Esiopetuksen tuen mallilomakkeet ja prosessikuvaukset
body
Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukea koskevan lainsäädännön mukaan lapselle on tarjottava lapsikohtaista tukea, mikäli ryhmäkohtainen tuki on todettu riittämättömäksi. Perusopetuslaissa on säädetty oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnista (20 d §), oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevasta suunnitelmasta (20 e §) ja tukea koskevasta päätöksestä (20 f §). Nämä opetuksen järjestäjän tulee tehdä esiopetuksessa ennen lapsikohtaisen tuen toteuttamista.
Tältä sivulta löytyy ohjeellisia mallilomakkeita ja muita ohjeita opetuksen järjestäjän tueksi. Nämä mallilomakkeet sisältävät kaikki tiedot, joita tarvitaan, että lain edellyttämä suunnitelma tai päätös voidaan tehdä. Suunnitelma viittaa tässä yhteydessä asiakirjaan nimeltä ’Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma esiopetuksessa’, joka sisältää myös lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin sekä lapsikohtaisen tuen toteutumisen ja riittävyyden arvioinnin. Päätös viittaa asiakirjaan ’Tukea koskeva päätös esiopetuksessa’.
1.8.2025 alkaen lapsikohtaisten tukitoimien mukainen tuen tarpeen arviointi, suunnittelu ja päätökset on tullut tehdä uuden lainsäädännön mukaisesti. Lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa ja päätöksissä voidaan hyödyntää uusien mallilomakkeiden mukaisia tietoja oppilastietojärjestelmissä ja hallintojärjestelmissä. Julkaisemalla mallilomakkeita Opetushallitus ei määrää siitä, millä tavalla tiedon käsittely tai päätösprosessi paikallisesti järjestetään. Opetuksen järjestäjä vastaa, että prosessi toteutetaan tarkoituksenmukaisimmalla mahdollisella tavalla paikallisten päätösten pohjalta.
Mallilomakkeiden tiedoissa on huomioitu tiedontuottamisen muutosta oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuesta kirjattavien keskeisten tietojen dokumentoinnissa 1.8.2025 voimaan tulleen perusopetuslain mukaisesti. Opetuksen järjestäjät voivat tallentaa suunnitelma- ja päätöstietojen yhteydessä myös muita paikallisesti välttämättömiä tietoja.
main content (8)
Mallilomake lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevasta suunnitelmasta
Mallilomake ”Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma esiopetuksessa” on tuen toteuttamista koskeva suunnitelma, johon sisältyy arviointi lapsikohtaisen tuen tarpeesta, tuen toteuttamisen suunnittelu sekä tuen toteutumisen seuranta.
Suunnitelmalomake koostuu lapsen tietojen (lomakkeen osio 1 Lapsen tiedot) lisäksi kolmesta muusta osiosta:
- tuen tarpeen arvioinnista (lomakkeen osio 2 Lapsikohtainen tuen tarpeen arviointi)
- tuen toteuttamista koskevan suunnitelman laatimisesta (lomakkeen osio 3 Suunnitelma lapsikohtaisten tukitoimien toteuttamisesta)
- tuen toteutumisen arvioinnista (lomakkeen osio 4 Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumisen arviointi).
Lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa (osio 2) selvitetään lapsen tuen tarve. Arvioinnin tuen tarpeesta tekevät esiopetuksen opettaja tai opettajat. Tarvittaessa arviointiin osallistuvat heidän lisäkseen opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaiset tai muut lapsen tilanteeseen liittyvät asiantuntijat. Lapsen omat mielipiteet ja ajatukset tulee selvittää ja ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Lapsen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava myös mahdollisuus osallistua lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointiin.
Lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella laaditaan suunnitelma lapsikohtaisten tukitoimien toteuttamisesta (osio 3). Suunnitelmasta käy ilmi arviointiin perustuva suunnitelma lapsikohtaisten tukitoimien toteuttamisesta. Suunnitelman laatii opettaja yhteistyössä lapsen ja hänen huoltajansa/huoltajiensa/muun laillisen edustajan kanssa.
Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumisen arvioinnissa (osio 4) tarkastellaan toteutuneita tukitoimia ja niiden riittävyyttä lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen, kun tukea koskevan päätöksen mukaista lapsikohtaista tukea on toteutettu käytännössä, ja sen riittävyyttä ja vaikuttavuutta voidaan arvioida. Lisäksi suunnitellaan mahdolliset jatkotoimenpiteet, jotka voivat olla suunnitelman toteuttamisen jatkaminen, suunnitelman tarkentaminen voimassa olevan päätöksen mukaisesti tai uusi lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi mahdollisen uuden tukea koskevan päätöksen pohjaksi.
Mallilomake tukea koskevasta päätöksestä esiopetuksessa
Opetuksen järjestäjä tekee tukea koskevan päätöksen hallintolain mukaisesti hyödyntäen suunnitelmalomakkeen kohtaa Lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi (osio 2) tietoja. Suunnitelmassa lapsikohtaisten tukitoimien toteuttamisesta (osio 3) tehdään tarpeelliset kuvaukset tarvittavista tukitoimista ja niiden käytännön toteutuksesta. Tukea koskevassa päätöksessä näitä ei kuvata.
Lapsen tilanteen tai tuen tarpeen muuttuessa tehdään uusi tukea koskeva päätös lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella. Lisätietoa hallintopäätöksen muuttamisesta tai kumoamisesta löydät Hallintopäätösprosessi: Tukea koskeva päätös tai päätös esiopetuksen poikkeavasta järjestämisestä -sivulta.
Tukea koskevan päätöksen mallilomakkeen lisäksi etenkin tietojärjestelmätoteutusta varten on tarjolla esiopetuksen tukea koskevan päätöksen tietomalli Yhteentoimivuusalustalla.
Video lapsikohtaisten tukitoimien arvioinnin, suunnittelun ja päätöksenteon prosessista
Videolla käydään läpi, millä tavalla Opetushallituksen mallilomake Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma on rakentunut, ja mitkä sisällöt tulee lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa, tukitoimien toteuttamisen suunnittelussa sekä tuen toteutumisen arvioinnissa paikallisesti huomioida. Videolla käsitellään lapsikohtaisten tukitoimien arviointia, suunnittelua ja päätöksentekoa erityisesti prosessin ja sen keskeisten periaatteiden näkökulmasta, joten video soveltuu katsottavaksi, vaikka videolla nähtävään Opetushallituksen mallilomakkeeseen on tehty joitakin muutoksia vuonna 2026.
Päivitetyt esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet otettiin käyttöön 1.8.2025, ja tämä video on opetussuunnitelman perusteiden muutoksia ja uusia määräyksiä käsittelevän videosarjan 7. osa. Videoiden tekstitys on valittavissa sekä suomeksi että ruotsiksi.
Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman ja tukea koskevan päätöksen salassapito ja säilytysajat
Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman ja tukea koskevan päätöksen salassapidon ja säilytysaikojen osalta on huomioitava, että asiakirjat ovat salassa pidettävä (POL 1090/2024 40 §). Asiakirjoja säilytetään 10 vuotta oppivelvollisuuden päättymisestä (TihL 906/2019). Kansallisarkisto ei ole toistaiseksi antanut seulontapäätöstä esi- ja perusopetuksessa annettavan tuen tietoaineistoista, joten asiakirjaa ei arkistoida säilytysajan päätyttyä.
Tiedonhallintalautakunnan suositus tietoaineistojen säilytysajasta ja toimenpiteistä säilytysajan päätyttyä.
Prosessikuvauksien hyödyntäminen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen toimeenpanossa
Opetuksen järjestäjän näkökulmasta oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen kokonaisuus koostuu eri vaiheista. Tuen kokonaisuudessa oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt luovat pohjan ryhmäkohtaisille tukimuodoille ja lapsikohtaisille tukitoimille.
Opetuksen järjestäjän on tärkeää tunnistaa oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen kokonaisuuteen liittyvien tietojen, kirjausten ja dokumentoinnin eri käyttötarkoitukset, kuten seurannat, arvioinnit, rahoituspäätökset, tutkimukset sekä eritasoiset suunnittelut.
Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestelmä tuo muutoksia opettajan käytännön työhön. Uudistus on vähentänyt tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun liittyvien asiakirjojen määrää ja selkeyttänyt koko prosessia arvioinnista suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kokonaisprosessissa tulee kuitenkin huomioida, että muun muassa lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin pohjalle tarvitaan tietoja lapsen opetusjärjestelyistä ja ryhmäkohtaisista tukimuodoista ja niiden riittävyydestä.
Tähän kokonaisuuteen liittyen ohessa on erityisesti opetuksen järjestäjän käyttöön prosessikuvauksia. Kuvaukset on tehty hyvin ylätasolla, jotta niiden sisältö olisi hyödynnettävissä erilaisissa paikallisen tason toiminnan suunnitteluissa ja mallilomakkeiden hyödyntämisessä, sekä esiopetuksen toimipaikoissa että hallinnossa. Prosessikuvauksia voi tarvittaessa myös hyödyntää mietittäessä ylätasolla prosessien välisiä tietovirtoja ja tietosisältöjä: mitä tietoja missäkin vaiheessa tarvitaan ja mitä syntyy uutena, mistä tiedot alun perin tulevat ja missä kaikkialla niitä hyödynnetään, minne kokonaisuuden tietoja kerääntyy, milloin ja miksi, ja miten tiedot muokkaantuvat elinkaarensa aikana.
Prosessikuvaus 1: Opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnittelu, seuranta ja arviointi esiopetuksen järjestäjän näkökulmasta
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät esiopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä. Opetuksen järjestäjän on varmistettava oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt esiopetuksessa sekä järjestettävä ryhmäkohtaisia tukimuotoja osana perustoimintaa. Ryhmäkohtaisia tukimuotoja on annettava suunnitelmallisesti oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden lisänä. Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamisen edellytyksenä on opettajan, erityisopettajan ja muun henkilöstön yhteistyö ja yhteisesti rakentuva näkemys esiopetusryhmän ja ryhmään kuuluvien lasten tuen tarpeista. Opetuksen järjestäjän tulee suunnitella, seurata ja arvioida oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutusta.
Opetusjärjestelyiden ja tukimuotojen toteutuksen suunnittelun, seurannan ja arvioinnin kohteena on tai niiden taustalla muodostuu, käytetään ja hyödynnetään muun muassa seuraavia tietoja:
- esiopetusryhmien muodostaminen huomioiden opetusryhmän tarpeet
- esiopetusryhmien koot
- erilaisia lapsikohtaisia tukitoimia saavien lasten määrät
- lapsikohtaisten tukitoimien pienryhmien määrän kehitys
- rahoituksen kohdentuminen
- erityisopettajien saatavuus
- budjettitiedot
- resursointipäätökset
Resursointi sisältää henkilöstön lisäksi muun muassa myös laitteita ja järjestelmiä, tietoa, osaamisen kehittämistä, oppimisen aineistoja ja oppimateriaaleja sekä konsultaatiota (kuten sairaalaopetuksen ja psykologin konsultaatiota).
Esiopetuksen järjestäjän näkökulmasta oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen kokonaisuus koostuu seuraavista vaiheista, joissa huomioidaan sekä oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt että ryhmäkohtaiset tukimuodot. Prosessissa siirtyy tietoja, joita tarvitaan myös muissa rinnakkaisprosesseissa.
Lukuvuosisuunnitelman laatiminen käynnistää kokonaisprosessin
Toimipaikka- tai yksikkökohtaisessa lukuvuosisuunnitelmassa luodaan suunnitelmat oppimisen edellytyksiä tukeviin opetusjärjestelyihin ja ryhmäkohtaisiin tukimuotoihin. Lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Lisäksi kuvataan oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako, moniammatillinen ja monialainen yhteistyö sekä huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö.
Moniammatillista yhteistyötä on esiopetuksen eri ammattiryhmien yhteistyö, joka yhdistää eri ammattiryhmien tiedot ja taidot. Moniammatillinen yhteistyö on keskeistä lapselle sopivien oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen sekä ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja lapsikohtaisten tukitoimien suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.
