Siirry pääsisältöön
Haku

Ukrainasta paossa olevien tukeminen: tarkennetut ohjeet Erasmus+ -ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien hankkeille

body

(päivitetty 2.2.2023)

Euroopan komissio kannustaa Erasmus+ -ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien käynnissä olevia hankkeita mukauttamaan hankkeen toimintaa niin, että hankkeilla voidaan tukea Ukrainasta sotaa paenneita henkilöitä. Hankkeen toimintojen mukauttaminen on vapaaehtoista.

Hanketoimintojen mukauttaminen on mahdollista Erasmus+ -ohjelman kaikissa avaintoimissa (oppimiseen liittyvä liikkuvuus eli KA1 ja yhteistyöhankkeet eli KA2) ja toiminnoissa. Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmassa Ukrainasta tulevia vapaaehtoisia on mahdollista ottaa vastaan ilman lähettävää tahoa.

Mukautetuissa toimenpiteissä tulee noudattaa ohjelmien sääntöjä. Hanketoimintojen mukauttaminen tai uudelleensuuntaaminen voidaan tehdä vain sellaisiin hankkeen vaiheisiin tai toimintoihin, joita ei ole vielä käynnistetty ja/tai toteutettu. 

Hankkeen edunsaaja pyytää muutoksia kansalliselta toimistolta, joka arvioi muutosten tukikelpoisuuden tapauskohtaisesti. Jos suunnittelet tällaisia muutoksia, ota jo suunnitteluvaiheessa yhteyttä hankkeesi yhdyshenkilöön. 

Hankkeelle myönnetty kokonaisrahoitus pysyy mukautuksista huolimatta samana. Poikkeuksellisia kuluja varten myönnettävää avustusta sekä osallisuustukea voidaan kuitenkin myöntää jo myönnetyn kokonaisavustuksen lisäksi. Hankkeen rahoitusta voi käyttää vain tukikelpoisiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi sellaisten materiaalien ja palveluiden osto, jotka eivät liity suoraan hankkeen toimenpiteisiin, ei ole sallittua. 

Hankkeiden tulee yhä pysyä linjassa hankkeen alkuperäisten yleistavoitteiden kanssa, vaikka hankkeen toimenpiteitä mukautettaisiin Ukrainasta paossa olevien tilanteen tukemiseksi.

main content (9)

Käynnissä olevat KA1-hankkeet

Käynnissä olevissa Erasmus+ KA1 -hankkeissa on mahdollista kohdentaa vielä käyttämättä olevaa hankeavustusta tukitoimiin alkuperäistä sopimusta täydentämällä.

Liikkuvuustoiminnoissa voidaan rahoittaa Ukrainasta Suomeen suuntautuvaa vaihtoa. Vaihtojakso voidaan myöntää myös Suomeen jo paenneelle henkilölle tai sellaiselle henkilölle, joka on paennut Ukrainasta muualle jo aiemmin. Tällöin vaihtojakson lähtöpaikka on henkilön nykyinen oleskelupaikka.  

Tukitoimet koskevat sekä opiskelija-, oppilas- että nuorisovaihtoa ja harjoittelujaksoja samoin kuin henkilökunta- ja opettajavaihtoa. Apurahojen ja järjestelyjen osalta noudatetaan olemassa olevia ohjelmasääntöjä.

Yksittäiset vaihtomahdollisuudet avataan suomalaisten edunsaajien omien päätösten ja mahdollisuuksien mukaan. Tärkeää on varmistaa hankkeiden budjettien riittävyys sekä organisaation mahdollisuus antaa saapuville henkilöille sopivaa tukea ja järjestelyjä. 

Jos suunnittelet tällaisia muutoksia, ota jo suunnitteluvaiheessa yhteyttä hankkeesi yhdyshenkilöön. Kansallinen toimisto myöntää pyynnöstä toteutusoikeuden sopimusmuutoksella (joko yksinkertaisempi lisäsopimus tai sekä lisäsopimus että sopimusmuutos riippuen tilanteesta). 

