Siirry pääsisältöön
Haku

Esteettömyys- ja osallisuustuki korkeakoulujen kansainvälisessä liikkuvuudessa

body

Esteettömyys- tai osallisuustuki on tarkoitettu mahdollistamaan vaihto silloin kun jokin erityistarve aiheuttaa vaihtojaksolle ylimääräisiä kustannuksia, joihin ei ole mahdollista saada muualta tukea. Erityistarve voi johtua vammasta, psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, oppimisvaikeudesta, henkilökohtaisesta tilanteesta tai muusta vastaavasta syystä. Hakuprosessi on täysin luottamuksellinen.

Tukea voidaan myöntää esimerkiksi esteettömään asumiseen, liikkumiseen tai opiskeluun liittyviin erityisjärjestelyihin, kuten oppimateriaaleihin tai avustajien ja valmistelevien vierailujen kustannuksiin. Hakemus on helppo täyttää ja riittää, että terveydellisestä esteestä aiheutuvat kulut arvioidaan suuntaa-antavasti. Tuen tarve ja laatu vaihtelevat yksilöllisesti, joten myönnettävä tukisumma päätetään Opetushallituksessa aina tapauskohtaisesti.

main content (10)

Kenelle?

Esteettömyys- tai osallisuustukea voi hakea

  • opiskelija- ja harjoittelijavaihtoon
  • opettaja- ja henkilökuntavaihtoon
  • intensiivikursseille
  • verkostotapaamisiin

Tukea on mahdollista hakea Erasmus+ -, Nordkurs, Nordplus-, north2north- ja TFK-ohjelmissa. Hakuehtona on osallistuminen joihinkin näistä ohjelmista.

Kokemuksia

Katso kahden vaihto-opiskeluun esteettömyystukea saaneen korkeakouluopiskelijan tarinat.

Tuen hakeminen

Hakuaika on jatkuva. Tukea haetaan hakulomakkeella. Opiskelija tai korkeakoulun henkilökuntaan kuuluva hakija täyttää oman osuutensa lomakkeesta ja korkeakoulu oman osuutensa. Korkeakoulu toimittaa hakemuksen Opetushallitukseen.

Tuki anotaan Opetushallituksesta sekä lähteville että saapuville Nordplus Korkeakoulutus -, north2north- ja TFK-ohjelmissa.

Erasmus+ -ohjelmassa lähtevien tuki sekä globaalissa liikkuvuudessa myös saapuvien tuki anotaan Opetushallituksesta. Eurooppalaisessa liikkuvuudessa saapuvat anovat esteettömyystukea oman maansa kansallisesta Erasmus+ -toimistosta.

Opetushallitus myöntää tuen korkeakoululle, joka maksaa sen edelleen vaihtoon osallistuvalle hakijalle.

Valmistautuminen vaihtoon

Vaihtoon lähtijän ja kotikorkeakoulun kannattaa aloittaa valmistelut hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään 6 kuukautta ennen lähtöä. Tuen hakemisen lisäksi tiedonhankinta ja erityisjärjestelyiden varmistaminen vaihtokohteessa voivat viedä aikaa.

Tarkistuslista apuna

Tarjoamme korkeakoulujen käyttöön Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK) -verkoston kanssa työstetyn Esteettömyyden ja kansainvälisen opiskelijavaihdon tarkistuslistan, joka on suunnattu sekä vaihtoon lähtevälle opiskelijalle että lähettävälle ja vastaanottavalle korkeakoululle. Oheista tarkistuslistaa voi käyttää pohjana korkeakoulujen omille ohjeistuksille.

Lisätietoa saat myös Opetushallituksesta ohjelmista vastaavilta henkilöiltä.

Suosituksia korkeakouluille

Erasmus+ -ohjelmassa on koottu korkeakoulujen avuksi suosituksia ja ohjeita, joiden avulla korkeakoulut voivat edistää ulkomaanjaksoille osallistumista opiskelijoiden ja henkilökunnan osalta, joilla on vamma, sairaus tai muu erityistarve.

Esteettömyys- ja osallisuustuen hakulomakkeet eri ohjelmiin

—

Erasmus+ -ohjelman kiinteä yksilöapurahan korotus (fewer opportunities top up)

Lukuvuodesta 2022 - 2023 alkaen Erasmus+ -ohjelmassa Suomessa

  • perheelliset, 
  • omaishoitajana toimivat,
  • vammaiset ja toimintarajoitteiset,
  • vakavista tai kroonisista terveysongelmista kärsivät, tai
  • kansainvälistä suojelua saaneet

opiskelijat voivat saada kiinteitä lisäapurahoja lyhyt- ja pitkäkestoiseen liikkuvuuteen. Opiskelijan tarvitsee vain osoittaa kuuluvansa johonkin yllä mainituista ryhmistä apurahan saamiseksi. Aikaisemmin vastaavia apurahoja on maksettu vain perheellisille opiskelijoille. Nämä apurahat myöntää opiskelijan kotikorkeakoulu, josta saa tarkempaa tietoa ja ohjeita hakuprosessista.

Korkeakoulujen voivat partnereiden kanssa määritellä lisäryhmät saapuville (KA171) opiskelijoille. Näiden määrittelyssä tulee huomioida lähtömaan konteksti sekä Erasmus+ - ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien osallisuus- ja moninaisuusstrategia. Tällaisia ryhmiä voivat olla esim. taloudelliset esteet, kulttuurierot, syrjintään liittyvät esteet tai vaikkapa maantieteelliset esteet. 

Tässä mainitun kiinteän lisätuen lisäksi opiskelijat voiva hakea ja saada myös tällä sivulla aiemmin esiteltyä todellisiin kustannuksiin perustuvaa osallisuustukea, mikäli heillä on enemmän tai muita kuluja kuin kiinteä tuki kattaa, tai mikäli heillä on myös muita esteitä liikkuvuusjaksolle kuin se, jonka perusteella kiinteä lisätuki on myönnetty.

Linkkejä

—

Ota yhteyttä

Erasmus+ korkeakoulutukselle -ohjelma:
Sami Niemelä
sami.niemelä@oph.fi
puh. 0295 331 935

Nordkurs ja Nordplus korkeakoulutukselle -ohjelma:
Kristina Savikurki
kristina.savikurki [at] oph.fi
puh. 0295 338 501

TFK-ohjelma:
Mari Pohjola
mari.pohjola [at] oph.fi
puh. 0295 331 746

north2north-ohjelma:
Sami Niemelä
sami.niemelä@oph.fi
puh. 0295 331 935