Monialaisella yhteistyöllä tarkoitetaan eri hallinnonalojen ammattilaisten yhteen kokoavaa ja niiden rajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Yhteistyötä tehdään ensisijaisesti opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisten kanssa.
Kaikki lapsikohtaiset suunnitelmat rakennetaan yhteisen paikallisen opetussuunnitelman varaan. Lukuvuosisuunnitelmassa täsmennetään, miten opetussuunnitelmaa toteutetaan lukuvuoden aikana. Lapsia ja heidän huoltajiaan tiedotetaan lukuvuosisuunnitelman keskeisistä sisällöistä.
Esiopetuksen järjestäminen ja esiopetusryhmien muodostaminen pohjautuu lukuvuosisuunnitelman tietoihin
Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaiset tukimuodot suunnitellaan ja resursoidaan osana toimipaikan tai yksikön toimintaa. Opetusryhmät muodostetaan siten, että opettajan on mahdollista ottaa huomioon esiopetusryhmän tarpeet. Opetusryhmien muodostamisessa huomioidaan myös tiedossa olevat lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevat suunnitelmat ja tukea koskevat päätökset. (Perusopetuslaki 20 g §)
Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden ja tukitoimien mahdollistamisessa on huomioitava, että resursointi ei tarkoita pelkästään henkilöstöä vaan voi olla myös esimerkiksi järjestelmiä, oppimateriaaleja tai konsultaatioita.
Opetuksen järjestäjä huolehtii henkilöstön mahdollisuuksista osallistua yhteistyöhön ja edistää eri toimijaryhmien monialaista yhteistyötä. Osallistumismahdollisuuksista huolehditaan riippumatta suunnitelman laatimistavasta.
Lukuvuosisuunnitelman ja esiopetusryhmien muodostamisen jälkeen tietojen kategorisoinnin kokonaisprosessi jakaantuu oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden osuuteen ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen osuuteen. Tietoja välitetään osuuksien välillä prosessin kaikissa vaiheissa, jotta prosessien toteutus ja seuranta pysyvät yhtenäisenä.
Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteuttaminen, seuranta ja arviointi
Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteuttaminen esiopetuksessa
Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, toteutetaan osana toimipaikan kaikkea toimintaa. Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen järjestelmä velvoittaa opettajaa suunnittelemaan ja toteuttamaan opetusta ryhmän tarpeiden mukaan. Ryhmässä toteutettavia opetusjärjestelyjä voivat olla esimerkiksi samanaikais- ja yhteisopetus, oppimisympäristön esteettömyyden ja saavutettavuuden parantaminen ja opetuksen eriyttäminen. Eriyttäminen tarkoittaa opetuksen muokkaamista lapsen tarpeiden mukaan esimerkiksi opetusjärjestelyjen, oppimisympäristön, opetusmenetelmien, tai materiaalien avulla. Samanaikais- ja yhteisopetuksessa useampi opettaja, kuten esiopetuksen opettaja ja erityisopettaja, opettavat yhdessä.
Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteutumisen seuranta osana muuta seurantaa
Lukuvuosisuunnitelman toteutumisen seuranta rinnakkain muiden suunnitelmien toteumatietojen kanssa edellyttää, että tarvittavat tiedot on tallennettu niin, että ne ovat käytettävissä seurannassa. Käytännössä toteutumisen seurantaan tarvittavat tiedot ovat vastaavia kuin mitä tarvitaan erilaisiin arviointeihin ja raportointiin. Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden toteutumisen seurannassa tulee huomioida myös tarve käyttää lapsikohtaisessa tuen tarpeen arvioinnissa tietoa lapsen esiopetusryhmässä toteutetuista opetusjärjestelyistä.
Opetusjärjestelyiden riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointi
Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta arvioidaan osana toimipaikan tai yksikön toimintaa. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät esiopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä. Riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin perusteella tehdään tarvittaessa muutoksia opetusjärjestelyiden toteuttamiseen.