Lue tarkemmat ohjeet ja kelpoisuussäännöt kunkin sektorin kohdalta:

Käynnissä olevat KA2-hankkeet

Erasmus+ -yhteistyöhankkeissa eli kumppanuushankkeissa ja pienimuotoisissa kumppanuushankkeissa (KA2) voi tehdä ja myös kannustetaan tekemään sellaisia muutoksia, joilla tuetaan Ukrainasta sotaa paenneita henkilöitä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi integraatiotoimet, koulutuksien järjestäminen pakolaisille tai polarisaation ehkäisemiseen liittyvä työ.  

Jos suunnittelet tällaisia muutoksia, ota jo suunnitteluvaiheessa yhteyttä hankkeesi yhdyshenkilöön. Kansallinen toimisto myöntää toteutusoikeuden pyynnöstä sopimusmuutoksella.

Euroopan solidaarisuusjoukot

Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmassa Ukrainasta tulevia vapaaehtoisia on mahdollista ottaa vastaan ilman lähettävää tahoa.

Lue tarkemmat ohjeet ja kelpoisuussäännöt oheiselta sivuilta:

Avoinna olevat hakukierrokset

Erasmus+ -ohjelman avoinna olevissa hauissa on mahdollista ottaa huomioon Ukrainasta sotaa pakenevien tilanne hankesuunnitelmissa ja -toiminnoissa.

Komissio on julkaissut vuoden 2023 KA2-hakuun ylimääräisen painopisteen ja merkittävää lisärahoitusta Ukrainan sodasta kärsineiden tukemiseksi. Painopiste koskee sekä kumppanuushankkeita että pienimuotoisia kumppanuushankkeita ja on voimassa vuoden 2023 kaikilla hakukierroksilla.  

Kullekin sektorille on määritelty, miten painopisteen voi huomioida hankehakemuksissa.  

Myös liikkuvuustoiminnoissa (KA1) voidaan rahoittaa Ukrainasta Suomeen suuntautuvaa vaihtoa. Liikkuvuudet toteutetaan hankkeille myönnettävän KA1-rahoituksen puitteissa.

Muut tukitoimet

—

Force majeure -ohjeet

Käynnissä oleviin Erasmus+ - ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmista rahoitettuihin hankkeisiin ja kansainvälisiin liikkuvuuksiin sovelletaan Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen johdosta ns. force majeure -sääntöä. Hankkeet ja liikkuvuudet, joihin force majeure -sääntöä käytetään, käsitellään tapauskohtaisesti. Force majeure -sääntöä sovelletaan Ukrainan ja Venäjän lisäksi myös muita Ukrainan naapurissa sijaitseviin Euroopan unioniin kuulumattomiin valtioihin. 

Edellä mainituissa maissa käynnissä olevat EU-ohjelmien hankkeet tai liikkuvuusjaksot on mahdollista keskeyttää. Keskeyttämisestä aiheutuvat ylimääräiset kustannukset voidaan hyväksyä joko poikkeuksellisina kuluina (exceptional costs), organisaatiotukena tai tuen siirtoina saman tukikorin maiden välillä.

Force majeure -sääntöä sovellettaessa edunsaajat voivat peruuttaa tai siirtää suunniteltuja liikkuvuuksia tai hankkeita taikka vaihtaa niiden kohdemaita joustavasti. Tämä pätee sekä lähteviin että saapuviin kansainvälisiin liikkuvuuksiin. 

Liikkuvuusjakson keskeyttävien ja asuinmaahansa palaavien henkilöiden kohdalla tulee selvittää, onko vaihtojaksoa mahdollista jatkaa vastaanottaneen organisaation kanssa virtuaalisesti.   

Yhteistyö venäläisten kanssa

Komission linjausten mukaan organisaatioiden välinen yhteistyö venäläisten julkisten organisaatioiden kanssa keskeytetään Erasmus+ -ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmissa. Yksittäisten venäläisten osallistuminen ohjelmiin voi kuitenkin jatkua. 

Euroopan komission Ukraina-sivustot

—

Yhteystietomme

Erasmus+ aikuiskoulutukselle: erasmus.aikuiskoulutus(at)oph.fi
Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle: erasmus.ammatillinen(at)oph.fi 
Erasmus+ korkeakoulutukselle: erasmus.korkeakoulutus(at)oph.fi
Erasmus+ nuorisoalalle: nuoriso(at)oph.fi 
Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle: erasmus.yleissivistava(at)oph.fi
Erasmus+ Sport: sport(at)oph.fi 
Euroopan solidaarisuusjoukot: nuoriso(at)oph.fi