoina omilla sivuillaan, joihin pääset viereisestä listasta.

Lisäksi sivustolla esitellään eri tahojen tuottamia materiaaleja lapsen oikeuksista opetuksen tueksi.

Suomen kansallinen lapsistrategia

Suomen ensimmäinen, YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen perustuva kansallinen lapsistrategia julkaistiin vuonna 2021. Lapsistrategian visiona on aidosti lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi. Lapsistrategian omilta sivuilta löydät tarkemmin tietoa esimerkiksi strategian toimeenpanosta, julkaisuista ja ajankohtaisista tapahtumista.

rows (4)

paragraph--image_liftup_group

{
  "type": "paragraph--image_liftup_group",
  "title": "Lapsen oikeuksien tuntikokonaisuudet ja vanhempainillan materiaalit",
  "anchor": null,
  "items": [
    {
      "image": {
        "url": "https://oph-www.k8s.digitalist.me/sites/default/files/2023-01/1_Varhaiskasvatuksen_tuntikokonaisuuksia.png",
        "alt": "Kansikuva varhaiskasvatuksen leikkituokioiden kokonaisuudelle. Kuvassa on kaksi piirroslasta liukumäen edessä. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen.",
        "photographer": null,
        "styles": {}
      },
      "description": null,
      "ctaLink": {
        "title": "Leikkituokioita lapsen oikeuksien käsittelyyn varhaiskasvatuksessa",
        "url": "/fi/koulutus-ja-tutkinnot/leikkituokioita-lapsen-oikeuksien-kasittelyyn-varhaiskasvatuksessa",
        "external": false
      }
    },
    {
      "image": {
        "url": "https://oph-www.k8s.digitalist.me/sites/default/files/2023-01/2_Alakoulun_tuntikokonaisuuksia.png",
        "alt": "Kansikuva alakoulun tuntikokonaisuuksien kokonaisuudelle. Kuvassa oppilas kirjoittaa laskua taululle. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen.",
        "photographer": null,
        "styles": {}
      },
      "description": null,
      "ctaLink": {
        "title": "Lapsen oikeuksien tuntikokonaisuuksia alakouluun ",
        "url": "/fi/koulutus-ja-tutkinnot/lapsen-oikeuksien-tuntikokonaisuuksia-alakouluun",
        "external": false
      }
    },
    {
      "image": {
        "url": "https://oph-www.k8s.digitalist.me/sites/default/files/2023-01/3_Yla%E2%95%A0%C3%AAkoulun_ja%20_toisen%20asteen_tuntikokonaisuuksia.png",
        "alt": "Kansikuva yläkoulun ja lukion tuntikokonaisuuksien kokonaisuudelle. Kuvassa oppilas kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, taustalla näkyy atomin kuva. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen.",
        "photographer": null,
        "styles": {}
      },
      "description": null,
      "ctaLink": {
        "title": "Lapsen oikeuksien tuntikokonaisuuksia yläkouluun ja toiselle asteelle",
        "url": "/fi/koulutus-ja-tutkinnot/lapsen-oikeuksien-tuntikokonaisuuksia-ylakouluun-ja-toiselle-asteelle",
        "external": false
      }
    },
    {
      "image": {
        "url": "https://oph-www.k8s.digitalist.me/sites/default/files/2023-01/5_Vanhempainillan_video-%20ja_muita_materiaaleja.png",
        "alt": "Kansikuva vanhempainillan materiaaleille. Piirroskuvassa opettaja/vanhempi puhuu oppilaalle avoimen kirjan edessä. Taustalla on videonauhan symboli. Kuva on lilan ja sinivihreän sävyinen.",
        "photographer": null,
        "styles": {}
      },
      "description": null,
      "ctaLink": {
        "title": "Lapsen oikeuksien materiaaleja vanhempainiltaan ",
        "url": "/fi/koulutus-ja-tutkinnot/lapsen-oikeuksien-materiaaleja-vanhempainiltaan",
        "external": false
      }
    }
  ]
}

paragraph--infobox_liftup_group

{
  "type": "paragraph--infobox_liftup_group",
  "title": "Aineistoja oppitunneille",
  "anchor": null,
  "items": []
}

paragraph--infobox_liftup_group

{
  "type": "paragraph--infobox_liftup_group",
  "title": "Lisätietoa lapsen oikeuksista",
  "anchor": null,
  "items": []
}

paragraph--infobox_liftup_group

{
  "type": "paragraph--infobox_liftup_group",
  "title": "Tekijät",
  "anchor": null,
  "items": []
}