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttaminen, seuranta ja arviointi
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttaminen
Pohjautuen lukuvuosisuunnitelman ja ryhmien muodostamisen tietoihin, ja muualta saataviin tietoihin, tulee opettajan tehdä opetusjärjestelyt ryhmän tarpeiden mukaan ja tarvittaessa tehdä muutoksia oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tueksi. Lisäksi henkilöstön välinen yhteistyö on aiempaa tärkeämpää tuen toteutuksessa.
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutumisen seuranta
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteutumisen seurannassa tulee huomioida muun muassa tarve käyttää lapsikohtaisessa tuen tarpeen arvioinnissa tietoa lapselle tarjotuista ryhmäkohtaisista tukimuodoista. Lisäksi on huomioitava niiden ryhmäkohtaisia tukimuotoja koskevien tietojen seuraaminen, joita tarvitaan muun muassa opetusryhmien muodostamisessa ja seuraavien vuosien lukuvuosisuunnittelussa sekä muissa mahdollisissa paikallisissa ja kansallisissa tiedonkeruissa, joissa hyödynnetään toteutumatietoja.
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointi
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin perusteella tehdään tarvittaessa muutoksia ryhmäkohtaisten tukimuotojen suunnitelmaan ja toteuttamiseen. Riittävyyden arvioinnin perusteella muutetaan tarvittaessa ryhmäkohtaisten tukimuotojen toteuttamista tai siirrytään tarvittaessa lapsikohtaisen tuen tarpeen arviontiin.
Opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen kohdentumisen tarkentaminen
Tarvittaessa tarkennetaan oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen kohdentumista lapsille riittävyyden ja vaikuttavuuden arviointien tulosten perusteella.
Tässä vaiheessa huomioidaan kaikki erilaiset riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnit sekä lapsikohtaiset tuen tarpeen ja tuen toteutumisen arvioinnit. Jos arviointien perusteella on tarpeen, kohdennetaan oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja ryhmäkohtaisia tukimuotoja lapsille arviointien perusteella.
Tästä vaiheesta saadaan myös tärkeää syötettä seuraavien vuosien lukuvuosisuunnitteluun ja ryhmien muodostamiseen.
Prosessikuvaus 2: Lapsen tarpeen näkökulmasta oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen kokonaisuus
Oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen kokonaisuudessa lasta tuetaan oppimisen edellytyksiä tukevin opetusjärjestelyin, ryhmäkohtaisin tukimuodoin ja tarvittaessa vielä lapsikohtaisilla tukitoimilla. Huomioitavaa on, että lapsen näkökulmasta on tärkeää huomioida myös opetusjärjestelyiden ja ryhmäkohtaisten tukimuotojen sopivuus ja riittävyys lapsen tarpeisiin.
Lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen polku muodostuu seuraavista vaiheista.
Havainto lapsen mahdollisesta tuen tarpeesta
Lapsen näkökulmasta kokonaisprosessi alkaa mahdollisen tuen tarpeen havaitsemisesta.
Lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointia varten lapsen opettajat voivat havainnoida esimerkiksi ryhmäkohtaisten tukimuotojen olevan riittämättömiä tukemaan lapsen oppimista ja esiopetukseen osallistumista. Lapsi ja hänen huoltajansa voivat myös tuoda esiin havaintonsa ryhmäkohtaisten tukimuotojen riittävyydestä.
Jos lapsikohtaisen tuen tarve on niin ilmeinen, että lasta ei esiopetuksen alkaessa voida riittävästi tukea ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla, voidaan lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi aloittaa poikkeuksellisesti jo ennen esiopetuksen alkamista.
Havainto voi olla myös lapselle tehty päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta.
Lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi
Arvioinnin lapsikohtaisen tuen tarpeesta tekevät lapsen opettajat. Tarvittaessa ja opettajien esiopetuksen järjestäjän pyynnöstä arviointiin osallistuvat heidän lisäkseen opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaiset tai muut lapsen tilanteeseen liittyvät asiantuntijat.
Lapsen omat mielipiteet ja ajatukset tulee selvittää ja ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Lapsen huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on annettava myös mahdollisuus osallistua lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointiin.
Jos ryhmäkohtaisten tukimuotojen arvellaan olevan riittämättömiä tukemaan lapsen oppimista ja esiopetukseen osallistumista, laaditaan lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi (mallilomake: Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma esiopetuksessa, osio 2: Lapsikohtaisen tuen tarpeen arviointi).
Lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnissa (Perusopetuslaki 20 d §) selvitetään
- Lapsen aiemmin saama tuki (suunnitelman mallilomakkeen kohta 2.2), jossa huomioidaan tarpeen arvioinnin osalta relevantit osiot, kuten
- lapsen saamat esiopetusryhmässä toteutetut ryhmäkohtaiset muodot ja oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt
- lapsen mahdollisesti jo varhaiskasvatuksessa saamat säännölliset tai kokoaikaiset tukipalvelut sekä esiopetuksessa saamat lapsikohtaiset tukitoimet
- päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta
- mahdolliset muut päätökset, tiedot ja selvitykset, jotka vaikuttavat lapsikohtaisten tukitoimien tarpeen arviointiin
- Lapsen oppimiseen ja esiopetukseen osallistumisen tuen tarve (2.3), joka on opettajan/opettajien tekemä arvio lapsen oppimiseen ja esiopetukseen osallistumisen tuen tarpeesta arvioinnin aikaan.
- Lapsen tuen tarpeiden perusteella voidaan arvioida lapsikohtaisten tukitoimien tarvetta.
- Tähän osioon voidaan myös kuvata tilannetta, jossa lapsella ei ole enää tarvetta lapsikohtaisille tukitoimille.
- Opettajan arvio jo toteutetusta tuesta suhteessa lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tarpeisiin (2.4), joka on arvioinnin olennainen osuus, eli opettajan/opettajien tekemä lapsen edun mukainen arvio jo toteutetusta tuesta ja sen riittävyydestä suhteessa lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen tarpeisiin.
- Lapsen ja huoltajan/huoltajien/muun laillisen edustajan näkemykset tuen tarpeesta arviointia varten (2.5), kohdassa huomioidaan arvioinnissa lapsen omat mielipiteet ottaen huomioon lapsen ikä ja kehitys.
- Lisäksi mahdollistetaan huoltajien tai muun laillisen edustajan osallistuminen lapsen tuen tarpeen arviointiin. (Perusopetuslaki 20 d §)
- Huomioitavaa on, että tässä kohdassa ei ole kyseessä hallintolain mukainen kuuleminen päätöstä varten. Päätöstä varten kuuleminen tapahtuu paikallisten prosessien mukaisesti.
- Johtopäätökset lapsen oppimiseen ja esiopetukseen osallistumisen tuen tarpeesta (2.6) kokoaa lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin eri näkökulmat. Tässä osiossa tehdystä valinnasta syntyy päätösehdotus, joka perustellaan.
- Tässä osiossa on huomioitu myös ne tilanteet, joissa lapsella ei ole enää tarvetta lapsikohtaisille tukitoimille.
- Jos arvioinnin tuloksena on, että lapsella ei ole tarvetta lapsikohtaisille tukitoimille, ei ole tarvetta täyttää lapsikohtaisten tukitoimien toteuttamista koskevaa suunnitelmaa enempää. Lapsikohtaisten tukitoimien osalta on kuitenkin tehtävä hallintopäätös, jossa todetaan, että lapsella ei ole tarvetta lapsikohtaisille tukitoimille. Päätös perustellaan. Lapsen tuki järjestetään ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla ja oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä ja näiden suunnitelmia tarkennetaan lapsen tarpeet huomioiden.
Tarvittavan tuen suunnittelu
Opettajan tulee suunnitella opetusjärjestelyt ja ryhmäkohtaiset tukimuodot ryhmän tarpeiden ja ryhmässä olevien lasten tarpeiden mukaisesti.
Jos lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin perusteella todetaan lisäksi lapsella tarve lapsikohtaisille tukitoimille, laaditaan arvioinnin perusteella alustava suunnitelma tukitoimien toteuttamisesta (perusopetuslaki 20 e §) (Mallilomake: Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma esiopetuksessa, ja siinä osio 3.2 Lapsikohtaisten tukitoimien toteuttaminen).
Suunnitelmasta käy ilmi lapsikohtaisen arviointiin perustuvien tukitoimien toteuttaminen ja oppimista tukevat pedagogiset ratkaisut, jos ne ovat tarpeellisia valitun tukitoimen toteuttamisen osalta. Suunnitelman laatii lapsen opettaja yhteistyössä lapsen ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajan kanssa.
Tukea koskevan päätöksen tekeminen tarvittaessa
Jos lapsella on tuen tarpeen arvioinnin perusteella tarve lapsikohtaisille tukitoimille, tekee esiopetuksen järjestäjä tukea koskevan hallintopäätöksen. Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma esiopetuksessa sisältää tarpeelliset kuvaukset tarvittavista lapsikohtaisista tukitoimista ja niiden toteutuksesta, joten päätöksessä niitä ei kuvata. Huomioitavaa on, että esiopetuksen järjestäjän tulee pystyä osoittamaan Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelman versio, jonka sisältämän lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinnin pohjalta päätös on tehty. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi dokumentin kyseisen version tallentamista esiopetuksessa käytettävässä oppilastietojärjestelmässä.
On tärkeää varmistaa sekä lapsen että huoltajan oikeusturva tukea koskevissa ratkaisuissa. Hallintopäätökseen liittyvä kuuleminen tapahtuu paikallisten prosessien ja asiakirjojen avulla. Tukea koskeva päätös esiopetuksessa -mallilomake sisältää vain tiedon siitä, milloin lapsen ja huoltajan kuuleminen on tapahtunut.
Yksi tukea koskeva päätös sisältää kaikki lapsen esiopetuksen aikana saamat lapsikohtaiset tukitoimet. Tukea koskeva päätös muutetaan tai se kumotaan tarvittaessa, tuen tarpeen arvioinnin mukaisesti.
Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman tarkentaminen
Hallintopäätöksen jälkeen tarvittaessa tarkennetaan lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevaa suunnitelmaa lapsikohtaisen tuen käytännön toteuttamisen osalta päätöksen sallimissa rajoissa.
Tuen tarjoaminen lapselle
Lapsen tarvitsemien tukitoimien, tukimuotojen ja opetusjärjestelyiden toteuttaminen tehdään suunnitellusti. Huomioitavaa on, että toteutuneiden tukitoimien ja tukimuotojen tietoja tarvitaan mahdollisissa tulevissa lapsikohtaisen tuen tarpeen arvioinneissa.
Lapsikohtaisen tuen toteutumisen arviointi
Lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevan suunnitelman toteutumista ja lapsikohtaisen tuen riittävyyttä on arvioitava aina, kun lapsen tarpeet sitä edellyttävät, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa.
Lapsen mielipide ja hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajan näkemykset selvitetään ja lisäksi toimipaikan henkilöstö tuo oman näkemyksensä esille lapsen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen riittävyydestä ja järjestelyistä.
Arvioinnin tuloksena voi olla tarve tarkentaa lapsikohtaisen tuen toteuttamista koskevaa suunnitelmaa tai arvioida lapsikohtaisen tuen tarve uudelleen. Arvioinnin tuloksena voi tulla myös uusia havaintoja mahdollisen tuen tarpeesta.
Jos lapsen tarvitsemaa tukea ei tuen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin mukaan voida järjestää käytettävissä olevilla resursseilla, tieto on vietävä eteenpäin oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuen paikalliseen suunnitteluun.
Toteutuneen tuen riittävyyden ja vaikuttavuuden arvioinnin tuloksena voi olla myös tarve muulle kuin perusopetuslain mukaiselle oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuelle, ja silloin tulee ottaa yhteys opiskeluhuoltopalveluiden ammattilaisiin.
Lisämateriaalia tiedonhallinnasta vastaaville ja tietojärjestelmien kehittäjille
Opetuksen järjestäjien tiedonhallinnasta vastaaville ja tietojärjestelmien kehittäjille löytyy lisäksi alle linkitettyjä lisämateriaaleja: